>Nallekarkkeja

>

Hesarin mukaan Björn Wahlroos oli päättämässä Kemijärven kohtalosta vuosia sitten. Asiat on kuulemma sovittu 1990-luvun alussa. Päätökset on siis tehty yli kymmenen vuotta sitten. Samoihin aikoihin kuulemma tehtiin päätös myös Nokian Bochumin tehtaan lakkauttamisesta. Asiassa on kuulemma vitkasteltu, koska Nokian tase ei silloin asiaa olisi kestänyt. Se saattaa hyvin pitää paikkansa. Siihen aikaan Nokiassa oli vasta toivuttu lamasta ja yhtiön menneisyydestä. Yhtiö saattoi olla vielä käymistilassa , keskellä muuntumisprosessia , jolloin riskien ottaminen oli kammoksuttavaa ja vältettävää.

Kari Kairamo teki 1988 omat ratkaisunsa Nokian tilanteesta. Silloin ei aikaa ollut miettiä yhtään , vaan ratkaisu oli julma ja lopullinen. Tähän tietenkin vaikutti sairaus, jota hän sairasti. Kummallista, että niinkin fiksu mies ei sitten lopulta päätynyt hoitoon ,vaan oli siitä kieltäytynyt.

Mutta että molemmat päätökset olisi tehty jo silloin. Tekisi mieli sanoa, että joulupukkiin voi uskoa, mutta hölmö ei tarvitse olla. Bochumin asetelma on saattanut olla pulmallinen, mutta Kemijärven osalta asia on varmaankin toinen. Jos vaikka Mandatum tekikin Ensolle selvityksiä, niiden luonne ei taatusti ollut sellainen, että niitä tosissaan Enson konttoreissa olisi tutkittu. Tässä yritetään nyt siloitella Karvisen ja Stora Enson tietä. Että oikein tämmöinenkin guru olisi jo näin aikaisin ollut asiaa puuhaamassa. Jos puhujana olisi ollut Mauno Koivisto, Jorma Ollila, Niilo Hämäläinen taikka Pentti Salmi, asiassa voisi olla perää. Nyt Wahlroos oli ollut puhumassa asiasta seminaarissa, aiheella

”Yritysten eettisyys ja yhteiskuntavastuu”

Vastuu sanoman oikeellisuudesta lienee kuulijalla.

Wahlroosin mukaan yrityksellä on ”vain yksi suuri vastuu yhteiskunnalle”.

”Se on toimia niin tehokkaasti ja osakkeenomistajien kannalta kannattavasti kuin mahdollista

Muu on hänen mukaansa osakeyhtiölain vastaista, ja julkinen sektori hoitaa turvan, jonka kansalaiset tarvitsevat.

Ja piste. Näin kai sitten on. Onneksi tuli valittua aikoinaan vähemmän kaupallinen koulutus ja työkseen enemmän humanistinen alue. Ainakin sitä uskoo täysillä kaikkeen siihen, jota tänäänkin on tehnyt. Ei hävetä juurikaan mikään.

Kuva ( http://www.kuluttajaliitto.fi/files/200/textsize/Nallekarkit.jpg )

Ajatukset ovat omia.

>Variksen lento

>

Kulkija on tiensä vanki,
vapaa on vain umpihanki.

Muistaakseni tuo on Koskenniemeä. ( tämä on tietenkin Hellaakoskea, eikä lisäksi edes oikein lainattu) Kiitos tarkkaavaiselle lukijalle.

Englantilainen sanoo sen vähän toisin.

Beaten paths are for
beaten men

Kaisa Varis se silti mielellään kulkee tuttuja ja helppoja latuja. Menneisyys ei pelota, eikä synnin tuntoon ole tultu. Laittoman ja rikollisen teon uusiminen ei ole ihmiselle vierasta ja uutta. Normaalisti olemme tottuneet yhdistämään sellaisen toiminnan ja ominaisuuden murhamiehiin ja rattijuoppoihin. Urheilua on käytetty esimerkkinä erityisen hyvästä kasvatusmetodista ja starttialustasta elämää varten.

Mutta kovapäisyyttä ei voi parantaa. Se pullahtaa pintaan uudelleen ja uudelleen. Aikaisemmin katsoja saattoi heilutella pelkästään etusormeaan ja tuohtuneesti puhua moraalista. Nyt kun urheilijoille maksetaan suuria rahapalkkioita, kysymyksessä on jo talousrikos.

Keskustelu Jere Karalahden kohtalosta ja pelioikeuksista oli aavistuksen jo hiipumassa. Kun tulee sitten tämä. Karalahden kohdalla kysymyksessä on selvästi epämääräisessä seurassa viihtyvä epämääräinen henkilö. Variksen kohdalla tilanne on minulle vielä epäselvä. Mitä esimerkiksi on touhunnut viime viikot ikuisessa toimitsijakiellossa ollut Kyrö, joka on nähty usein tämän hiihtävän leidin seurassa. Se on minulle arvoitus.

Se taas on selvää, että keskustelu näiden rikkojien peli- ja kisaoikeuksista on naivia. Yhtä naivia kuin aikoinaan Immo Kuutsan eteen kammatut hiukset.

Muistan ihmetelleeni suuresti sitä, että aikoinaan Vuokatin urheiluopiston kioskiin murtautui mäkihyppynuori, jolla oli jo satojentuhansien sponsorisopimus.

Suoraselkäisiä näyttävät lopulta olevankin ne, jotka käryn jälkeen lopettavat uransa ja ryhtyvät ryyppäämään ja avioliittoaan tuhoamaan. Perinteistä toimintaa, joka pysyy yleisessä viitekehyksessä ja on ymmärrettävää. Sitähän me muutkin tehdään. Helppo samaistua.

Koululiikunta onnistui kuusikymmentäluvulla traumatisoimaan itselleni koko homman. Sukset olivat aina poikki, latu oli epämääräinen ja huonosti merkitty sekä lapanen täynnä lunta. Kaksi lusikkaa on silti muistona. Ensin kolmannella luokalla kansakoulussa viides sija ja seuraavana vuonna neljäs sija. Sitten tuli pelastava oppikoulu ja vain yksi pakollinen hiihto talvessa. Olin onnellinen.

Liikuntakasvatuksen taso oli silloin pöyristyttävä. Toisen asteen yhtälön ratkaisumenetelmät ovat muuttuneet 50 vuodessa hyvin vähän. Toivottavasti liikuntakasvatuksen ovat enemmän . Jälkiä siitä, että näin ei olisi tapahtunut, on silti edelleen.

Tyttäreni kertoi peruskoulun yläasteen liikuntatunnilta seuraavan pikku jutun. Luokka oli ollut urheilukentällä heittämässä keihästä. Tyttöjen sarjassa taso oli ollut yllättävän kova. Mukana oli myös liikunnanopettajan oma tytär. Hän oli siihen aikaan jo maakunnallisen tason hiihtäjä. Kun tunti läheni loppuaan, opettaja huomasi, että oma tytär oli vielä kolmantena. Hän oli todennut siinä joukon keskellä omalle tyttärelleen, että kerran vielä yritetään ja jos tänne kärkeen heität, niin saat 50 markkaa. Toivottavasti noista ajoista on muukin muuttunut kuin rahayksikkö.

Lopuksi muistutetaan, että Aavasaksalle, Ylitornioon, suunnitellaan mäkihyppyhallia, jossa saattaisi tuulen häiritsemättä hypätä ja nauttia urheilun riemusta. Kannattaa nyt vielä harkita. Kansantaloudellisesti Elikxir- tyyppiset kuntoiluohjelmat saattaisivat olla tehokkaampi ratkaisu kansanterveyden ja liikunnan harrastuksen lisäämiseksi. Sillä siitähän tässä kaikessa on kysymys.

Eikö vaan ?