>Roskakuskia tarvitaan

by Michael Tillman

>

Jälleen joku kaistapää vei multa hyvän harrastuksen. Palkkasi nimittäin jätkäkaverit tappamaan oman äitinsä. Ja jalkajousella. Olen nimittäin haaveillut jo jonkin aikaa sellaisen hankkimisesta. Nyt ne sitten kohta ovat lukkojen takana ja hankkimiseen tarvitaan samanlaiset luvat kuin ruutiaseisiin. Joudun siis edelleen rähisemään täällä netissä ja blogissa. En pääse vapaasti toteuttamaan mielihalujani. Paska yhteiskunta. Ja kummallinen koulutus.
Nimittäin varusmiehellä, joka naamaa sutattuna lööpeissä ja netissä esiintyy. Kaverilla on ensimmäisen luokan ampumamerkki rinnassa ja ampuu ihmistä tainnutustarkoituksessa takaraivoon jalkajousella. Mukana hommassa on ollut tiettävästi jopa aliupseeritasoinen mies. Haloo Santahamina tai mikä paikka se sitten onkin. Miten teillä oikein hoidetaan tuo ammatillinen puoli ?
Jos ihminen tainnutetaan, sitä lyödään pampulla tai vesijohtoputkella päähän. Jos taas ihminen tapetaan, sitä ammutaan jalkajousella keskivartaloon ja piste.
M.O.T.
Rikollinen ja mielipuolisen teon tekijä on siis edelleen tyhmä ja taitamaton. Siksi he yleensä joutuvatkin linnaan. Jere Karalahti oli soitellut Bandidos pomolle 400 kertaa niin, että poliisit olivat sen pystyneet osoittamaan.. Haloo, onko ketään enää kotona siellä siilikaljun alla ?

Mitä sitten tulee itse tapahtumiin, en jaksa enää yrittää edes satiirin kirjoittamista. Olen vain toistamassa sitä, mitä monesti aikaisemmin olen puhunut ja kirjoittanut. Nyt vasta maksetaan hintaa 1990 – luvun alusta. Ja sitä maksetaan monella tavalla.

Aikuisväestölle on tarjolla monen moista terapiaa ja auttamispiiriä. Monet sen avulla selviävätkin eläkkeelle, taikka putken päähän. Suhteellisen kelvollisina. Nuorisolle ja lapsille taas palveluja on tarjolla hyvin vähän tarpeeseen nähden.
Pahoinvoivat ovat syntyneet juuri 1990-luvun alussa. Tuhokäyttäytymistä pääsimme näkemään marraskuussa Jokelassa, viime kesänä Kotkassa, syksyllä Tampereella Nekalassa nyt Helsingissä. Tapaukset raaistuvat ja aika kuluu.
Enkä tarkoita nyt sitä että lapsi olisi odottanut vesi silmissä isää taikka äitiä leipäjonosta kotiin koko 1990-luvun alun. Tarkoitan sitä , että se toivottomuus ja näköalattomuus, joka maassa vallitsi silloin , on leviämässä nyt aikuistuvan nuorison piiriin. Tulossa näkyväksi ja purkautumassa toimintana.. Niissäkin, jotka ovat oppilaitoksiin asti raahautuneet, asia näkyy. Se näkyy myös siinä, että hyvinvoivassa kansanosassa on näitä syrjäytyviä ja huonosti voivia. Minun tuttavieni perheisiin kuuluu yksi tällainen nuori. Ja aika monta aikuista.
Kuluneen talven aikana ensimmäisen kerran 29 vuotta pitkän työhistoriani aikana olen joutunut uhraamaan lähes 100 % oppilas – kanssakäymiseen varatusta ajasta oppilaiden mielenterveyden ongelmiin. Aikaisemmin sellaisia ongelmia ei ollut.
Nyt joudumme toimimaan täällä sekä kotina , että mielenterveystoimistona. Monessa tapauksessa vieläpä niin, että mielenterveysongelmaiset ovat omana ryhmänä ja sitten nämä kodin turvaa ja huomiota etsivät omanaan.
Siinä itse substanssi kärsii, jos oppilaan ja opettajan yhteinen aika menee sairauskertomusten ja oireiden vertailuun.
Eikä tämä tähän lopu. Ennustan, että kammottavuudet tulevat jatkumaan vielä pitkään. Tämän kaltaisten uutisten avulla myydään yksi jos toinenkin lehti kevään ja kesän aikana.

Aikoinaan McClelland jo tutkiskeli lasten suoriutumismotiivien siirtymistä aikuisväestöön 50 vuoden viiveellä. Olisikohan asiassa jotain perää. Siis siinä ,että se lapsuuden sisältö ja turvallisuus, taikka sen puuttuminen jotenkin vaikuttaisi nuorten tulevaisuuteen. Jos Mc on oikeassa, kolmenkymmenen vuoden kuluttua me vasta kusessa ollaan.

Mutta lukekaa hyvä kirja aiheesta ; 25 ikäisen business ladyn luhistuminen ja uho. Siinä asiaa käsitellään vähän toisin. Siinä nimittäin on kunnollinen kaveri ja reppana nainen. Tai sairas. Siis sairas ja sairas. Raskauden jälkeinen masennus on sallittua ja ymmärrettävää, muu onttous ja tyhjyys tuomittavaa ja kummallista.

Markku Rönkkö on herra, joka kirjoittaa hyvää ilmeikästä tekstiä ja opus on Roskakuski. Suosittelen kovasti, sillä kirjassa on myös lämpöä ja uskoa tulevaisuuteen. Kustantajana on tuttu ja laadukas LIKE