>Juhlan aika

>

Blogi nimittäin täyttää huomenna yhden vuoden. Merkkipäivää ei juhlita muuten kuin että pidän ehkä juhlan kunniaksi vapaata kirjoittamisesta pari päivää ja matkustan meren äärelle Satakuntaan. Sataman tuoksut, lokkien kirkuna ja veneiden äänet ovat minulle juhlamusiikkia tällä kertaa.

Vuoden aikana olen saanut aikaan 222 kirjoitusta ja lukemattomia kirjoittamattomia ajatuksia. Mieleni on siitä hyvä, että ensimmäisen kerran elämässäni olen löytänyt kanava, jonka avulla saan ajatuksiani muiden luettavaksi. Samalla olen saanut lukea muiden ajatuksia. Se kaikki on ollut virkistävää ja opettavaista.

Vasta syyskuussa älysin laittaa sivulle laskurin. Tänään sen lukema rikkoi 9000 kävijän rajan. Se on luku, johon tavallinen ihminen vanhoilla välineillä pääsi ani harvoin. Puhumattakaan, että olisi tarjoutunut mahdollisuus vastaanottaa kommentteja ja lukea toisten kirjoituksia tässä laajuudessa. Yleisönosastoon saattoi kirjoittaa ja joskus toimitus kirjoituksen julkaisikin, mutta oli käpälöinyt sen pituutta. Vastineen kirjoitti sitten joku asiasta hermostunut ja muutamien kirjoitusten jälkeen lehti ilmoitti lopettavansa keskustelun asiasta. Eikä linkkejä ollut mihinkään. Tiedon omistaminen, sen hallussapito ja sen välittäminen eivät ole enää nykyään kenenkään yksioikeus, vaan kaikkien mahdollisuus.

Maailma siis kuitenkin näyttää menevän eteenpäin ja usein vieläpä parempaan suuntaan. Emme ehkä enää voi keksiä pyörää ja höyrykonetta, mutta muuta mukavaa ja hyödyllistä sitä vastoin runsain määrin. Blogien käyttö- ja kehitysmahdollisuudet ovat vain osittain löydettyjä ja loppuun ajateltuja. Kirjapainotekniikan veroista mullistusta tästä ei tietenkään tule, mutta kehitys ei suinkaan ole vielä loppunut.

Ennustajat ovat usein olleet väärässä. Thomas Watson, IBM-yhtiön herroja, arveli 1943, että maailmassa saattaisi olla tilaa 5 tietokoneelle. Marconi oli innoissaan aikoinaan siitä, että hänen radionsa saattaisi korvata lennättimen. Sisällöntuotannosta hän ei vielä osannut uneksiakaan. Kuvan tallentaminen videonauhalle oli mullistavaa, mutta vielä mullistavampaa oli se teollisuus, joka syntyi tuottamaan vuokravideoita ja pornoa.

Tehdään siis vakavissaan jotain ja huomataan, että saavutettiin kummallisia sivutuotteita, joita sitten pääasiassa vain hyödynnetään. Viisaat ideoivat viisaita ja tuote syntyy hölmöstä sivutuotteesta.

Salainen agentti Maxwell Smart turvautui hädissään aina mukana olevaan kenkäpuhelimeensa. Hölmöilyn osana oli siis jotain sellaista, joka jäi lopulta elämään ja peittosi alkuperäisen.

Jotain sellaista saattaa blogi – maailmastakin syntyä. Viisainta siis on olla mukana ja nykiä kaikkia ovia.

>Valo tulee idästä

>

http://www.thecamerasite.net/03_Folder_Cameras/Pages/belfoca.htm

Kuvassa on ensimmäinen kamera, jolla olen ottanut valokuvia. Se muistuttaa nykyisiä laitteita lähinnä siinä, että edelleen valo ohjataan aparaattiin linssin kautta ja sen määrää pyritään ottamaan huomioon jotenkin, sillä välillä sitä on ja välillä sitä on ihan liikaa. Muuten laitteet ja menetelmät ovat muuttuneet. Huomasin sen, kun käsittelin kuviani eilen uuden Photoshopin maailmassa.

Menneen vapun kunniaksi on ajankohtaista esitellä juuri tämä vekotin. Belfoca oli nimittäin taattua DDR-laatua. Monessa asiassa ei lopulta sitten ollut niin kovin suurta väliä, kummalla puolen rautaesirippua laitteita tehtiin. Saksalainen on osannut aina tehdä kohtuullisen laadukkaita kulkuvälineitä, kohtuullisen laadukkaita optisia välineitä ja kohtuullisen laadukkaita aseita. Saksalaiset eivät koskaan taas ole luoneet kohtalaisen laadukkaita yhteiskuntafilosofioita.

Isäni hankki tämän kameran veljeltään 1954. Se palveli isääni hyvin kymmeniä vuosia ja on valmiina käyttöön edelleen. Veljensä on yrittänyt ostaa kameraa takaisin, mutta tietäähän sen, mitä siitä tulee, kun kaksi 80-vuotiasta tekee muistoilla ja kokemuksillaan kauppaa. Valmista ei ole tullut. Olen ilmeisesti kameran perimysjärjestyksessä nyt sitten ensimmäinen. Isälläni se on ollut nyt 54 vuotta. Minulla se tuskin tulee olemaan niin pitkään.

Kun kamerassa oli Meritarin linssi ja Pronton suljin, sekä 6 x 9 filmikoko, vain ottaja saattoi pahasti töpeksiä. Valotusmittaria ei ollut. Valotus piti vain tietää. Perus säätö oli 1/50 sekunti ja aukkoa noin 11. Siitä sitten lähdettiin säätämään sen perusteella, mitä silmä sanoi. Muistissa olivat edelliset valokuvaamosta saapuneet kuvat , niiden onnistuminen ja niissä käytetyt säädöt. Tuohon aikaan onnistunut kuva tarkoitti nimenomaan sitä, että valotus onnistui ja henkilöt olivat kuvassa kokonaisina ja tunnistettavina.

Haaveena on hankkia muutama rulla 120 – koon rullafilmiä ja tasoskanneri. Uskoisin, että tuommoisesta negatiivista nykyisillä vehkeillä ja ohjelmilla voisi saada paljon huvia eläkevuosiksi. Jossain kenkälaatikossa ovat myös isäni ottamat sadat negatiivit, joiden siirto digi -muotoon kiehtoo minua ajatuksena. Monet kuvat olen nähnyt albumissa pinnakkaisvedoksina .Siihen aikaan nimittäin ei ollut kymppi-kuvia, vaan negatiivin koko saattoi sellaisenaan riittää kuvan kooksi.

Tässä suhteessa on menty taaksepäin kehityksessä valovuoden. Nykyisen kamerani kenno on noin aikuisen miehen pikkusormen kynnen kokoinen. Siitä pitäisi sitten keplotella A-3 kokoisia vedoksia. Kohinaa syntyy ja sitä kauhistellaan. Kolmekymmentä vuotta sitten TRI-X filmiä rääkättiin kehityksessä tahallaan, jotta sitä raetta ja kohinaa syntyisi.

Nyt tekisi mieli nähdä, mitä tapahtuu kun 6 x 9 negatiivia vähän suurentaisi. Semmoinen lapsenomainen käsitys minulla on, että informaatiota tuommoisessa alassa kuitenkin on aikalailla.

Mutta tänään minä teen rästejä pois. Työpaikalla saa olla nimittäin aika rauhassa. Nämä juhlapäivien jälkeiset arkipäivät ovat muuttuneet vähitellen luvallisiksi velttoilupäiviksi, jolloin on lupa monenmoisin verukkein järjestää itselleen vapaapäivä. Jotkut arkajalat uhraavat tarkoitukseen jopa vuosilomapäivän. Minun nuoruudessani vapunpäivänäkin oltiin normaalisti töissä. Jos työntekoa oli mahdollista tehdä näyttävästi ja julkisesti, sitä mahdollisuutta siekailematta käytettiin hyväksi.

Agraariyhteisössä hankitut asenteet ovat hyvin pysyneet voimissaan. En liputtanut eilen, enkä laittanut yo-lakkia päähän.