>Nainen

>

Viikko alkaa sosiologisen Pandoran lippaan raotuksella. Iltalehti tietää nimittäin kertoa, että

Turkulainen Ninni Saajola laukoi itsensä lauantaina vittuilun Suomen mestariksi Rovaniemellä järjestetyssä kilpailussa.

En oikein tiedä, pitäisikö olla ylpeä vai surullinen. Minua asiassa mietityttää esimerkiksi se, että vittuilu on ollut perinteisesti hyvin miehinen laji, jossa sukupuolten välinen ero on tullut esille ja olemme tyytyväisinä pystyneet vahvistamaan stereotypioita.

Tämän voiton jälkeen voidaan ehkä sitten tunnustaa lopulta sen asian, että ne naiset vasta osaakin tätä lajia.

Moni musta silmä ja perheväkivaltatapaus saa nyt ihan uuden hahmotuksen. Nainen on aikansa nalkuttanut ja sitten nostanut vähitellen tasoa viimeisen neljänneksen aikana kohti vittuilun aluetta. Ainakin selityksissä tämä on tähänkin asti pätenyt. Se vittuili mulle.

Voittajan äiti olisi kuulemma ollut varteenotettava kisailija myös, mikäli kirosanat olisi hyväksytty mukaan. Tästä lauseesta saattaa lukija vetää sellaisen johtopäätöksen, että ko. kisoilla oli tarkat säännöt, joissa kiroilu on kielletty. Naisten lajihan tämä tuntuu olevan tässäkin mielessä. Hyvin he ovat osanneet kautta aikojen vääntää puukko haavassa ilman yhtään perkelettä.

Menestyksensä salaisuudeksi turkulaisnainen sanoo kotipaikkansa. Monen moista harjoitusvastustajaa on kuulemma eteen sattunut ja siinä on sitten vähän kerrallaan oppinut takaisin antamaan. Varsinkin kotipaikan ulkopuolella liikkuessa kuulemma harjoitusta on saanut ihan tarpeeksi.

Kilpailun järjesti Rehelliset Lapin miehet ry, joka haluaa osoittaa, että kiistat voidaan aina ratkaista väkivallan sijasta sanailemalla. Siinä vasta melkoinen sosiologinen paradoksi. Pohjoisten miesten sanailuun olen reissuillani tottunut, mutta rehellisyys on tässä tapauksessa vähän semmoinen veteen piirretty viiva. Ainakaan sanailussaan he eivät useinkaan osaa ihan totuuden tarkkoja määritelmiä noudattaa.

Mutta vittuilla hekin osaavat. Ensimmäisellä Lapin reissullani kysyin paikalliselta poromieheltä hyvää kalapaikkaa. Hän neuvoi minut 5 km päähän kuivuneelle joenuomalle, josta saattoi pikkukengät jalassa kävellä yli. Jo vain tullee kallaa. Minua siis koulutettiin 10 km kävelyllä. Seuraavien 10 vuoden aikana suhteeni paikallisiin oli satakuntalais-pitkävihainen, seuraavat kymmenen vuotta vain kyräiltiin ja nyt minulla on, 30 vuoden jälkeen , jo pari ystävääkin siellä.

Mutta kaikki kunnia ladyn voitolle. Edelleen kuitenkin pidän enemmän mykistä naisista, nyrkillä lyövistä naisista taikka kytkintä nostavista naisista. Vittuilutaito on naiselle tarpeeton painolasti. Etymologisestikin sana ikään kuin osuu naista omiin haaroihin. En oikein tunne vetoa vittuileviin naisiin.