>Hohtavan puhdas juttu

>

Turun seudulta kotoisin oleva nainen surmasi julmasti kissansa viime vuoden juhannuksena. 48-vuotias nainen laittoi puolitoistavuotiaan kissan pesukoneeseen, sulki luukun ja laittoi koneen käyntiin. Kone kävi tunnin ja kissa kuoli. Koneessa ei ollut pesuainetta.

Nainen oli hankkinut kissan vuoden 2006 kesällä. Naaraskissa oli tuolloin viiden kuukauden ikäinen. Kerrostalossa asuva nainen kertoi kyllästyneensä siihen, että kissa karkasi asunnosta toistuvasti. Häntä ärsytti myös kissan voimakas karvan lähtö. Nainen kertoi poliisille, että hän alkoi pikku hiljaa kyllästyä koko kissaan ja halusi päästä siitä kokonaan eroon.

Viime juhannusaattona hän ryhtyi toimeen. Hän soitti paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle ja pyysi tätä hakemaan kissan pois. Eläinsuojeluvalvoja ehdotti naiselle, että asiaan palattaisiin pyhien jälkeen.Nainen kertoi kuulusteluissa, että hän ei kuitenkaan jaksanut enää odottaa, vaan päätti lopettaa itse kissan. Hän oli yksin kotona ja päätti laittaa kissan pesukoneeseen.

Myöhemmin illalla nainen lähti miehensä kanssa aattoillan viettoon läheisen järvelle, jossa heillä oli telttapaikka. He ottivat kuolleen kissan mukaansa ja hävittivät ruumiin järven rannalla polttamalla.Juhannuspäivänä nainen soitti eläinsuojeluvalvojalle ja kertoi, että kissa on lopetettu ampumalla.

Muutaman viikon kuluttua eläinsuojeluvalvoja kuuli huhuja, että kissaa ei ollutkaan ammuttu, vaan se oli tapettu pesukoneessa. Hän ilmoitti asiasta poliisille.Nainen oli oikeudessa hyvin vähäsanainen, mutta myönsi syytteen oikeaksi. Naisen aviomies vetosi siihen, että hän ja hänen vaimonsa ovat kotoisin maaseudulta, jossa kissoja on tapettu erilaisin menetelmin iät ajat.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen eläinrääkkäyksestä 70 päiväsakkoon. Sakkoja nainen joutuu maksamaan 700 euroa. Lisäksi oikeus määräsi naisen viideksi vuodeksi eläintenpito- ja hoitokieltoon.

Näin meille kertoo ILTA-SANOMAT

Hohtavan puhdas juttu. Tekee mieli sanoa, että onneksi Turun seudulla. Olen aina puolustanut sivistyksemme kehtoa ja sen asukkaita. Nyt herää kuitenkin pieni epäilys siitä, että kaikki kamarit eivät siellä päin ole lämpiminä.

Ihmisolento on etääntynyt todellisuudesta aika kauas, jos kissan karvanlähtö pätkii oikosulkuja päänupin johdoissa. Lisäihmetystä aiheuttaa se, että kuinka paljon sillä pesukonejutulla on siellä viikonlopun aikana ylvästelty, jos se asia niinkin tiheästi asutulla alueella ehtii jo viranomaisten korviin. Naisen aviomies ei ole suinkaan elänyt maaseudulla, vaan pellossa.

Mistä näitä oikein sikiää? Tarkoitan nyt kahta asiaa.

Minua kummastuttaa edelleen tuo uusavuttomuus eläimiä ja lemmikkejä kohtaa. Niistä ei osata huolehtia ja niihin ei osata suhtautua. Kissa, koira, kilpikonna, kotilo tai lempparihämähäkki. Ihan sama asia. Ollaan avuttomia ja sitten hölmöillään. Paikkakuntani lemmikkieläinhautausmaa on täynnä hautakynttilöitä, hautakiviä ja ristejäkin. Toisaalta sitten on näitä älykääpiöitä, joiden roolimallit on otettu Dudsoneilta. Käyttäytymisen laidat ovat etääntyneet jonnekin plus ja miinus äärettömyyteen.

Oman hölmöytensä asiaan tuo mukaan myös lehti. Jos maailmamme ja todellisuutemme koostuu näistä asioista, tilanne saattaa olla jo toivoton. Lehden ei pitäisi herkutella tämmöisellä. Ihmiskehitysiässä toiminta muistuttaa 8 vuotta vanhojen poikien kolttosia.

Kissa siis on sitä varten, että siitä pidetään huolta viimeiseen asti. Kuten kaikki muutkin eläimet. Kissalle annetaan nimi juuri sen vuoksi, että sille syntyy identiteetti. Kesällä laiturin päässä voi onkia kaloja järvestä teräväpäisellä koukulla, johon on hämäykseksi laittanut syötin. Se ei ole tuomittavaa. Pyydystettävä yksilö on nimetön ja yksilöimätön. Jos taas laitat koukkuun kissanruokaa ja pyydystät oman kissasi, se on tuomittavaa ja kammottavaa, sillä kissalla on nimi ja olet antanut sille identiteetin sekä moraalisen lupauksen kumppanuudesta ja huolenpidosta.

Kun isäni tappoi vanhaksi tulleen kissan, hän piti visusti vaarin, että me keskenkasvuiset emme päässeet sitä näkemään ja kokemaan. Kun taas joulusika teurastettiin, siihen toimitukseen pääsi kyllä mukaan, lukuun ottamatta itse pistoolilla päähän ampumista. Pidettiin suotavana, että sitä sian kuolinvärinää ja hetkeä ei lapsi läheltä nähnyt. Mutta kyllä sitten kaiken muun. Ja mikä on ero kissanpentuihin ?

Se on tietenkin ravinto. Kissaa ei syöty , vaan siitä nautittiin sen elämän ajan. Sillä oli persoona ja nimi. Kuolema lopetti nautinnan. En tiedä, miten musta kollimme, Otto Ville Kuusinen, kuoli, mutta sen tiedän, että jos isäni joutui sitä siinä asiassa auttamaan, niin säädyllisesti se joka tapauksessa kuoli

Sika taas tarjosi nautinnon ihmiselle vasta kuolemansa jälkeen. Eikä sillä ollut nimeä. Silti se lopetettiin siististi ja asiallisesti.

Ja että minäkö ?

No totta kai. Olen tappanut kissan. En kerro vain sitä teille. En kerro missä, en kerro miten, enkä kerro muitakaan yksityiskohtia.. Olen tappanut kolme hirveä, puolentusinaa sorsaa, muutamia pyitä, ainakin sata piisamia ja vaikka mitä.

Miksikö piisameita ?

No, nuorilla on aina rahanpuute. Minun nuoruudessani Raumalla liikettä pitävä juutalainen herrasmies osti piisaminnahkoja ja välitti niitä turkkuriliikkeille. Hyvästä nahasta saattoi saada jopa 15 mk. Siihen aikaan Nordforsin punaviini maksoi noin 5 mk. Yhtälö lienee lukijalle selvä. Noin 18 euroa yhdestä nahasta. Veljen kanssa niitä sitten pyydystettiin raudoilla parhaina keväinä jopa 40 kappaletta. Koulun jälkeen päivän saalis piti nylkeä ja levittää sitten laudalle nurinpäin kuivumaan. Kun niitä oli muutama kertynyt kuiviksi asti, ne otettiin koululaukkuun mukaan ja kun ne nahat olivat päivän seuranneet opetusta yhteiskoulussa, ne pääsivät mopon kyydissä juutalaisen ostajan käsiin. Jokainen reikä syynättiin ja laadusta kinattiin. Mutta rahat sai käteen, eikä kuitteja kirjoitettu. Näin meillä torjuttiin nuorisotyöttömyyttä.

Miten se sitten on vaikuttanut kirjoittajan persoonaan ? Lukija saa sen itse päätellä.