>Paperin hiljaisuus

>

Työläisen paras ystävä näyttää olevan toimihenkilö. Paperiliiton jäsenyhdistykset hissuttelevat toistensa selkien takana seuraavat kaksi viikkoa ja toivovat, että vesi muuttuu viiniksi ja muitakin ihmeitä tapahtuisi. Stora Enson Kemijärven selluloosatehtaan avuksi on ryhmittymässä pika pika laaja joukko toimihenkilöitä. Tästä aktiivisuudesta nähtiin jo esimakua TEHY:n lakon yhteydessä. Maailma ja työmarkkinakenttä ovat muuttumassa hyvin nopeasti. Päätöksiä ei enää tehdä Hakaniementorin laidassa.

Toinen hupaisa asia on sitten käyty keskustelu Kemijärven tehtaan raaka-aineesta, tehdasprosesseista ja kurjuuden syistä. Suurelle kansalla näyttää viimein selviävän selluloosa-käsite. Se ei ole paperia, eikä sille voi painaa Hesaria. Se on itse asiassa melkoisen kehittymätön tuoteprosessin välivaihe, jota on jalostettava aikalailla, ennen kuin siitä mitään kuluttajalle myyntikelpoista tulee.

Raaka-aineen riittävyydestä ei enää syytetä Putinia vaan kepulaisia uuninpankolla makaavia aikamiespoika maanviljelijöitä, jotka vain odottavat paikkakunnalle saapuvia filippiiniläisiä hoitajatyttöjä, eivätkä mene metsään töihin.

Taivastelijat voisivat kaivaa esiin asiasta vähän tutkittua tietoakin. Metsät ovat nykyään pirstoutuneet kaupunkilaisille, joiden mielenkiinto hakkuisiin, varsinkin avohakkuisiin on olematon. Niitä myyntipäätöksiä tehdään ja kehrätään kokoon punaisten ja city-vihreiden oppien mukaan. Niihin päätöksiin on paha puuttua mitenkään. Ellei sitten taota järkeä metsäteollisuuden päättäjiin.

Toinen asia sitten on se, että onko toiveita siitä, että päätöksenteko muuttuisi fiksummaksi, kun puuronsilmä siirtyy Hakaniemestä Pasilan ”akavatorneihin” . Tuskinpa. Tillmanilla on kokemusta ay-toiminnasta vain rajoitetusti, mutta meno jo 1990-luvulla Pasilassa oli iloista ja työelämäsidoksista vapaata. Joidenkin aktiivien osallistuminen oli kieltämättä perusteltua sillä, että työelämässä he olisivat aiheuttaneet vielä enemmän vahinkoa asialle ja aatteelle.

Mutta nöyrästi maksan jäsenmaksuni. Tuolloin luottamusmiehenä saatoin melkein ulosmitata rahallisesti maksamani jäsenmaksut kilometrikorvauksina , kokouspalkkioina. Kunnes sitten sielu ei enää saattanut osallistua semmoiseen. Onneksi halukkaita oli luottamustehtäviin niin pitkä jono, että saatoin hyvällä mielellä luovuttaa paikkani. Osa tovereista alkoholisoitui myöhemmin niin pahasti, että myös työura ja jäsenmaksukausi katkesi.

>Tuttuja maailmalla

> Wyatt Earp

Lauantaina televisio tarjosi taas uuden version OK Coralin taistelusta. Katselin toisella silmällä filmiä, sillä tässä tapauksessa tarina vasta alkoi taistelusta. Yleensä asiaa koskevat elokuvat ovat päättyneet tuohon karja – aitaukseen , tai ainakin kohtaus on tarinoiden loppupuolella.

Nyt kävi niin, että Wyatt Earp ja Doc Holliday temmelsivät kuuluisan karja-aitauksen tienoilla jo elokuvan alussa ja sen jälkeen mentiin sitten istumaan oikeutta. Itse aitauksessa ammuskeltiin lokakuun 26 päivä vuonna 1881 , mutta myös edessä olevan Fremont streetin puolella. Kaikkiaan 30 sekunnissa ammuttiin noin 30 laukausta ja saatiin hengiltä 3 miestä.. Aika huono hyötysuhde. Muistuttaa suomalaista sorsastuksen aloituspäivää.

Kiinnostavaksi asian tekee lauantain elokuva ” Hour of the Gun”,1967, ohjannut John Sturges. Seuranneessa oikeusjutussa kantajan asianajajaa näytteli nimittäin vanhan tuttu Albert Salmi. Paljonhan hän ei päässyt kuudesti laukeavaa heiluttamaan, mutta kohtuullisen näyttävä osa kuitenkin. Oikea puherooli.

Brooklynissä asuneeseen suomalaiseen siirtolaisperheeseen syntynyt Salmi kävi armeijan ja alkoi sen jälkeen opetella metodinäyttelemistä Lee Strasbergin opastuksella. Vuonna 1955 Salmi näytteli Bus Stop -produktiossa Broadwaylla.

Filmidebyyttinsä Salmi teki Smerdjakovin osassa vuoden 1958 versiossa Karamazovin veljeksistä, jossa näyttelivät myös Yul Brynner, Lee J. Cobb, William Shatner ja Richard Basehart. (Wikpedia)

Kiinnostavaa on se, että Salmi näytteli uransa aikana hyvin monessa länkkärissä. Kaikkiaan hänellä oli filmiproduktioita yli 150, osa niistä moniosaisia esiintymisiä aikansa kuuluisissa sarjoissa. Hänet nähtiin Virginialaisessa ja Bonanzassa mutta myös muissa meille tuntemattomissa lännen sarjoissa, jotka eivät koskaan levinneet tänne pohjolaan.

Hänen tyttärensä , Jennifer Salmi on myös ollut mukana ainakin yhdessä elokuvassa, The Ghosting (1992)

Albert ja Roberta Salmi kuolivat 1990. Kuolinsyyksi on mainittu murder-suicide. Molemmat olivat olleet kiintyneitä jo kovasti unilääkkeisiin.

Usein katselen elokuvien lopputekstejä. Siellä vilahtaa tavan takaa muitakin suomalaisperäisiltä kuulostavia nimiä. Tämä tapahan on meille oikeastaan pieni perisynti. Meitä kiinnostaa aina se, onko kukaan suomalainen maailmalla päässyt kuuluisaksi. Mitä meistä suomalaisista ajatellaan ja olemmeko tehneet suuria urotekoja. Hillary Clintonilla ei liene suomalaisia sukujuuria. Toivon mukaan.

Olen lueskellut viime päivinä vähän kirjaa nimeltä: Her Way: The Hopes and Ambitions of Hillary Rodham Clinton Kirjoittajina ovat toimineet Jeff Gert and Don Van Natta Jr.

Sieltä ei ole löytynyt tietoa, että hän olisi alkujaan Rautalammin Ronkaisia. Hänen tyttönimensä, Rodham, lienee hankalasti muutenkin Suomeen johdettavissa.

Sisareni minulle viime kesänä jo tuon opuksen lahjoitti. Käski minun tutustua heidän tulevaan presidenttiinsä. No olen lueskellut ja hankkinut ensikäden tietoa. Saattaa kuitenkin olla, että Bill pojan jälkeen rouva on minun makuuni ihan liian tuttu. Pitäisi viimein saada jostain muustakin perheestä sinne presidentti. Jos pojat ja vaimot ja sukulaiset jatkavat sukulaisten töitä, jälki voi olla hassua. Tai jos nyt välttämättä haluaa sellaiseen seuraan kuin Kuuba, Argentiina, Pohjois-Korea ja entinen Irak, niin siitä vain. Kätevämpää olisi kyllä vaihtaa maa kuningaskunnaksi.

Earpin kuvan kävin hakemassa osoitteesta

http://www.geocities.com/dustinmdudley/arizona_tombstone.html