>Vapun kunniaksi

> Kuva: http://users.skynet.be/sky39402/Images/lidl.gif

Iltasanomat julkaisevat tänään vapun kunniaksi omituisen listan. He nimittävät sitä teholistaksi. Listassa on laitettu järjestykseen Suomessa myytäviä alkoholijuomia sen mukaan, kuinka halvalla niitä ostamalla saa alkoholisenttilitran.

Sanoisin, että tällaisen listan tekeminen, sen julkaiseminen tai edes tämmöisen listan miettiminen osoittaa vähintään huonoa makua, ellei sitten peräti moraalittomuutta.

Samat aviisit ovat viime viikkoina olleet hyvinkin tomerina esittämään oman kantansa siitä, mikä on oikein ja suotavaa. Kun se luu on nyt kaluttu, vapun kunniaksi ilo ja raha on saatava irti sitten tämmöisen alatyylisen uutisoinnin avulla. Paheksun suuresti.

Monet listalla olleista juomista ovat minulle tuntemattomia. Kärkitilaa piti 2,8 % alkoholia sisältävä Fink Bräu, jota nuoriso kantaa niska limassa natsi siwasta, eli kauppaketju Lidlin myymälöistä. kakkosena on Koffin kolmonen salkussa. Seuraavat sijat menevät Jormalle, Marabellolle, Valdemarille ja Dorikselle.

Kirkkaista parhaiten selviää Sisu-viina, joka on sijalla 14. Laimennettu Ruska löytyy sijalta 19. Ensimmäinen siedettävän oloinen ja itse tuntemani juoma löytyy sijalta 42. Siellä nimittäin on blended skotti nimeltään Highland Reserve.

Minulla siis ei ole listalle mitään käyttöä. Näyttääkin siltä, että listalla on eniten käyttöä teineille ja muille sellaisille, joille alkoholia ei pitäisi vielä, taikka enää myydä. Itse asiassa iltapäivälehtiäkään ei pitäisi myydä ollenkaan alle 18 -vuotiaille, sillä niiden sisältö on heille vahingollista. Samoin niiden myyminen muillekin syyntakeettomille pitäisi kieltää.

Itse ostan neljä iltapäivälehteä vuodessa. Ne ovat juhannusnumero, uuden vuodennumero, pääsiäisnumero ja se numero, jossa Paavo Lipponen kertoo mielipiteensä lehdistöstä ja muista yhteiskunnan epäkohdista. En kannata Paavon aatetta, mutta olen hengessä mukana ja mukavalta tuntuu kun sopulilaumaa hiilihangolla hämmennetään. Ihastelen joskus myös hänen jäljittelemätöntä sananvalintaansa ja kielenkäyttöä.

>Lumoava paikkakunta

>

Muuntaja on erikoinen ja omalaatuinen. Se seisoo Kauhavan entisen osuusmeijerin pihassa. Kauhavakin on omalaatuinen ja kummallinen pitäjä satakuntalaisen silmin. Yhtä Luvian aukeata on koko pitäjä. Asukkaat taas muistuttavat Mestilän tanssisuulin asiakkaita 1970-luvun lopulla : hyvin tiedettiin keitä ollaan ja mitä tahdotaan ja reippaasti se tuodaan esille.

Näitä muuntajakuvia on aikalailla kertynyt vuosien saatossa. Kauhavan muuntaja on kuitenkin hyvin unikki ja ainutlaatuinen. Se on tasakattoinen, mittasuhteet ovat poikkeavat ja ulko-ovessa on ikkuna. Rakentajien tarkoitus on ollut tehdä jotain erikoista ja ainutlaatuista. Hyvin on onnistuttu.

Paikkakunta on muutenkin lumoava. Sieltä ovat lähtöisin ruma vallesmanni, Jorma Lillbacka, Jukka Kemppinen, Antti Tuuri ja Pukkilan Jaska. Tässä on syytä mainita, että toinenkin Pukkilan Jaska on olemassa. Hän oli Kauhajoella syntynyt, tämä toinen taas Kauhavalla. Harrastukset olivat molemmilla saman suuntaisia. Kauhajoen Jaska kävi Amerikassa asti ja palasi kotiin kuolemaan. Kauhavan Jaskakin pakeni viranomaisilta ja huhujen mukaan päätyi Amerikkaan.

Antti Tuurin kirjoissa päädytään usein Amerikkaan. Joskus sieltä tullaan takaisinkin Kauhavalle ja kierrellään tutuissa paikoissa, mutta ei tehdä siitä mitään numeroa. Pöhnäpäissään voidaan käydä Lappajärvellä leveilemässä. Harvoin kuitenkaan osataan itselle nauraa. Tämmöinen käsitys minulle on syntynyt Tuurin kirjoista. Ja tapaamistani ihmisistä.

Mutta lumoava paikkakunta se on. Puukkotehdas voi hyvin, muuntajia ei ole purettu ja maata viljellään uutterasti. Toinen muuntaja löytyy koulukeskusksen pihasta. Se on kylläkin ihan normaalin oloinen mittasuhteiltaan.

Kauhavan sivukylät olivat muinoin kuuluisia siitä, että työväenaatetta viljeltiin siinä missä kauraa ja ohraakin. Minulle on jäänyt vähän haaleaksi käsitys, mistä semmoinen aate oli lakeuksille tullut. Ilmeisesti Amerikasta palanneet olivat omaksuneet uusia aatteita Raivaaja-lehteä lukiessaan.

Korostettakoon vielä, että kiinnostukseni Kauhavaan on satakuntalaisen ihmisen ymmärtämättömyyttä, ei pahansuopeutta. Olen kiinnostunut erikoisista muuntajista, erikoisista ihmisistä ja varsinkin erikoisista paikkakunnista. Kauhava on minusta hauska ja erikoinen paikkakunta.

Muistuu mieleeni eräs tositarina Kauhavalta. Tämän tarinan minulle kertoi työkaverini. Hän oli kuullut sen ystävältään, joka oli ollut Kauhavalta kotoisin ja Ilmasotakoulussa nuorena kouluttajaupseerina.

Oli Juhannus ja meneillään suuret juhannusjuhlat. Kauhavalla järjestetään joka juhannus ”Lentäjien Juhannus”- nimiset karkelot. Juhlakansaa oli sankoin joukoin levittäytynyt ympäri lentokenttäaluetta. Soitto soi, kirkas virtasi ja ennen pitkää kaikkialla lentokentän alueella oli käynnissä suuri keskikesän pariutumisrituaali.

Eräs nuoripari oli sitten sattunut tämän nuoren upseerin asuintalon puutarhaan hänen talonsa ikkunan alle. Koska kesäyö oli kuuma, upseeri oli avannut ikkunan auki. Nukkuakin olisi tarvinnut, sillä aamulla alkoi päivystysvuoro. Ikkunan alla marjapensaiden siimeksessä käytiin kuitenkin unta häiritsevää keskustelua.

– Kenen pikkuinen kissimirri se täällä on …?

– Pentti…. nohh..!

– Kenen pikku kisu se siinä….?

– Älä Pentti……!

– Saako sitä silittää……?

– Pentti… et viittis.. !

– Kenen pikku kisu se siinä…?

Tätä keskustelua oli kesäyössä käyty jo kolmisen tuntia, kun väsyneeltä upseerilta viimein katkesi kauhavalainen pinna ja hän ryntäsi avonaiseen ikkunaa ja karjui:

– Sano nyt tyttö saatana, kenen tussu se on, että päästään tästä nukkumaan.

Kauhavalaiset ovat tietäväistä ja tilannetajuista joukkoa, joiden seurassa ei tule suru puseroon. Satakuntalaisen silmin heidän elämäänsä on mukava seurata Tuurin kirjoista ja Kemppisen blogista. Ilkka-lehteä en pysty lukemaan, sillä sen antama kuva maakunnasta on vähän vieras minulle. Voisi sanoa, että suppeakin. Olen sitä joskus silmäillyt kirjaston lehtisalissa. Olen tottunut siihen, että asioita on lupa katsella vähän laveammalti.

Oli minulla tietenkin muuntajan lisäksi oikeaa asiaa ja syytä kauhavalaisista kirjoittaa. Monta vuotta nimittäin Tuurin kirjoissa on aina juonen konnana esiintynyt satakuntalainen. Jos ei suorastaan konnana , niin ainakin sopivien kompapuheiden kohteena. Nyt tässä onkin mukava julistaa, ettei tämä ole jäänyt huomaamatta. Antaa asian kuitenkin olla.

Me tyynnä kynnämme edelleen aurallamme maata isien.

>Kuoleman jälkeen elämää kehiin

>

Varusmies oli lomalla ja taisteli vimmatusti. Tuhoja ei ole syntynyt, mutta hässäkkä oli hirmuinen. Voimasanoja käytettiin, tavarat lentelivät ja näppäimistö soi. Ihmisuhreilta onneksi vältyttiin.

Hän oli huolettomuudessaan tuudittautunut ajatukseen kotiutumisensa jälkeisestä välivuodesta. Sunnuntaina sitten hänelle selvisi, että kaikki kaverit menevät jonnekin opiskelemaan ja hän on jäämässä hengailemaan. Vanhempien lihapatojen ääreen jääminen olisi tietysti muuten mukava ratkaisu, mutta näyttää siltä, että vanhempien tarjoama sosiaalis-ekonominen viitekehys ei ole lopulta niin houkuttelevin vaihtoehto, että se voittaisi aikuistumisen poltteen.

Printtasimme siis hakulomakkeita niihin yliopistoihin, joihin vielä lomakkeen ehtii huhtikuun loppuun mennessä palauttamaan. Huomasin, että päätöksenteko lopulta sujui sangen joutuisasti. Uranvalinta suoritettiin harvojen ja painokkaiden perusteiden varassa .

Missä on parhaat bileet ja mihin on mahdollisuus päästä ilman pääsykoetta taikka vähällä lukemisella. Ja mahdollisimman suurelle paikkakunnalle on tietenkin päästävä.

Varusmies ei juurikaan tenttikirjoja nimittäin lue. Kaikki palveluksessa olleet muistavat sen, että korkeajännitystä vakavampaa kirjallisuutta siellä ei harrasteta.

Ammattikorkeakoulujen osalta hakijat tekevät päätöksensä juuri samoilla perusteilla. Ne yksiköt, jotka toimivat suurissa keskuksissa, saavat opiskelijoita. Pienillä paikkakunnilla olevat yksiköt kuihtuvat pois ikäluokkien pienentyessä ja aloituspaikkojen kasvaessa taikka pysyessä ennallaan. Missä on parhaat bileet, siellä on elämä.

Tytärkin kuulemma joutuu sivuainettaan varten pääsykokeisiin.

Kesäkuussa saattaa siis tapahtua sellainen koulutus-poliittinen ihme Tillmanin perheessä, että poika saa lomaa ja menee pääsykokeisiin, isä menee pääsykokeisiin ja tytärkin menee pääsykokeisiin. Äidin ei tarvitse mennä pääsykokeisiin, sillä hän opiskelee jo työnsä ohessa.

Elämme koulutusyhteiskunnassa. Nuorison kohdalla asian ymmärtää hyvin. Aikuiskoulutuksen kohdalla joskus tulee mieleen, että aikalailla paljon opiskelupaikkoja pidetään yllä tällä jatkuvalla koulutuksella.

Itse odotan innolla pääsykokeita, mahdollista sisäänpääsyä ja sen jälkeen alkavaa opiskelijaelämää.

Jos saan opiskelijakortin kouraani, seuraavien 5 vuoden aikana säästän lounaskuluissa noin 3000 euroa. Varteenotettava summa. Junalla on hubaa matkustella puoleen hintaan ja muutenkin tyrkyttää sitä korttia joka paikkaan.

Tietenkin heti syksyllä tulee hankittavaksi haalarit. Kangastarroja minulla on jo varastossa vaikka kuinka. Seuraavalle GOOM-risteilylle pitää myös lähteä ja muutenkin heittäytyä täysillä opiskelijaelämään. Heti aion suorittaa Jyväskylässä Kauppakadun Apron ja Tampereella Hämeenkadun Apron. Vaimoni mukaan minulla on ainakin luontaisia taipumuksia opiskelijaelämään.

Tehtävissä ja opintoihin kuuluvissa kirjallisissa töissä aion käyttää kaikkia niitä koukeroita, porsaanreikiä, latteuksia ja tietämättömyyden tölväisyjä, joita opiskelijat ovat auliisti minulle kantaneet ja käyttööni lahjoittaneet niiden 29 vuoden aikana , jolloin olen ollut heitä ohjaamassa.
Nyt kun vain pääsisi pääsykokeista kunnialla läpi.

>Suru jatkuu

>

Työpäivä alkoi suru-uutisella. Entinen työtoveri, kollega, oppi-isäni ja opettajani on kuollut. Edellisistä hautajaisista on viikko. Tämä kevät näyttää olevan käännekohta monessa suhteessa. Entinen saa väistyä uuden tilalta. Menneisyys katoaa jonnekin kulman taakse. Tulevaisuus on epävarma.

Olen kohta työorganisaation vanhin virkaiältäni. Fyysiseltä iältäni en sitä vielä ole. Henkiseltä iältäni olen jo ikivanha. Kuolema syö joka kerta hivenen sitä rantapenkkaa, jonka päällä seison ja katselen iäisyyden ulapalle. Vielä ei ollut oma vuoro. Kuka on seuraava ?

Hän opetti minulle Mc Gregorit , Argyyrikset ja Mouton Blaken. Tarveteoriat olivat hänelle kiinnostuksen kohde, mutta samalla keino järkyttää organisaation luutuneita arvoja. Hän kapinoin jo aikoinaan organisaatioiden hulluutta vastaan ja tulosjohdettujen ihmisten tuska oli hänelle selvä asia. Hän oli ihminen, joka toi opetussuunnitelmiin uusia mullistavia asioita aikaisemmin kuin kukaan.

Olen toisellakin tavalla läheinen. Kun työtoverini päätti hyväksyä aikoinaan valtiohallinnon tarjouksen lakkautuspalkasta, minä olin se onnellinen, joka sain jatkaa hänen työtään ja hänen opetustaan. Hän oli se onnellinen, joka pääsi 55 -vuotiaana lakkautuspalkalle. Luoja oli armollinen ja soi hänelle nämä vuodet. Tiedän, että hän kaipasi takaisin töihin.

Tiedän, että hän luopui aikoinaan myös siksi, että minulle olisi avautunut väylä eteenpäin. Nyt minun tulisi osata joskus myös luopua jostain. Vielä kuitenkin kaikki tuntuu vaikealta. Olen harjaantumaton luopumaan mistään. Tiedän kuitenkin, että näin minua koulutetaan. Askel askeleelta minunkin tulee oppia luopumaan kaikesta.

Toivottavasti tänään ja huomenna osaan elää päiväni oikein. Toivottavasti osaan käyttää aikani niin, että saan aikaan jotain hyvää. Toivottavasti opin vähitellen luopumaan. Luopumaan 5000 euron laukusta ja 100 euron hampurilaisesta. Niiden molempien arvo minulle on tänä aamuna nolla.

>Kaikilla mausteilla

>

Kuva : http://www.fuddruckersne.com/images/menu-welcome-burger.jpg

Amerikkalainen hampurilaisketju Burger King yllättää tuomalla markkinoille luksushampurilaisen. Hintaa Lontoossa lanseerattavalle komeudelle kertyy vähintään 85 puntaa eli noin 105 euroa.

Burger King yrittää erottua luksushampurilaisellaan kilpailijoista ja samalla luoda korkeampaa profiilia omalle ketjulle.

Superhampurilainen tulee myyntiin ketjun muutamissa Lontoon keskustan hampurilaisravintoloissa, muun muassa arvoalueilla Kensingtonissa ja Chelseassa.

Luksushampurilainen muistuttaa Burger Kingin ykköshampurilaista Whopperia, mutta sisältö kootaan erikoisherkuista. Pihvi tehdään japanilaisten wagyu-lihasta eli ns. Kobe-härästä ja lisänä on varmuuden vuoksi hanhenmaksaa. Juustoksi tulee sinihomejuustoa

Näin meille kertoi KAUPPALEHTI. Lehti on tunnettu hyvästä uutisoinnista, joten asiassa lienee perää. Uutinen on yhtä yllättävä kuin se, että Helsingistä voi kohta ostaa 5000 euron hintaisia käsilaukkuja. Tuotteiden funktio on hämärtymässä. Skaala alkaa 15 centin muovipussista ja loppuu Louis Vuittoniin. Analyytikko sanoisi että markkinat ovat polarisoitumassa. Ruokajonossa seisova ei sano mitään.

Sata euroa on kyllä pistämätön hinta epäterveellisestä roskaruuasta. Tosin bulkkituotteeseen verrattuna hinta on vain noin 20 -kertainen. Vuittonin kaupitteleman tavaran kohdalla ero on noin 30 000 –kertainen. Tosin on muistettava, että sekä veskaa että muovipussia voi käyttää monta kertaa. Burgeri lienee puhtaimmillaan ns. kertakäyttötuote.

Samaan aikaan ruokamellakat maailmalla kiihtyvät ja lannoiteteollisuus tahkoaa kasvavia voittoja. Viljeltävien kasvien kysyntä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Viljelijä kasvattaa viljelyalaa ja lisää lannoitteiden käyttöä. Molemmat lisäävät lannoitteiden tarvetta. Niiden hinta on ilman kysyntääkin kasvanut, sillä öljyä käytetään aikalailla niiden tekemiseen. Yhä harvemmalla tässä maailmassa on varaa minkään sortin burgeriin. Ruokamarkkinatkin polarisoituvat. Kauniisti sanottuna. Todellisuudessa se tarkoittaa, että osa jengistä kuolee nälkään ja osa kuolee liikalihavuuteen.

Kaikesta tästä hyötyvät esimerkiksi Suomessa Etelä-Suomen viljanviljelijät. Väli-Suomessa ahertavat possun kasvattajat ja maidontuottajat ovat yhtä ahtaalla kuin ennenkin taikka sitten ahtaammalla, koska esimerkiksi sikojenrehu kallistuu myös nopeasti.

Tämmöistä syntyy, kun yhteiskunta ei osaa reagoida ongelmiin oikein ja ajoissa. Toisenlaisia ongelmia syntyy sitten siitä, kun reagoidaan ja reagoidaan vääriin. Toinen on menossa urheilukilpailuja katsomaan ja toinen ei ole menossa. Ota näistä nyt selvää. Minä en menisi vaikka kisat olisivat Tampereella. Urheilu ei nimittäin juurikaan kiinnosta muuta kuin sosiologisena ilmiönä. Kansakoulun hiihtokilpailusta on saaliina saatu kaksi lusikkaa. Sijoitukset olivat neljäs ja viides. Vuodet taas 1963 ja 1964.

Seuraavat mielenkiintoiset talviurheilukisat ovat vuonna 2014 Sotsissa. Rajanaapuri Georgia, rajanaapurin osa Abhaasia ja itse Sotsi ovat toisistaan vain kivenheiton päässä. Tai pitäisikö sanoa kiväärin laukauksen päässä toisistaan. Jos maailma ei ole kaatunut siihen mennessä, niin arvatenkin silloin ollaan kuitenkin lähellä tuota tapahtumaa. Jo nyt alueella on käynnissä jonkin sortin sotaa edeltävä harmaa vaihe. Mutta ei minun urheilusta pitänyt puhua.

Piti puhua uhkapeleistä ja huonosta elämästä. Eilen hävisin nettipokerissa 3 euroa. Kirvelee vieläkin. Saman rahan laittaa baarissa silmää räpäyttämättä mallastuotteeseen, mutta pelipöydässä se oli kirvelevä isku.

Kirveleviä tappioita ovat saaneet kokea myös nuoret kiekkoleijonat. Pokeripöydässä on potti kasvanut aina 800 euroon asti. Joku aina vuorollaan korjaa. Tällä kertaa valmentajat olivat korjanneet pojilta kortit ja nuuskat.

Näin maallikon neuvo asiaan. Jos jää aikaa leirillä tai kisoissa kovasti kortin peluulle, silloin on harjoituksia ja pelejä liian vähän. Se on sen merkki. Nytkin taisi tuloksena olla joku muu kuin mitalisija. Sekin antaa aihetta epäillä, että ns. luppoaikaa on ollut ihan liikaa. Mällin imeskely on sekin iljettävä tapa. Piippu suuhun joka miehelle. Vaihtoaitioon kessut mukaan ja kunnolliset tuhkakupit. Mitä tässä enää säästelemään. Urheilun moraali ja rappio ovat muutenkin selviö. Kaikki peliin ja uudet arvokisahakemukset vireille.

>Tyylineuvontaa

>

Merja Vanhanen neuvoo Sirkka Mertalaa. Ja sitä rataa. Onneksi aamutuimaan on ollut sorvin ääressä siksi paljon työtä, etten ole ehtinyt suurinta kummasteluani tasoittaa.

Siis, mikä Merja Vanhanen ? Hänkö pitää edelleen sukunimen avioerosta huolimatta. Siinä tapauksessa sitten hän varmaankin katsoo, että hänen elämänsä merkittävämmät tapahtumat liittyvät jotenkin tuohon yhteiseen taipaleeseen pääministerin kanssa. Normaalisti erotilanteessa haluaa irti kaikesta tuommoisesta ylimääräisestä painolastista.

Ja että pitää mennä neuvomaan uutta kumppania. Kas kun hän ei neuvonut Ruususta. Enemmänkin Merjan pitäisi neuvoa Mattia, sillä tämä pitkä hujoppihan tässä vyyhdessä on ainoa yhteinen tekijä. Niin ainakin tieteessä on tapana tehdä. Jos jokin asia tahtoo vain itsepäisesti esiintyä joidenkin tapahtumien yhteydessä, yleensä ryhdytään tutkimaan, mikä muu asia esiintyy samaan aikaan kaikissa näissä asioissa.

Mutta ei tuo kyllä nyt lentoemännältä osoita oikein tyylitajua. Tuommoinen neuvominen ja sotkeutuminen tulkitaan tavallisten ihmisten yhteydessä usein vanhaksi suolaksi, kostoksi, eikä lähimmäisen rakkaudeksi.

Mukavampaa tämmöinen roska kuitenkin on bussionnettomuuden retostelun rinnalla.

Minä taas odotan suurella kiinnostuksella sitä, kuka piikitti 1980-luvulla ja ketä. Tämä syväkurkku on päättänyt tulla julkisuuteen nyt monen vuoden jälkeen. Ja läheisyydestä ja neuvomisesta tässäkin taitaa olla kyse. Kun nyt Kaisa Varis ei enää hiihtele missään lajissa, Varista lähellä olevat tahot saattavat olla sitä mieltä, että ei sitten kukaan muukaan onnistu elämässään mitenkään.

Meillähän on julkisuudessa hyvinkin menestyneitä urheilijoita ja varsinkin hiihtäjiä. Minun silmissäni heidän arvonsa on ollut aina hyvin marginaalinen. Myös kilpaurheilun kannattajien julkisuuskuva on minusta ryvettynyt. Jos ei tätä usko, menköön seuraamaan nettiin keskustelupalstoja. Nämä uudet paljastukset saattavat nyt vähän tuoda balsamia niille haavoille, jotka syntyivät, kun STT hävisi juttunsa Hiihtäjää vastaan tässä taannoin.

Kuva ei liity asiaan mitenkään. Tämä Äetsässä seisova tiilimuuntaja olkoon vaikkapa allegoria Matti Vanhaseen. Pitkiä torneja molemmat

>Adams ja ammattiväki

>Kuva : Tarja Heikkilä; Talouselämää 2003 mukaellen

Työtyytyväisyysteorioiden joukossa on muuan kummajainen. Ruma ankanpoikanen, josta ei vain joutsenta tahdo syntyä. Adamsin tasapainoteoria ei tahdo toimia opetuksen luokkatilanteessa, mutta ei se kyllä kolahda ay-aktivistikaan kaaliin.

Adamsin teoriaa kutsutaan usein myös oikeudenmukaisuusteoriaksi. Adamsin mukaan työntekijä vertaa omaa panostaan saamansa vastikkeeseen. Sen jälkeen hän suuntaa katseensa työtoveriin ja vertaa omaa panos/ tuotos –suhdettaan naapurin vastaavaan. Jos ne ovat likimain yhtä hyviä, seurauksena on tasapainotila ja tyytyväisyys ( distributive justice)

Usein työelämässä käy kuitenkin niin, että epätasapainoa työntekijän tai ay-aktivistin mielestä on. Silloin on syytä yrittää kohottaa omaa vastikettaan taikka sitten vähentää panoksiaan. Näin voi helposti säätää oman suhteensa lähelle kaverin tasoa.

Adams väittää lisäksi, että ylipalkitsemistilanteessa se, jolla menee hyvin, huomaa epätasapainon ja ryhtyy työskentelemään enemmän taikka välttelemään tuottojaan, jotta hän valuisi alaspäin kohti työtoveriaan ja tämän panos/tuotos suhdettaan.

Tämän selvittäminen opiskelijoille on toistaiseksi ollut työurani haastavin asia. Tätäkin selvempi ja paljon helpompi asia on ”vittu”-sanan kitkeminen pois heidän puheestaan. Ay-aktiiville tämä Adams lienee myös käsittämätön asia. Ilmeisesti tulos on saavutettu seuraamalla aikoinaan suhteellisen pientä ja suppeaa sähköyhtiön linja-asennus työryhmää.

Muutenkin ihmisen motivointi toimeliaisuuteen on monimutkainen asia. Kuvassa on Talouselämässä esiintynyt nelikenttä, jonka olen lainannut Tarja Heikkilän luentomateriaalista.

Tässä nelikentässä täyttymysten täyttymystä edustaa työnantajan antama vapaa autoetu. Sille työntekijä laskee suuren rahallisen arvon ja se samalla tuottaa hänelle paljon mielihyvää. Toisessa äärinurkassa on sitten oman firman t-paita taikka työtiloihin tuotu tyhjä herkkujääkaappi.

Lounassetelit, laskuvarjohyppykurssi ja ilmaiset reseptilääkkeet sijoittuvat hyvin lähelle origoa aivan kuvan keskelle. Niiden avulla on aika vaikeaa tehdä pesäeroa naapuriin. Ja vastaavasti naapurin saama firman t-paita saattaa jo tapahtumana sysätä meidät jonnekin naapuria korkeammalle.

Herzbergilläkin on puutteensa. Hänen teoriansa saa luentosalissa aikaan kapinan. Palkka on nuorelle opiskelijalle mitä suuremmassa määrin motivaatiotekijä numero yksi. Herzbergillä he pyyhkivät takapuolensa, kunnes 45 –vuotiaana ensimmäisen kerran jyrkästi kieltäytyvät ylitöistä ja haluavat muutekin säilyttää riippumattomuutensa työnantajaa kohtaan. Silloin se on kuitenkin jo usein myöhäistä.

Lawler-Porter teoria on tyylikäs ja selvä. Tarvitaan ulkoisia palkkioita ja sisäisiä hyrinöitä. Ja piste. Tätä enempää ay-aktiivi ei halua tähänkään teoriaan tutustua. Häntä kiinnostaa ehkä vielä se, millä todennäköisyydellä hän palkkioita suorituksen jälkeen saa, mutta niiden arvo ja oikeudenmukaisuus ovat hänelle hämärän peitossa. TEHY:n työtaistelu oli hyvä esimerkki tästä kaikesta. Paperiliiton sopiminen taas orastava merkki jostain toisesta ajattelusta.

Mutta lyödäänkö veikkaa tyytymättömyyden aiheuttajista. Kuinka monta sellu-, paperi- ja kartonkitehdasta ilmoitetaan suljettaviksi kesän aikana ennen 1.9. 2008. Toinen asia , josta voimme lyödä veikkaa, on se että kuinka monelle ao. tehtaalle tulee lomautus – tai seisokki-ilmoitus. Lukupari riittää. Luulen, että ei kannata nyt veikata 0-0 , vaikka se joskus tulosvedossa suuret rahat tuokin. Lähemmäksi veikannut tullaan syyskuussa palkitsemaan kirjapalkinnolla.

>Argyris ja aamupuhallus

>

Kuva: http://www.mebb.net/…/00952968-011EDDE5.1/saimaa.jpg

Monet työnantajat ovat viime aikoina julkistaneet omia työssäkäynnille asetettuja reunaehtoja. Milloin tupakointi on kielletty työ aikana, milloin taas odotellaan työntekijää aamulla alkometrin kanssa. Työnantaja on kiristämässä otettaan työnjohto- oikeuteensa vedoten.

Fiksumpaa olisi vedota Argyrisin fuusioteoriaan. Toiminta näyttää nimittäin tapahtuvan ihan oppikirjan mukaan.

Argyris väittää, että organisaatiossa työskentelevän luonnollisen, terveen, täysipäisen ihmisen tarpeet ja organisaation tarpeet yhdentyvät tai kääntyvät samansuuntaisiksi erittäin harvoin. Hän väittää, että työntekijöiden ja organisaation välille syntyy tästä johtuen kitkaa. Esimerkiksi palkasta tai työehdoista. Vastarintaan ensiksi asettuvat ne, jotka ovat kypsempiä ja toimivat henkisesti ikään kuin älykkäämmin. Johtajatyypit.

Organisaation johto huomaa sen ja ryhtyy kiristämään ja lisäämään muodollisia johtamisperiaatteita. Et kyllä tupakoi työpäivän aikana. Et kyllä haise yhtään viinalle. Et kyllä ole yhtään ylilihava. Et kyllä ole urheilematta.

Tässä vaiheessa Argyrisin mukaan työntekijät pyrkivät turvaamaan oman riippumattomuutensa ja alkavat soveltamaan työn muotoilua, erilaisia sopeutumismekanismeja ja korvikekäyttäytymistä. Ja jos tämmöinen sitten kovin syvälle organisaatioon pesiytyy, niin johdon on enää turha yrittää korjaustoimia.

Hassusti tulee mieleen se, että viime vuonna TEHY yritti tosissaan joukkoirtisanoutumisella osoittaa sen, että heidän ja työnantajan tarpeet eivät kohtaa ja ovat peräti ristikkäisiä. Sopu syntyi lopulta sitten, mutta kaikki muut ammattiliitot saivat samat, tai suuremmat korotukset ilman rähinää. Viimeksi junasta myöhästynyt paperiliitto hissun kissun neuvotteli TEHY:n veroisen paperin salaa medialta.

Mutta TEHY-väki saa nyt sitten muodollisia johtamisperiaatteita oikein olan takaa. En puutu siihen, miltä minusta tuntuisi, jos humalainen sairaanhoitaja ryhtyisi ajelemaan partaterällä karvoitustani umpisuolileikkauksen edellä. En puutu siihenkään, miltä tuntuisi, jos anestesialääkäri olisi itse puudutuksessa, kun naamaria sovitellaan naamalleni. Yhtä kaikki tuomittavia ja vaarallisia asioita molemmat.

Mutta puutun siihen, että juuri tämä yksi ammattiryhmä on joutunut nyt tämän suoraselkäisyyden kohteeksi. Tässä on nyt vähän sitä makua, että opetetaan isän kädestä. Lihavat ja liikkumattomat lienevät seuraavaksi vaaravyöhykkeessä.

Nokian kaupunkikin kielsi tupakoinnin työaikana huhtikuun alusta. Sielläkin työntekijät ja kaupunki ovat olleet viime aikoina vähän sukset ristissä. Puolin ja toisin on vähän töppäilty. Vedet menivät sekaisin vesilaitoksella ja potilaat tahtoivat kuolla sairaalassa omia aikojaan tai autettuina. Siispä kiristetään vähän muodollisia periaatteita

Jos tässä ei nyt sitten kuitenkaan olisi fuusio-teorian mukainen muodollisten periaatteiden kiristäminen kyseessä, vaan aito huoli tupakoinnista ja alkoholista, pitänee minun tässä nyt sitten päättäjille esittää muutama ehdotus muiksi ammattiryhmiksi, joiden alkoholin käyttöä ja tupakointia pitäisi erityisesti rajoittaa.

Puhalluskokeet ja tupakanhaistelijat pitäisi tuoda seuraavaksi oppilaitosten oville. Opettajien lisäksi pitäisi myös oppilaat nuuskia ja puhalluttaa. Jo sairaalassa kuoleva ei saa haistella perushoitajan tupakantuoksuista hengitystä, niin ei kai sitten viaton , elämänsä alussa oleva oppilas.

Muurarit, maalarit ja nokikolarit pitäisi myös ottaa tarkkailun piiriin. Kaikissa noissa ammateissa työn jälki on usein sellainen että on syytä epäillä aineita käytetyn.

Rekkakuskit ja linja-autokuskit ovat myös sellaisia ammattiryhmiä, joiden soisi olevan töissään ihan topakasti liikkeellä. Ei kun täysi valvonta vaan päälle.

Tärkeintä olisi kuitenkin kieltää ministereiltä ja kansanedustajilta savut ja siivut. Kun Mattikaan ei ota, niin sitten ei ota kukaan.

Jos kuka sitten määrättyihin ryhmiin kuuluen tuntee suurta halua ottaa, ottakoon salassa. Mikään ei maistu niin upealta kuin salaa vedetyt savut ja salaa juotu olut.

Kylläpä suuta rupesi kuivamaan, vaikka on vasta tiistai.

>Kaunokirjallisuuden hyödyllisyys

>

Minulla on tapana luettaa opiskelijoitani. Uskon nimittäin edelleen vahvasti luetun tekstin ylivoimaisuuteen oppimisärsykkeiden joukossa. kaikkien powerpointtien ja moodle -järjestelmien viidakossa näyttää edelleen olevan valkoisia aukkoja, joiden hahmottamisessa opiskelijoilla on vaikeuksia.

Kaunokirjallisuus tuo erityisen hyödyllisen lisäarvon oppimiseen silloin kun puhutaan organisaatioiden toiminnasta ja niiden johtamisesta. Monet kirjat rakentuvat juuri näille näköaloille. Silloinkin kun kirjailija on kertovinaan yksittäisen päähenkilön elämästä, kertomuksen kehyksenä toimii kuitenkin usein muu yhteisö, sen normit ja rooli.

Rauma-Repola johdossa ollut Tauno Matomäki on kuuluisa siitä, että lukee kirjallisuutta aina ja kaikkialla. Hän ahmii antiikin näytelmistä lähtien kaiken, minkä käsiinsä saa. Julkisuudessa hän on esittänyt usein arvioita siitä, mitä suomalaisen esimiehen pitäisi lukea. Usein hänen puheessaan kertautuu ajatus siitä, että ei ole niin väliä, mitä lukee, kunhan lukee.

Vapaasti en päästä opiskelijoitani kirjoja valitsemaan. Sellaisessa tilanteessa olisimme molemmat osapuolet ongelmissa. Useimmat opiskelijat eivät nimittäin tiedä yhtään kirjan nimeä. Lista on siis erittäin tarpeellinen. Jos taas antaisin heille täydellisen vapauden, saisin analysoida Aku Ankan taskukirjoista tehtyjä puolen sivun essee-kyhäelmiä. Annettu lista siis toimii tukena ja turvana.

Ketä minä sitten suosittelen. Apuna listaa tehdessä minulla on aina ollut viestinnänopettajamme. Useimmat kirjallisuustehtävät suunnitellaankin yhdessä ja niiden tuotoksia käytetään apuna myös viestinnän opetuksessa. Itse lista on eläväinen ja monipuolinen. Olemme laatineet listan sellaiseksi, että jokainen kirjallisuutta kaihtava opiskelija saattaisi sieltä jotain kiinnostavaa löytää.

Mukana on Golding, Hemingway, Paasilinna, Haanpää, Järvelä, Huovinen, Rimminen, Tuuri, Pitkänen, Vakkuri, Yli-Kangas ja monet muut. Monet kirjailijoista ovat mukana listalla useilla kirjoilla. Olemme rakentanut listan niin, että se ei ole oma mielikirjailijalista, vaan mukana on oppilaille ehkä mieluisia ja kiinnostavia aiheita.

Tänäkin keväänä olen sitten saanut lukea mielenkiintoisia essee-kirjoitelmia luettujen kirjojen pohjalta. Jotkut ovat innostuneet suunnattomasti ja joidenkin kohdalla olen sitten ollut piikki lihassa. Innokas opiskelija löytää kirjasta ajatuksia, joita sitten osaa muovata myös tekstiksi. Vastahakoinen opiskelija referoi kirjan juonen ja saa kakkosen.

Minä siis arvostelen heidän tuotteensa. Kukaan opiskelija ei ole vielä asettanut kyseenalaiseksi sitä seikkaa. Monet kollegat sen sijaan saattavat pitää kaunokirjallisuutta organisaatiokäyttäytymisen ulkopuolelle jäävänä kummajaisena. Minä en ole välittänyt kummasteluista. Kohta kymmenen vuotta olen tätä harrastanut.

Hyödyllistäkin tämmöinen epäilemättä on . Siteeraan tähän lopuksi miesopiskelijan kirjoituksesta muutaman lauseen vapaasti muisteltuna.

” Ihan hyvä kirja se oli. Juoni oli selkeä ja päähenkilö selvisi hengissä lopussa. Tämä olikin ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut 5 vuoteen. Ei se kuitenkaan niin hyvä kirja ollut, että se saisi minua toista kirjaa lukemaan.”

>Loman loppu

>

Pitänee kirjoittaa muutama rivi, jotta saan sunnuntaipäivän edes hetkeksi tuntumaan siltä, miltä sen pitäisi tuntua.. Olen ollut koko päivän töissä parsimassa kokoon niitä asioita, jotka sairausloman aikana täyttivät postilaatikon, sähköpostin ja työpöydän päällystän. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että saattaa uskaltaa maanantai aamuun herätä ja tulla töihin.

Uusi ulkoministeri sai virkaansa unelma-alun. Vilkaisin häntä syrjäsilmällä klo 11 kun televisio esitti jumalanpalveluksen päätteeksi uutta tietoa eilisestä bussiturmasta. Ministeriön tiedotustilaisuus oli hoidettu asiallisesti ja ammattitaidolla. Pääministerillä ja ulkoministerillä oli langat käsissä ja tiukka lista tehdyistä toimista.

Muistelin kauhulla vastaavaa tilaisuutta Lahden hiihtojen jälkeen. Kielitaidottomat hiihtopomot hikoilivat kiirastulessa ja mulkoilivat pöydänpintaa. Muutama sponsorijulisteet oli peitetty mustalla kankaalla niin kuin alttari kiirastorstaina.

Nyt Media ei osannut ja kehdannut kyseenalaistaa mitään. Erkkolaisen toimittaja yritti kaivella vähän Tsunami- juttuja mutta se loppui lyhyeen. MTV taas yritti kysellä uhrien nimiä. Hänetkin torpattiin asiantuntevasti ja tiukasti. Lopuksi toimittajan pyynnöstä ulkoministeri veti ex tempore tiukan yhteenvedon in english. Eikä siinä änkytelty yhtään.

Kummallista olisikin ollut, jos tässä tilanteessa olisi Aurinkomatkojen bussilistasta vähennetty kotikoneeseen selvinneet ja loput olisi laitettu nimellä julkisuuteen. Joku roti sitä toimittajallakin pitäisi olla.

Alkuviikosta matkustin bussin etupenkissä 700 km. Jostain syystä maisema eteenpäin suuren tuulilasin vuoksi oli niin turvattoman näköinen, että käytin turvavyötä mennen tullen.

Suomessa linja-autoturmia onneksi sattuu aika vähän. Viime kesänä pysähdyin moottoripyörällä hetkeksi Konneveden ja Rautalammin välillä olevalle Kivisalmen levähdyspaikalle. Sillä paikalla sattui 1956 linja-autoturma, jossa lossille ajaneen linja-auton jarrut pettivät ja auto syöksyi järveen. Onnettomuudessa hukkui 15 ihmistä. Autossa olleista 18 pelastui.

Vaikuttava paikka se oli yhä edelleen. Onnettomuuden syyksi paljastui myöhemmin jarrusylinterin tiivistekumin rikkoutuminen. Siihen aikaan jarrujärjestelmä oli yksipiirinen, joten paineet hävisivät totaalisesti. Tämän onnettomuuden jälkeen ajoneuvoasetusta muistaakseni muutettiin ja kaksipiiriset jarrujärjestelmät tulivat pakollisiksi linja-autoihin.

Ja Konginkankaan kaikki muistavat.

Onnettomuuksia emme voi estää kokonaan parhaillakaan turvaturvavälineillä. Silloin onkin viisasta opetella reagoimaan asiantuntevasti ja nopeasti. Kun se onnettomuus sitten joskus kuitenkin lopulta tulee, asioiden on sujuttava ripeästi uhrien ja viranomaisten ehdoilla.

Media keskittyköön odotellessaan vaikkapa Sievisten vauvan vointiin.

Sitten kun todellista tietoa on tarjolla, jaettakoon sitä asiallisesti, tarmokkaasti ja joskus jopa pyyteettömästi.