>Sen kirjoitin, minkä enää pystyn…

> Lähde: Osmo Oksanen : Suuri Käsialakirja

Käsialani on murenemassa. Se kuuluu taudin kuvaan, eikä ole erityisen pelottavaa. Allekirjoitukseni on muutenkin kovin viitteellinen ja epämääräinen, eikä siihen kukaan kiinnitä huomiota, ennen kuin se muistuttaa täydellistä puumerkkiä. Mutta muu teksti on yhtä syheröä. Onneksi ajankohtaiset aktiviteetit tällä hetkellä rajoittuvat pukemiseen ja syömiseen. Suuria kirjoituksia ei nyt ole tekeillä.

Selailin tuossa aamutuimaan Osmo Oksasen kirjaa Suuri käsialakirja. Tein sen osittain tarkoituksella, jotta ajatukset edes hetkeksi kiinnittyisivät johonkin. Toinen tarkoitus on tietenkin se, että tässä vaiheessa sitä haluaa provosoida ja törkkiä oikealle ja vasemmalle pistoksia, jotta oma paha olo hetkeksi helpottuisi. Grafologia on aiheena mitä soveliain ja ihastuttavin siihen hommaan.

Allekirjoitus on usein se osa käsialasta, jota ulkopuoliset tarkastelevat lähemmin ja joskus kommentoivatkin. Se on kuitenkin vain se valheellinen kuva, jonka haluamme antaa itsestämme ulkopuolisille. Oikea grafologi haluaa oikeaa tekstiä, mieluummin sellaista, jota kirjoittaessaan kirjoittaja ei ole tiennyt sen arvioitavaksi menevän.

Naistenlehtien takaosissa on tavan takaan palstoja, jossa epätoivoiset teinitytöt haluavat grafologin opastavan heitä elämässään. Tuleeko minusta mannekiini vai sovinko paremmin talouskouluun ? Saanko rikkaan miehen, ja jos saan, montako lasta meille tulee. Grafologi on tietenkin toivottomassa tilanteessa. Mahdoton on mahdotonta. Korkeintaan voi neuvoksi antaa, että kannattaisi ainakin ilmoittautua mannekiinikursseille kokeeksi, jotta asia ratkeaisi.

Kollegan käsialasta löysin 11 piirrettä, jotka kuvaavat hänen persoonaansa sen mukaisesti, mihin lopputulokseen olin tarkkailemalla päässyt jo vuosien aikana. Opiskelijoiden käsialoista selviää taas se, että kaunokirjoituksen rooli perusopinnoissa on vähäinen. Kun luettavuus on ajoittain niin heikko, että ei edes viestin sisältöä pysty arvaamaan, onkin todettava, ettei semmoisista käsialoista voi sitten muutakaan löytää. Pelotearvona nämä opettajan salaiset paheet ja harrastukset toimivat sitä vastoin oikein hyvin. Monet ovat hädissään ryhtyneet vastailemaan tenteissä tekstaamalla.

Mielenkiintoista on kylläkin vertailla ihmisen kirjoituksen muutosta. Taannoin silmiini osui analyysi Adolf Hitlerin käsialasta ja sen kehittymisestä. Nurnburgin aikoihin 1929 hän kirjoitti vielä kohtuullisen selvästi ja suoraan. Vuonna 1945 allekirjoitus muistutti jo niitä raapustuksia, joita 1970 – luvulla tehtiin pankkien vekseli-tiskeillä paperia uusittaessa. Pelko oli hiipinyt jo käsialaankin.

Blogi-maailma on siinä mielessä köyhtynyttä, että nyt tekstistä voi etsiä vain kielioppivirheitä, kummallisia sanajärjestyksiä ja lyöntivirheitä. Toisaalta viestintä blogeissa on sitten muuten jalostunut. Anonyymiys mahdollistaa rajojen etsimisen sanoman sisällön suhteen ja kommunikaatiota viesteillä voi harrastaa oman mielensä mukaan. Tai olla harrastamatta.

Tiesittekö muuten, että j-kirjaimen alalenkistä voi päätellä ihmisen eroottista mielikuvitusta, kaipuun täyttämää yksinäisyyttä , seksuaalipaineita, mieltymystä omaan sukupuoleen, seksuaaliherkkyyttä ja eroottisten suhteiden puuttumista. Käyttökelpoisia tietoja, kunhan on jotenkin vain saanut vastapuolelta keploteltua käsinkirjoitetun tekstin aiheesta:

On juhlavaa juhlistaa juhannusta jarrujousen korjaamisella.

Tulkintaan tarvitaan aina toistoa.