>Alumnissa ollaan

>

Kaiken hyvän lisäksi sain hoidettavakseni alumni – toimintamme. Organisaatiolla on tapana levittäytyä ja laajeta. Parkinsonin lakinahan tunnetaan periaate, jonka mukaan Englannin laivaston amiraliteetti jo aikoinaan laajeni nimenomaan amiraliteettiin päin niin ansiokkaasti, että töissä oli tuhansia ja tuhansia uusia virkamiehiä, mutta alusten lukumäärä samaan aikaan supistui murto-osaan entisestään.

Juuri näin on käymässä oppilaitosmaailmassa. Meille ei vain palkata uusia henkilöitä. Meillä jaetaan vanhoille uusia tehtäviä. Tänään siis olen töissä koska olen alumnilehtori. Kummallinen nimikehän on ryöminyt meille yliopistoista. Katkera taisto siitä, olemmeko oikeita korkeakouluja, saa silmäätekevät uskomattomiin suorituksiin. Nyt sitten meilläkin on yhdysihminen hyysäämässä viikonloppuna entisiä oppilaita. Ja englantilainen nimemme on University of Applied Sciences. Siitä ne menivät syksyllä Unkarissa niin sekaisin, että minäkin olin luentoilmoituksessa sekä Professor, että Doktor.

Maanantaina on turha edes yrittää saada näitä tunteja takaisin vapaana. Tuskin edes koko keväänä. Jos vierailulle tulevassa ryhmässä olisi edes joku vaarallinen oppilasvamppi, jota aikoinaan on kateederilta katsellut, saattaisi ilo olla uudelleen tavata ja miettiä, vieläkö näissä ikävuosissa tuo ikäero olisi yhtä ylittämätön. Mutta muistelen heidän olleen ärhäköitä nuoria miehiä ja telaketjufeministejä.

Ainahan voi tietenkin laskea sen varaan, että he ovat vaurastuneet ja fiksaantuneet niin, että tarjoavat entiselle opettajalleen päivällisen ja ruokajuomat. Pitänee valmistautua asiallisin vetimin.