Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: helmikuu, 2008

>Ennustuksia …..

>

Olen levännyt liikaa ja pääni on muuttumassa taas kihiseväksi kusiaispesäksi. Jotain siis pitää tipauttaa pois. Siihen tarkoitukseen blogi on oivallinen väline. Muitakin metodeita on, mutta siinä tulee helposti vahinkoa.

Kirjat ovat tappavia. Tappavia siinä mielessä, että ne laittavat ihmisen päähän ajatuksia, jotka sitten lähtevät siellä tekemään tuhojaan ja muuttamaan ajattelua. Vaikka tarkoitus on vain välttää hiihtämistä ja liikuntaa loman aikana ja nollata kaikki aktiviteetti..

Työn alla on monta opusta. Välillä tulee kuitenkin vilkuiltua myös sivulle. Katselin aamulla toisella silmällä pörssikeskustelua täällä :

http://apareena.arvopaperi.fi/forum/id=sf/msg=5395277/

ja toisella silmällä yritin lueskella pojan kirjahyllystä löytämääni kirjaa KAIKKI SODASTA , kirjoittanut Nicholas Hobbes.

Keskusteluareenalla voi mielenkiinnolla seurata, miten nuoret leijonat ylimielisinä valmistautuvat päivän taisteluun. Kieli ja slangi on yhtä outoa kuin armeijan palvelusohjesääntö pasifistille. Jotain perin tuttua kuitenkin edelleen tuossa ylimielisyydessä ja intomielisyydessä on.

Kirjassa on hauskoja ja mielenkiintoisia asioita siitä, miten ihminen on valmistautunut tappamaan lajitovereitaan tehokkaasti ja päättäväisesti.

”Ratsuväkeä ei koskaan korvata panssarivaunuilla; tulevaisuudessa ratsuväen määrää saatetaan supistaa maan hevoskannasta riippuen. Tähän ( hevoskantaan) vaikuttaa suuresti ketunmetsästyksen suosio.”

Kansallinen palvelulaitosten virallinen lehti 1921

”Jotkut intomieliset puhuvat mahdollisuudesta, että lentokone, panssarivaunu tai automobiili korvaisivat hevosen tulevaisuudessa sodissa… Olen varma, että tulevaisuudessa on yhtä paljon käyttöä hyväsukuisille hevosille kuin nytkin ”

Sir Douglas Haig 1925

”Meidän tulisi julistaa sota Pohjois-Vietnamille…. Joukkomme tekisivät siitä maasta parkkipaikan ja ehtisivät vielä kotiin jouluksi”

Ronald Reagan 1965

Ennustaminen on tietenkin aina vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Vastavirtaan kulkemista on aina pidetty oikeana ja suotuisana käyttäytymisenä pörssissä.. Elämässäkin innovatiivisuus on usein vaatinut vastavirtaa ja ajatusten mullistavuutta. Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin oivaltaa myös tulevaisuuden haasteita päivävoittoja pidemmälle.
Toivon mukaan näiden nuorten miesten kaikki toiminta pörssin ja talouden suhteen ei myöhemmin joudu tämmöisten kirjojen sivuille.. Toivon mukaan he eivät ainakaan pääse päättämään vielä yhteisistä asioista, ainakaan ihan vielä. Olisi hyvä, jos nuo markkinoilla riehuvat intoilijat joutuisivat hieman näkemään oikeaa verta . Pörssin tappiot ja voitot tahtovat olla tietokoneen ruudulla kovin siistejä. Arvot ja ihanteet eivät näissä keskusteluissa juurikaan esiinny.

Huomenna suuntaan kohti Satakuntaa. Siellä, jos missään ,on osattu olla vanhoillisia ja vastarannan kiiskejä.. Aikoinaan rakas Tarmo-enoni toivotti vaimolleen onnea autokouluun ja totesi kylän miehille, että ennen sika lentää kuin Tainalla on ajokortti.

No, en voi mitään. Taina-täti ajaa edelleen ja joskus Tarmo-eno on sitäpaitsi siinä kunnossa, että tädin kyyti hyvin on tarpeen ja kelpaakin. Taksit ovat kalliita.

Mutta geenini vetävät sinne vuosi vuodelta yhä vahvemmin. Haluan taas kokea hetken muuttumattomuuden turvaa ja entisen säilymistä. Ikääntyvät vanhempani tuntuvat vain radikalisoituvan siinä määrin, että tunnen olevani se, joka määrittelee jo soveliaan käyttäytymisen . Olemme radikalismin laakson vastarinteillä. Olen laskeutumassa alas sovinnaisuuden laaksoon ja jossain edessäni vanhempani kiipeävät vastarinnettä kovaa vauhtia ylöspäin ja huutelevat mennessään innostuneina huomioitaan.. Meillä Satakunnassa maastonmuodot menevät näin.

Mainokset

>Sopeutumista

>

Lomaviikko on alkanut. Olen kuitenkin taas töissä.. Kello on 6.30 ja työpaikan suoma lämpö ja turvallisuus ovat jälleen vetäneet minut tänne tekemään niitä viimeisiä töitä, joita ilman loma ei kuitenkaan onnistuisi.
Tärkein syy lienee kuitenkin piikkisika-efekti. Schopenhauer totesi aikoinaan, että piikkisiat kaipaavat läheisyyttä ja ahtautuvat mielellään toisiinsa kiinni. mutta piikit ajavat ne oitis loitommalle, kunnes ne löytävät sopivan etäisyyden, missä kestävät yhdessäoloa parhaiten. Semmoisesta nyt on kysymys. Sopeutumisesta ja etäisyyksien hakemisesta.
Toisaalta kyseessä on myös ”Saavutetun melankolia”. Tämän termin kehitti taas filosofi Ernst Bloch. Toiveet ja kaipuu kuolevat täyttymyksen hetkellä. Kun loma viimein alkoi, se ei enää tunnu miltään. Vain kaipuu ja pyrkimys tuo onnea. Melkein samaan päätyi aikoinaan Epikuros.: Vältä nautintoa – ei siksi, että ne olisivat pahasta, vaan koska niistä seuraa aina krapula. Varsinkin yliannostuksista. Pitäisi siis hiljaa ja varovasti aloittaa tämä vapaa viikko.

Nautinnoista puheen ollen: Sosiologi Werner Sombart todisteli aikoinaan, että koko kapitalistinen järjestelmä ja sen synty on itse asiassa naisten vika. Tarkemmin ottaen kaikki riisto ja bisnes johtuvat siitä, että naisilla on loppumaton makean himo. Siksi maailmankauppa kiihtyi 1400 ja 1500 luvuilta lähtien hyvin nopeasti, koska piti saada paljon sokeria, kaakaota, kahvia ja teetä naisväen nautintojen tyydyttämiseksi.

No niin. Lienee parasta että menen takaisin nukkumaan. Kuka ties olen jo torstaina siinä kunnossa, että voin sivistyneesti keskustella ja siedän ihmisiä lähelläni.

>Jämptiä toimintaa

>

Saa nähdä mitä tapahtuu, kun vallitseva yleinen käytäntö ja maan tapa korvataan tarkkuudella ja normien noudattamisella. Pahaa pelkään, että asiasta ainakin saadaan mielenkiintoisia ennakkotapauksia. Onneksi ei ole pikkujouluaika. Nimittäin…
Krapulassa ei ole asiaa työmaalle.

Näin päätti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, jossa noudatetaan vastedes nollatoleranssia. Mikäli viisari värähtää esimiehen aamulla tekemässä puhallustestissä, olet entinen työntekijä.

Sairaanhoitopiirin uusi päihteettömyysohjelma ei tunne armoa. Se koskee kaikkia 2 500:ta työntekijää, siivoojista ja konttoristeista kirurgeihin. – Jos tulee päihtyneenä töihin tai tekee päihtyneenä töitä, virka- tai työsuhde puretaan, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki.

Palkaton virkavapaa on vastedes ainoa keino säästyä krapulapäivän potkuilta. Ellei työntekijä suostu puhallustestiin, hänen on mentävä verikokeeseen.
Ensimmäiset kalikat osuivat jo perjantai aamupäivällä ja älähdyksiä alkoi keskustelupalstoilla näkymään. Useimmat osallistujat sovelsivat asiaan tieliikennelakia ja arkiajattelua. Ottaa saa ja haistakin saa, ellei ylitä jotain epämääräistä rajaa.
Julkinen keskustelu on tuudittanut useimmat työntekijät siihen uskoon, että hoitoonohjausjärjestelmät hoitavat sekä kansanterveyden, että työlainsäädännön valvomisen ja edistämisen. Totuus on kuitenkin aika armoton.
Vuosilomalaki ei sisällä lomaltapaluurahasta yhtään mainintaa. Työsopimuslakikaan ei sisällä hoitoonohjauspykäliä. Olisi siis tultava toimeen sillä mitä on onnistuttu sopimaan. TES-rintamalla on melko kattavasti neuvoteltu lomaltapaluurahasta, mutta hoitoon -ohjausjärjestelmästä siellä ei ole velvoittavasti sovittu. Alkoholin vaikutuksen alaisena töihin tuleminen aiheuttaa työsuhteen välittömän purkamisen ja piste. Jos nimittäin työnantaja näin haluaa.
Tämä tuntuu olevan melko tuntematon asia monelle ”alan ammattilaiselle” , mutta myös raivoraittiille. Työlainsäädännössä velvoitetaan työnantaja monenmoiseen suopeuteen ja opastukseen sekä ohjaukseen. Hänen on siedettävä melko lailla työhön kykenemättömyyttä, mutta tässä asiassa laki antaa vahvat kortit.
Muistaakseni sama sairaanhoitopiiri yritti taannoin saada koko henkilökunnan savuttomaksi. Siinä kävi vähän heikommin. Saa nähdä kuinka nyt käy. Olisikohan TEHY; annettava lausunto asiasta. Väkeä on vähennettävä kovasti taikka lisää ei ainakaan saa palkata, jos toivoo, että luvatut palkankorotukset maksetaan. Tuottavuuden pitää nousta. kiire on hirmuinen. Röökillä ei käydä eikä viinaa juoda. Ja työnantaja antaa ohjeistusta. koko ajan. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tulevaisuus tuo terveysrintamalla. Mille naisalalle tämä tiukka tulkinta leviää ? Arvaan, että aika kauan virtaa Vantaassa vettä, ennen kuin kukaan uskaltaa nostaa lain tulkinnan profiilia rakennuksilla , metalliverstailla ja tehdashalleissa. Liikalihavuuteen en usko heidän sentään tarttuvan, vaikka se onkin monin verroin uhkaavampi tekijä kansanterveydelle.

Harmi, että lähentely-keskustelun yhteydessä tuli selväksi se, että eduskunta ei ole työpaikka. Pohjalaisten tomeruudella ennen vaalikauden loppua suuri määrä työsuhteista olisi nimittäin peruttu ja salissa olisivat enää jäljellä raittiit Matti Vanhanen , Johannes Koskinen ja Risto Kuisma ynnä Merikukka, joka ei osaisi päättää, kenen vieressä hän istuisi.

>Suhteellisuutta, pyydän…..

>

Ainakin niiltä hallituksen ministereiltä, jotka ovat avaamassa keskustelua allasrakentamisesta ja säätövoiman rakentamisesta. Vallitseva ajattelu nimittäin tuntuu olevan sellainen, että nyt jos koskaan kannattaa metsästää koillismaalta muutama ylimääräinen ääni. Niillä saattaa nimittäin osin kompensoida ne menetykset, jotka Kemijärven selkkauksesta aiheutuvat.

Tuntuu ministeri Pekkarisen hahmo tutulta. Itsevaltiaat ovat ruuduista loppuneet, mutta hahmo jatkaa elämistään. Katsojalle herää ajatus siitä, että tässä nyt on hahmo ryhtynyt elämään omaa elämäänsä ja hypännyt Maurin kehoon. Että Mauri olisikin ollut kohtuullisen siedettävä, mutta nyt sitten kun sarja on päättynyt, hahmo on orpona päättänyt hypätä sinne, missä se tuntee olonsa kotoiseksi.

Olen perhokalastuksen väliaikaisesti lopettanut. Vapaat kosket eivät juuri nyt kosketa sydäntäni. Ranualla en ole koskaan käynyt ja Pudasjärvelläkin vain kerran. Minun puolestani rakentakaa vaikka mitä. Ei se minua haittaa. Jokainen lisää rakennettu tuulivoimalapuisto tarvitsee sitä säätövoimaa aina lisää. Teillä on kaksi vaihtoehtoa: iskekää töpseli venäläisten pistorasiaan tai rakentakaa sitä säätövoimaa itse. Siinäpä harkitsette.

Minua harmittaa keskustelun taso ja herrojen ja rouvien tempoilu. Jos tavallinen ihminen joutuisi tavallisessa elämässä touhuamaan noin, maantie olisi edessä ihan kohta. Tavallinen äänestäjä ei voi luottaa Merikukkaan, mutta ei näköjään muihinkaan.

Ministeri Pekkarinen muistaa varmaan hyvin, miten kävi Korpilahdella Vaaruvuoren kanssa. Säätövoiman rakentamisyritykset voisi varmasti aloittaa uudelleen myös kotimaakunnasta. Sieltä saattaisi nimittäin herua enemmän ääniä kuin koillismaalta. Tai sitten kävisi niin, että ei

Koillismaalaisten poliittisen käyttäytymisen ennakoijana HS on toiminut kiitettävällä ripeydellä mutta vähän huonommalla ammattitaidolla. Heiltä on unohtunut sellainen asia, että on aivan sama mitä koillismaalla touhutaan. Väkeä on niin vähän jäljellä, että se saa äänestää vaikka aku ankkaa ja paikoissa se ei juuri näkyisi. Suomessa on maanviljelijöitä noin 4,5 % väestöstä ja silti Suomen Keskusta on eduskunnan suurimpia puolueita ja joskus jopa suurin. Keitähän ne loput 18 % sitten ovat ? Keitä luulisit ? Ketähän ne mahtais olla? vastaisi alikersantti Lahtinen, jos eläisi.

Minua muuten ihmetyttää myös se, että mitähän se Paavo touhuaa Maurin aisaparina ?. Kun Paavosta tehtiin ministeri, hätäisimmät laittoivat talonsa myyntiin ja uhkasivat muuttaa maata. Hyvä hermoiset kiskoivat vain päänsä täyteen viinaa ja purivat hammasta. Vastoin odotuksia Paavoa ei laittanutkaan ulkomaankauppaa sekaisin. Hänen verensä nimittäin vetää kotimaan äänikentille. Täällä hän tuntuu saavan aikaan paljon harmia taas.

Ja pääministeri oikeudessa. Anna mun kaikki kestää. Siellä ovat nyt viikon aikana olleet koiratappelijat, Vanhanen, Ruusunen ja Karalahti. Kuka ei kuulu joukkoon ? Tai ketkä eivät kuulu joukoon?

No pääministerin ei siellä pitäisi olla. Se on selvä. Joku on mennyt vähän vikaan ,jos siellä joutuu käymään.

Koiratappelijatkaan eivät kuulu joukkoon. He nimittäin saivat kunnon rangaistukset; yksi oikein ehdotonta. Samalla viikolla todettiin, että talousrikoksista pääsee lähes aina sakoilla tai ehdollisella. Samoin selviää ehdollisella, jos pätkäisee toisen katuun ja toinen ryhtyy harjoittelemaan elämää rullatuolissa . Esimerkkejä on loputtomasti. Koiratappelusta kolahtaa sellin ovi.

Vihaan eläinrääkkäystä. Mutta joku roti sitä pitää olla sentään järjestyksillä.

Ryhdyn kohta talviloman pitoon. Jos blogi ei viikon aikana päivity säännöllisesti, syy ei ole lukijoiden. Kirjoittaja on siinä tapauksessa vain lähtenyt Satakuntaan katselemaan merta ja laivoja. Loma saattaa myös rauhoittaa sielua ja mieltä siinä määrin, että sanottavaa ei juuri silloin jaksa kirjoittaa ylös. Saatan myös lomailla taloudessa, jonne valokaapeli ja tietotekniikka eivät ole vielä luikerrelleet. Jos niin käy, olette eturivissä ensimmäisten joukossa, kun kokemaani kommentoin.

>Jotain rajaa ! ! !

>

Kiivas otsikko johtakoon meitä esteettisiin iloihin, eli sommitteluun ja asetteluun. Puistokuva kelvatkoon tähän esimerkiksi siitä, että pienellä vaivalla saa aikaan esteettisen elämyksen. Vähän suuremmalla vaivalla voi sitten saada aikaan mitä vaan. Esteettisen elämyksen määrä ja laatu eivät kuitenkaan välttämättä lisäänny tuhertamista lisäämällä. Voi käydä kuten kuvassa.

Kauhistuttavaa tietenkin on otsikoida näin, koska tämä blogisivusto on saanut jo arvioita tuhruisuudesta ja epäesteettisyydestä. Harjoittelenkin tässä tarttumaan rohkeasti myös itselleni arkoihin asioihin. Ja toiseksi olen huono tyylitajultani ja värisilmältäni. Olen keskittynyt täällä blogi -maailmassa tekstin sisältöön, en raameihin. Oikeakielisyyskin on välillä mitä sattuu.

Mutta joskus joutuu keskittymään myös siihen, miten asiat laitetaan esille. Eilen poltin käämini, hihani, proppuni ja kaiken lisäksi vielä melkein mielenikin. Arvoisat korkeakouluopiskelijat olivat nimittäin koko talven ajan laiskotelleet tehtävien palauttamisessa. Eilen ilmoitin heille, että koska perjantaina on tentti ja opintojakso muutenkin on loppumassa, oletan herrasväen palauttavan essee-muotoiset tehtävänsä pikimiten, mieluummin talvilomaviikon aikana.

Jotta asia olisi heille helpompaa ja muotoseikoista ei tarvitsisi välittää, annoin heille essee-ohjeen, joka oli laadittu ja aseteltu mallin mukaan. Semmoisia ohjeita he ovat opintojensa aikana jo aikaisemmin saaneet. Kerroin, että ne kauppalappu-tyyppiset kyhäelmät, jotka ovat ehtineet postilaatikkooni taikka sähköpostiini, saavat armon hyväksymisen suhteen, eivät kuitenkaan arvostelun suhteen. Tulevat työt hylätään jos ulkoisia puutteita edelleen esiintyy.

Sain kaupantekijäiseksi vielä luentosaliin rikkumattoman hiljaisuuden. Täytyy myöntää, että nöyryytin heitä vielä yksityiskohtaisella ohjeistuksella siitä, että siihen, missä lukee ”Outi Opiskelija”, kukin oppilas laittaa oman nimensä. Muuten pohjaa voi käyttää vapaasti ja se on saanut viestinnänopettajan hyväksynnän.

Perustelen vähän. Jos kotona ei ole opetettu, koulussa ei ole opittu, eikä korkeakoulussakaan, varsinkaan ammattikorkeakoulussa annettu oppi tunnu astiassa pysyvän, niin kovia ja ilkeitä sanoja saa minusta käyttää. Työelämässä isona sitten joku kuitenkin ilkeilee, kun olet tuhertanut kuukausiraportin yhteen pötköön ilman kappalejakoa ja marginaaleja.

Olen heittänyt tämmöisissä tilanteissa kaikki uudet oppimisstrategiat romukoppaan. Jos odotan, että oppilas itse hahmottaa ongelman konstruktiivisen prosessin ja itse -arvioinnin tuloksena, saan monien oppilaiden kohdalla odottaa niin kauan, että he sitten kymmenen vuoden kuluttua sen alumnijuhlassa humalassa ottavat puheeksi ja kukaties viskaavat hankeen vanhan pedakoomikon. Mieluummin hetki tuskaa nyt, kun sitä tuskaa voi vielä ohjatusti kokea opiskelun aikana ja sitä tuskaa saattaa kutsua vieläpä positiivisella nimellä; oppiminen

No kaksi ensimmäistä, ohjeiden mukaista tehtävää, saapui heti saman iltana. Kuittasin ne vastaanotetuksi parilla kannustavalla sanalla ja vein niistä suoritusmerkinnän heti opintorekisterijärjestelmään. Olo on hyvä. Olen aikaan saanut muutosta kasvatin käyttäytymisessä. Nyt sitten vain toivotaan, että se muutos kestäisi edes jonkin aikaa. Näinhän sitä didaktiikan mytologiassa sanotaan ja toivotaan.

>Vanha rakkaus

>Kuva:

http://www.modellbahnecke.de/bilder/revell/08915.jpg

Jokainen pikkupoika joutuu joskus tilanteeseen, että ulkoiset vaatimukset rajoittavat harrastuksia, asuntolainan kuukausierä on ensimmäinen nostoerä kuukausipalkan saapumisen jälkeen ja harrastukset tulevat lastenvaippojen jälkeen. Hyvä niin. Aika kuluu ja lapsuus lähenee uudelleen siinä vaiheessa, kun historialliset autot ja pelit alkavat jälleen kiinnostamaan.

Huomasin katsovani jälleen eilen televisiosta mainiota englantilaissarjaa ” Sydämen asialla” . Siitä on hyvää vauhtia muodostumassa 50 -60 vuotiaiden miesten mielisarja. Eilen sen sitten lopulta tajusin. Vaimoni yritti urheasti seurata hidastempoista sarjaa seuranani, mutta hyvin nopeasti hän nukahti. Autoja, kiiltäviä vanhoja autoja, vyöryi kohtauksissa päähenkilöiden ohi. Tuntui juuri siltä kuin 1960 luvulla tuntuikin.
Jokaisella miehellä on tietenkin se yksi rakkaus-viha suhde siihen tiettyyn autoon ja merkkiin. Itse säästyin noilta englantilaisen automaailman taidonnäytteiltä , sillä ne olivat nuoruudessani vielä kohtuullisen kalliita. Naapurin Hunsvotti –Hannu tosin järjesti heidän kotimetsäänsä melkoisen aukon siinä yhteydessä, kun höynäytti vanhan isänsä ostamaan hänelle Cortina Lotuksen. Muistan sen erinomaiset nahkapenkit, kolmiosaiset takavalot ja karhean käyntiäänen. Kyseessä ei ollut mikään 4 ha:n aukkohakkuuta vaatinut Cortina GT, vaan oikea Lotus.
Meille ilmestyi samaan aikaan helmenharmaa Fiat 600 D mallia 1966. Kodissani elettiin voimakasta taloudellisen kasvun kautta. Kolme vuotta aikaisemmin taloon oli saatu televisio. Nyt sitten oikea auto. Isäni työn puolesta meillä oli ollut jo 1950 luvulla volkkareita, mutta tämä oli varsinaisesti ensimmäinen, jolla saattoi ajaa ilman ajopäiväkirjaa ja muita huolia. Kaiken takana oli avulias tukkuliike Hankkija, joka silloin oli vielä hyvässä huudossa kansan ja maanviljelijöiden parissa. Tämä näppärä cityauto vaihdettiin samanlaiseen vuonna 1969 ja neljä vuotta myöhemmin edelleen kokemuksista rohjenneina kolmanteen samanmoiseen, nyt ärjympään 600 SLE –malliin. Terttumainen pakoputki lisäsi voimaa koneessa kokonaisella 3 hevosvoimalla. Auto oli todellisuudessa Espanjassa valmistettu SEAT , mutta itsepäisesti Hankkija myi sitä edelleen Fiatina halukkaille .
Kun Isäni vaurastui ja hankki käytetyn kuplavolkkarin, sain ostaa tämän perheen viimeisimmän Fiatin itselleni. Se edusti 1970 – luvun alussa vain hivenen säädyllisempää liikkumisen lajia kuin mopo, mutta suojasi sentään sateelta ja pahimmalta pakkaselta. Sen takapenkki oli itse asiassa hyvinkin kuuma paikka.
Auto toimi loistavasti ja olisi ollut erittäin huoleton liikkumisen väline, jos käytettävissä olisi ollut kunnollinen mig-hitsauskoje, paljon peltiä, loppumaton varasto olkatappeja eteen ja jarrusylintereitä sekä eteen, että taakse. Auto vaati katsastusta varten aina kunnollisen jarruremontin sekä käsijarruvaijerin vaihdon. Olkatappeja saattoi rasvata jos halusi, mutta yleensä ne oli uusittava taikka kunnostettava vuosittain. katsastuksessa ei tarkastettu venttiilejä, mutta oli suureksi avuksi, jos osasi tehdä kansiremontin. Lopulta olin edennyt sille tasolle rakkaudessa pompan nappiin , että osasin tehdä täydellisen pakoventtiiliremontin 4 tuntiin. Aikaa huononsi aina se, että kaasutin oli irrotettava remontin yhteydessä, sillä yksi kannenpulteista oli kaasuttimen alla kannessa olevassa imusarjassa.
Laittomuusennätyksenikin on tuolta ajalta. Kyseinen auto inspiroi aikoinaan tarjoamaan kavereille ja heidän heiloilleen kyytiä kesäisessä Naantalissa vuonna 1976. Saimme ahdetuksi yhdeksän henkilöä tähän tilaihmeeseen. Siinä lastissa ajoin Ukko-Pekan siltaa pitkin 90 km tuntinopeudella. Sallittu nopeus ylittyi 200 prosentilla. Myöhemmin samana yönä emäntäkoulun pihalla ripeä asuntolanvalvoja sai kulkuvälineen melkein juosten kiinni.
Jos hän olisi saanut otteen kattotelineestä taikka takapuskurista, olisimme epäilemättä joutuneet autoinemme häpeäjalkapuuhun emäntäkoulun eteiseen. Niin riskiltä tämä kotitalousopettajatar näytti , kun hän kesäisessä yössä juoksi Fiatin rinnalla. Kaiken päätteeksi meistä lopulta sitten vain yksi Antti sai rangaistuksen ja joutui takapenkillä istuneen Liisan kanssa naimisiin.
Esiaviollisiin suhteisiin kyseinen ajoneuvo soveltui kohtuullisen huonosti. Tosin vuoden 1969 mallissa oli kaatuvat penkit, mutta minä olin silloin vasta 15 vuoden vanha. SEAT :in arvo katurallissa oli 1973 jo niin hiipunut, ettei niitä kaatuvia penkkejä enää siinä mallissa juuri olisi edes tarvittukaan.

Myöhemmin sitten aikuisena törmäsin vielä kerran kusiaiseen. Työkaverini harrasti jokamiesluokan autokilpailuja ennen nykyisiä sääntöjä. Elettiin aikaa, jolloin kuplat olivat vielä hiekkamontun kunkkuja ja voimassa olivat vanhat moottorisäännöt. Lohko piti olla sama kuin tuotantolaitteessa. Kaverillani oli käytettävissä lohko Fiat 850 sport coupen koneesta. Siitä sai poraamalla täyden litran irti ja mikä parasta, Abarthin kampiakseli sopi siihen heittämällä. Kansi pudotettiin niin alas, että venttiileille piti jyrsiä kanteen tilaa. Puristussuhteeksi saatiin huimat 11:1. Koneesta lähti penkissä 100 SAE hevosvoimaa takapyöristä. Työntötankoventtiilit pysyivät mukana jotenkuten , mutta kone olisi kyllä kiertänyt vaikka kuinka. Siinä vauhdissa emäntäkoulun asuntolanvalvojakin olisi jäänyt toiseksi.

Nyt sitten ajetaan uudella autolla ja riskinottokykyä edustaa se, että kerran vuodessa tankkaa ilman S-etukortin suomaa bonusta jollakin oudolla huoltoasemalla ja puhuu paikallisten kanssa savoa. Tosiasiassa tämä nykyinen ranskalaishulttioiden tekemä autoni jätti minut tienposkeen soittelemaan hinausautoa ,kun hänellä oli ikää 11 kk ja kilometrejä mittarissa 20 000. Fiat ei tehnyt sitä koskaan.

No yhdestä asiasta olen kuitenkin kiitollinen. Koskaan ei ole tarvinnut omistaa, eikä juuri ajaakaan japanilaista autoa. Niin on Luoja miestä hellinyt ja huolta pitänyt. Samoin hän on säästänyt minut englantilaisilta moottoripyöriltä ja ruotsalaisilta saunoilta. . Aivan pienenä toivomuksena voisin vielä lisätä, että jos Fiatin omistaminen ja sen jokapäiväinen ajo voitaisi sitten joskus laskea etukäteen suoritetuksi koettelemukseksi, olisin siitä kovin kiitollinen.

>Ratoja ja rantakaavoja

>

Kuva :
http://www.planet-wissen.de/pics/IEPics/intro_hotels_prora_g.jpg

Ihmisen kyky ylittää joskus valitettavasti huimimmatkin arviot ja epäillyt. Viikonloppuna katselin televisiosta matkailuohjelmaan, jossa vierailtiin Romaniassa. Tunsin vähän lukkarinrakkautta ko. maata kohtaan, sillä pääsin käymään siellä 1978 kahden viikon opintomatkalla. Silloin Causescu oli vielä nätti ja siloposkinen. Ainakin kivitalon korkuisissa seinämaalauksissa.

Ohjelmassa näytettiin pätkä kuuluisasta viimeisestä puheesta massoille. Sekä heti perään välähdys siitä, miten hän pakeni helikopterilla palatsin katolta. Hänen rakennuttamansa kansan palatsi (Casa Poporului) on maailman toiseksi suurin rakennus. Ulkomittoja luetellaan mielellään. Tämän rakennuksen kohdalla ne ovat 270 m x 240 m. Korkeutta pytingillä on 86 metriä, mutta systeemi jatkuu maan alle 92 metriä. Tilaa on vaatimattomasti 1100 huoneen ja 330 000 neliömetrin verran.. Romanian vauras ja hyvinvoiva kansa koristeli tämän kaiken sitten vielä 3500 tonnilla kristallia.
Saksassa on kuitenkin lähes yhtä hengästyttävä paikka. Rugeiniin rakennettiin 1930 – luvulla 6 –kerroksinen hotellikylpylä Prora ihan rantaviivan tuntumaan. Tilaa hotellissa oli 20 000 hengelle. Koko rakennuskompleksi oli noin 4,5 km pitkä . Ja sanomattakin sitten on selvää, että se on nätti kuin sika pienenä.

Koko hommaa ei saatu valmiiksi, sillä sota syttyi. Keskeneräisissä tiloissa majoittui mm. Hampurin pakolaisia, laivaston sähköttäjiä ja aivan sodan lopulla tiloissa toimi sotasairaala. Myöhemmin sitten alue jäi Itä-Saksan haltuun, mutta hekään eivät keksineet sille oikein järkevää käyttöä. Ja yhä vain tuo kompleksi uhmaa ajan hammasta.

Tuommoisen rantakaavan laatija on varmasti saanut palkkionsa rakennettavien neliöiden mukaan. Valtuutus on taas tullut itsevaltiaan nerokkaasta päänupista. Huono ideologia saa aikaan huonoa ja epäesteettistä jälkeä. Tähän totuuteen voi törmätä esimerkiksi Matti J. Kurosen hellimässä kulttuurijohtamisen käsitteessä ja etenkin sen perusdogmeissa; E-arvoissa. Ja jos joku väittää vastaan, niin en, en todella pidä Pietarin keskustaa taikka Pariisin keskustaa rumina. Nämä kaksi veijaria, Aatu ja Nico, olivat vain ylitse muiden. Ja kuka on käynyt Lasnamäessä, taikka ajellut Pietarin ympäristössä, huomaa kyllä, että sosialismilla ja kansallissosialismilla ei lopulta niin paljon eroa ollutkaan.

Kiitollisuudella on todettava, että tuommoiseen emme ole joutuneet kotimaassa juurikaan törmäämään. Naapurimaat pitivät meitä hyvässä hoidossa yli 600 vuotta. Meille ei hölmöyksiä ja suureellisuuksia juurikaan riittänyt. Mitä nyt muutama kirkko on omalla porukalla rakennettu vähän isoilla piirustuksilla, jotta näkyy varmasti kauas.

Suotavaa olisikin, että he, jotka mäkihyppyhalleja , musiikkitaloja ja metroja kotimaahan suunnittelevat, pääsisivät valtion kustannuksella ensin tarkistamaan vähän suhteellisuutta ja perspektiiviä. Niin vältyttäisi siltä, että päätökset eivät olisi kovin tempoilevia ja käännökset äkkinäisiä. Joskus äkkinäisyydestä on kyllä hyötyäkin.

Maaseudulla asuvana olen voinut vain hämmästellä niitä käännöksiä ja muutoksia, joita pääkaupunkiseudun raideliikenteen osalta viime viikkoina on tehty. Lentoasemalle vievän kehäradan rakentaminen paukahti julkisuuteen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Saattoi siinä mennä joidenkin espoolaisten aamukahvi väärään kurkkuun.

Ja tällä kertaa järjestys ja suuruusluokka tuntuvat , kummallista kyllä, kerrankin olevan kohdallaan. Onhan se nyt ollutkin kummallinen tilanne, ettei Helsingistä ole raiteilla päässyt lentoasemalle. Jokainen, joka joskus on jossain Euroopan kaupungissa tuon välin lentoasemalta keskustaan lähijunalla taikka metrolla taivaltanut, tuskin halajaa enää takaisin taksiin tai epämääräisiin lentokenttäbusseihin. Täyttyy kuitenkin myöntää, että omat kokemukseni ovat tässä hyvin subjektiivisia ja nolojakin. Mielipiteeseen taatusti vaikuttaa se, jos on joskus ajanut terminaalibussilla ympäri Charles de Gaullen lentokenttää pääsemättä puusta pitkälle ja metriäkään lähemmäksi Seineä.

Suunnitelkaa siis tarkasti ja hätäilemättä. Vuosaareen menevä metro oli onnistunut ratkaisu. Länteen menevä saattaa sitä olla. Mutta kehärata on aivan varmasti järkevä ja onnistunut. Ryhdyn laskemaan jo viikkoja ja kuukausia sen valmistumiseen. Olen samoihin aikoihin siirtymässä varmaankin varhaiseläkeläisten joukkoon. Ei juurikaan huvita metsästellä kaukoparkissa vapaata ruutua, jos toinenkin vaihtoehto on. Kukaan ei koskaan tule osoittelemaan teitä suuruudenhulluudesta. Korkeintaan hidastelusta.

>Säät ja ilmat säätyvät

>

Olemme kai kaikki osallistuneet talven mittaan keskusteluun säästä ja sen vaihteluista. Mielipiteet ovat olleet räväköitä ja riemullisia. Ilmastomuutos on täällä, juuri niin kuin on ennustettukin. Toisaalta sitten taas monet älyköt, viisaat ja oppia saaneet ilonpilaajat ovat olleet sitä mieltä, että mahtuu vielä vaihtelurajoihin. Mahtuu vielä pitkään. Tämä tarkoittaa, että pitkiä kalsareita ei kannata vielä leikellä matonkuteiksi. Toissa vuonna ostamani sukset saattavat kuitenkin päästä lopulta laduille.
Viime aikoina säässä ja sen ennustamisessa on sikäli tapahtunut muutosta, että viralliset sääennustukset ovat lievästi epäonnistuneet useita kertoja. Viime viikolla ja edelliselläkin, virallinen ennustus ja toteutunut sää eivät aina osuneet kohdilleen. Ensin piti sataa kunnolla lunta ja sitten ei taas mitään. No lumet jäivät saapumatta, mutta tuulta tuli niin, että 10 000 tuhannelta taloudelta menivät sähköt. Kolmas kaarnatuuli riehui ja ilmoitti kevään tulosta.

Mitä kummallisemmiksi sääankkurit ja heidän ennustuksensa menevät, sitä useammin olen päässyt iloitsemaan perinteen elinvoimaisuudesta. Kun ilmasto myllertää muutosten kourissa ja ennusteet ovat mitä sattuu, monet nuoret aikuiset ja keski-ikäiset ovat ryhtyneet muistelemaan vanhoja hyväksi koettuja ennusmerkkejä. Buumin taisi aloittaa takavuosina muuan ”professori ” ja hänen sammakkonsa.

Työkavereissakin heitä on. Kovasti ovat vain merkit ja temput salaisia ja niitä yritetään varjella muilta . Liekö sitten syynä se, että paikkakunnan pitkäaikainen sääprofeetta on jo vanhustentalo-kunnossa. Prinssin paikasta käydään kovaa taistelua.
Kolmannesta kaarnatuulesta sanovat olevan 10 viikkoa jäiden lähtöön. Täällä se tarkoittaisi huhtikuun 23 päivää. Tänä vuonna noita jäitä on niin vähän muutenkin. Siinä minun ennustukseni Keski-Suomeen. Ja ainahan voi tietenkin myöhemmin vielä korjailla ja parannella ennustustaan. Tanhuan vaarikin aikoinaan ennusti talveksi 1939 kovia vesisateita ja lauhaa keliä. Kun sitten saatiin lunta ja hirmuisia pakkasia, hän tarkensi ja muistutti, että satoihan sitä, kranaattia, ja paljon.

>Limaista viikoa on pitänyt….

>

Meren kalat lepäävät siinä. Kovin raamatullinen kuva ei ole, sillä kertomuksessa ei muistaakseni ollut kuin kaksi kalaa. Yhtä kuollut olo työpäivän päätteeksi kuitenkin on ; limainen, eloton , vetelä ja veri valuu suupielistä.
Pitänee ryhdistäytyä.
On saatava Merikukka pois mielestä. On saatava typerä Matti ja Susan pois mielestä ja varottava kaiken aikaa, että ei joudu tv-uutisten demaritulituksen kohteeksi. Saatan hakea kirjastosta vanhaa venäläistä kirjallisuutta. Se vie mielestä Putinin ja muut omat kotoiset höyrypäät. Eilen törmäsin Huuto.net -sivustoilla huutokauppaan, jossa kaupataan Susanna Sievisen seuraa yhdeksi illaksi. Eilen johdossa oli 1300 euron tarjous. Tällä hetkellä joku on tarjonnut 2000 euroa.

Joko ymmärrätte miksi kuvassa on kolme kalaa ?

Tämmöisen uutisviikon jälkeen ei pidä ihmetellä enää mitään.

>Amatöörit ja tunarit

>

Hän sitten otti ja lähti. Tai oikeastaan he. Kaksihan heitä on , sillä masu pömpöttää jo niin somasti. En puhu nyt Natrista, joka lähti kisaan mukaan. Puhun Merikukasta, joka lähti pelistä pois. Jos vaikka loikkarit muuten ehkä jossain olisivatkin joskus menestyneet, niin tuskin sentään Merikukka.
Jossain on melkoinen joukko hämmästyneitä äänestäjiä. Seuraavat kolme vuotta he joutuvat päivittäin sen asian kanssa painiskelemaan. Missä minun ääneni tänään seikkailee. Joukossa saattaa olla cityvihreitä, mutta luultavasti myös oikeita fundamentalisteja.
Eniten tässä kuulutan perään moraalia. Jos ihminen saa johonkin valtuutuksen joiltakin, se merkitsee sitä, että niiden jotka valtuutuksia antavat, pitää pystyä luottamaan siihen, joka valtuutuksen saa. Edes pääasioissa. Sinnemäkeä tuli vähän sääli. Hän uskoo aatteeseen mitä ilmeisimmin. Vihdin vihreitä ei taas tarvitse sääliä. He ilmeisesti olivat jo viime keväänä ja kesänä täynnä Merikukkaa. He pelkäsivät vain väärää sutta. Matti ja Keskustan vihreät niityt eivät houkutelleetkaan tätä blondia, vaan oikeiston seireenit. Hyvä niin. Keskustalle riittää hommaa ihan tarpeeksi Tanjan vahtimisessa.
Minua kiinnostaa. mitä Merikukka tarkoitti, kun sanoi, että kun nyt lähden toiseen puolueeseen, molemmissa taso nousee. Aivan varmaan se nousee Vihdin vihreissä, mutta nouseeko se Kokoomuksessa. Ilkeästi voisi sanoa, että ehkä se nousee, riippuu vauvasta. Merikukan myötä se ei nouse.
Tänään siis olosuhteiden pakosta tämän verran aiheesta ”naiset ja politiikka”. Oikeistonainen on edelleenkin minusta mitä hemaisevin ja houkuttelevin päiväunien kohde, mutta ei poliitikko sellainen. Ei koskaan.
Katsoin SDP: mainosohjelmaa muutaman minuutin. Olen kauhistunut siitä laajuudesta , millä media ja varsinkin televisio nyt on hehkuttanut tämän maamme kolmanneksi suurimman puolueen puheenjohtaja tilannetta. Puoluekokoukseen on aikaa vielä kuukausia. Mutta tuutista tulee punaista puseroa ja huivia jo tunti tolkulla joka ilta. Tuommoinen on verrattavissa korkeintaan Putinin puheeseen eilen illalla.

Kuten vähän ounastelinkin, Erkki-pojalle on alkanut lähtölaskenta parrasvaloista. Eilen hän olisi sopinut muiden ehdokkaiden isäksi. Tukkansa hän olisi saanut leikata ainakin. Olisi ollut fiksumpaa. Niin nopeasti suhdanteet muuttuvat. Voisi sanoa, että Erkin kortit eivät nyt tässä pelissä taida riittää. Mitä enemmän hän profiloituu, sen nätimmäksi Miapetran masu pyöristyy ja muutkin naiset kaikkoavat oikealle kohti keskustaa. Näyttää Koskisen kohtalo olevan ihan sama. Tulkintani on, että joku houkutteli Erkin estradille ja sitten sinne vyörytettiin tämä joukko. Tässä voi käydä samalla tavalla kuin heidän kuuluisassa vaalimainoksessaan ja vaaleissa. Jos nimittäin suuri yleisö pääsee sanansa sanomaan. Jos taas uskolliset 350 pääsevät touhuamaan Hämeenlinnassa kesäkuussa tulos voi olla mitä vaan.

Mutta ainakaan he eivät loikkaile. Tämä yksi söpöläinen on kylläkin parisuhteessa Kaikkosen kanssa, mutta kuten kaikki naineet miehet ja naiset hyvin tietävät, avioliitoissa ja parisuhteissa on hullumpiakin kombinaatioita kokeiltu.

Mutta kuka on Merikukan vauvan isä ? Se minua tässä kiinnostaa. Merikukan käänteet olivat kovin nopeita viime kesänä ja syksynä. Kuulemma neuvotteluja käytiin sekä Kokoomukseen, että Keskustaan päin. Vai onko hän raskaana ? Olenko saanut asian päähäni vain jostain ? Me miehet olemme aika huonoja näissä asioissa.

Liekö sattumaa, että tänään muistaakseni Matti ja Susan tapaavat taas. Tällä kertaa oikeudessa. Ei käy kateeksi.