>Kauas näkee tarkasti

>

Talviloma on loppumassa. Välillä tuntui virkistävältä olla pois myös täältä virtuaalimaailmasta. Sanomisen määrä ei vähennyt eikä kertomisen vaikeus helpottunut, mutta virkistävää oli. Monet asiat saivat jälleen oikeat suhteensa kun niitä katseli rauhassa itsekseen.
Sitten tapahtui tietenkin paljon käsittämätöntä ja kummallista. Etupäässä kirjoissa. Niitä tuli ahmittua kaksin käsin ja suurin silmin. Nyt kun silmänikin ovat taas saaneet huolenpitoa. Kävin nimittäin laiskuuttani optikolla. Minun miinukseni suorastaan vaatisivat silmälääkäriä, mutta ajattelin vähän oikaista.

Kauas kuulemma näen entistä paremmin. Se osa laseista väheni. Lukulasiosuus taas oli väkevöitynyt. Ja koko paketin hintakin oli noussut jälleen sietämättömän korkeaksi. Minulle esitettiin laskelma, jossa summa oli joko 800 euroa taikka sitten 900 euroa. Lasilinsseillä saattoi säästää tuon 100 euroa.

Silmäilin seuraavana päivänä optikkoliikkeiden mainoksia. Niistä sai sen käsityksen, että yksiteholaseja myydään 100 euroon ja kahdella teholla niitä saisi 200 eurolla. Humpuukia ja pettämistä sanon minä. Tunnen suurta tuskaa, kun näen tutun optikon elelevän leveästi minun rahoillani. Kokemusta on, sillä perheessä on neljät lasit ja olen näihin vuosiin asti huolehtinut niiden uusimisesta.

No jotain hupiakin piti asiasta saada. Valitsin nyt sitten minäkin jälleen paksut sangat. Toivon mukaan kansa ei kaduilla sekoita minua Jorma Uotiseen tai kehenkään toiseen kulttuuripersoonaan. Kuvassa olevat pokat eivät ole läheskään niin leveät kuin ne, joissa ryhdyn viikon kuluttua tepastelemaan. Huulet minulla jo Uotisen kaliberia ovatkin. Ja kuulemma muutenkin olen välillä yksi sössöttäjä.

Ja muutenkin olen pyrkinyt pitämään huolen yhteisöllisyydestä ja tasapainosta. Kun Matti Nykänen on ollut raittiina jo pari kuukautta, minä olen hyppääjä Ollin kanssa pyrkinyt lomaviikolla lisäämään oluen määrää. Olli on päässyt otsikoihin ja minä olen aiheuttanut pahennusta vain perhepiirissä..

Pahennusta on aiheuttanut myös Erkki Tuomioja. Hän on aloittanut puheenjohtajakamppailunsa puhumalla vähän ekologisia juttuja autoilusta ja bensiinin myymisestä autoilijoille. Siinä meni nyt Erkin mahdollisuudet. Harmi. Onneksi ehdokkaita tulee lisää joka viikko. Ensin ei rohjennut kukaan ottaa kakkua ja nyt kun pastori on juhlista lähtenyt, sinne ryntää koko juhlaväki. Näin voisi asian helposti nähdä, jos siirtää tapahtumat hautajaisiin. Luulisi Eeroa hämmästyttävän se, mitä sai aikaan.

Ehdokkaana oleva Kimmo Kiljunen on tehnyt kuulemma lakialoitteen, joka voimaan tulleessaan määräisi jäällä liikkujille jäänaskalit pakolliseksi. Erkki on asiaa kannattanut. Kuinka monta tällaista puheenjohtajaehdokasta demarit vielä kestävät ? Näitten rinnallahan kohta Liisa Jaakonsaari on älykkö ja realisti.

Sitä huomaa kummallista kirpeyttä ja kaihoa. Hetken kun on lomalla ja pois kommentoimasta asioita, herkullisia ja surkuhupaisia asioita tapahtuu kaiken aikaa. Saattaa olla oikean työn puutetta. No ensi viikolla sitä on sitten aivan tarpeeksi.