>Kaipaus

>

Aamulla huomasin kaipaavani Ploctoniin. Oikeastaan heräsin siihen tunteeseen klo 03.30. Nyt pitäisi päästä sinne. Tämä tunne tulee pari kertaa vuodessa mieleen. Siitä sitten pääsee vähitellen viikossa eroon. Muutama päivä tässä nyt kuitenkin menee suuremmassa ikävässä. Ensiavuksi pitänee illalla nauttia muutama mallasviski.
Plockton on meikäläisen must – listalla kolmen parhaan joukossa. Tiedätte leikin, jota 1960-luvun köyhinä noottikriisi-vuosina leikittiin. Sai ottaa Kalle Anttilan värikkäästä postimyyntiluettelosta itselleen leikisti tavaroita, mutta vain kolme sai ottaa. Meneillään olevilla matkamessuilla minä ottaisin ehdottomasti ainakin Plocktonin. Sitten ehkä Bledin, pienen kylän Sloveniasta ja kolmas voisi olla joku pikkuinen talo jossain pikkuisessa kylässä Tour de France – pyöräilyreitin varrella. Voisin majoittaa kirjailija Pakkasen sinne kisojen ajaksi ja keskustelisimme henkevästi pyöräilyn filosofiasta ja raatelevista nousuista.
Mutta tänään listalla ykkösenä on Plockton, pieni kylä Skotlannin länsirannikolla. Siellä kasvaa palmuja, sieltä saa jumalaisen hyviä mallasviskejä ja siellä on upea vuorovesi. Kun tide is out , satamassa voi kävellä ja poimia simpukankuoria ja kauniita korukiviaihioita. Kun tide is in taas, voi mennä rantabulevardin kapakkaan juomaan lämmittävän juoman. Myynnissä olevat villapaidat ovat sikakalliita, mutta kukapa sinne nyt villapaitojen vuoksi menee.

Harva sinne yleensä löytääkään. Invernessistä on ajettava aika huippaus luoteeseen ja varottava, ettei joudu Ullapolin kaupunkiin. Takavuosina Ullapolissa oli vain venäläisiä troolareita. Matkalla pitää ostaa itselleen kunnollinen kartta, sillä Plocktonia ei ole joka kartassa. Ja ajaessa on oltava varovainen . Ratti on autossa väärällä puolella ja myöskin lampaat ja traktorit ohitetaan väärältä puolelta. Nyrkkisääntönä on hyvä pitää se, että jos omistaa rannekellon, kellokäsi on jalkakäytävän, ojan taikka ohitettavan puolella ja vaihdekeppi keskiviivan puolella.

No tänään on töitä ja maanantainakin. Ei ehdi nyt millään sinne Ylämaalle. Pitää siis illalla simuloida itsensä sinne. Kotona saattaa jopa olla tarpeelliset välineet asiaan. Vajaa pullo Lagavulinia ja varastossa löytyy täydellinen sarja VHS-kasetteja sarjasta Hamish Macbeth. Sarja on filmattu Plocktonissa. Jos haluaa varioida, niin sitten Laphroaig. Näillä eväillä nimittäin ei voi mennä pieleen. Siinä on sinulla nyt viihdyttävää katseltavaa ja loistavaa maisteltavaa. Maailman maltaista kakkonen ja kolmonen. Järjestyksen voit valita miten vain. Ykköstä en mene paljastamaan. Sillä lailla se antaa lukijalle mahdollisuuden asettaa siihen joku oma ehdokkaansa. Minä asetan mielessäni oman.
Mutta sekoitettu se ei ole. Sen voin vakuuttaa. Sovitaan vaikka niin, että jatkan etsimistä.
Jos haluaa käyttää sekoitettua, sekoita sitä lisää. Laita tavalliseen kermakahviin viskiä maun mukaan ja pinnalle vähän kermavaahtoa. Kutsuvat sen näköistä juttua Gaelic coffee- nimellä. No minä mieluummin laitan ruokalusikallisen vettä joukkoon. Siinä ei mene mikään piloille. Mallasviskiin en ole tottunut laittamaan.
Kerran KLM -yhtiön koneessa tilasin vähän huolimattomasti. Kaukaa jo näin kuplista, että nyt sieltä tulee Mauri Sariolan ja komisario Susikosken lemmikki – soodaviski. Ehkä heillä nyt ei juuri White Horsea siellä ollut, mutta muuten näytti lasi olevan suoraa kirjasta ” Viiman pitkäsiima”.
-Wasn´t it with the soda water ?
-No, with pure water.
– I will take it away, please
-No it is ok. I am going home and we don´t waste alcohol in Finland
-I can change it to pure water
-No it is ok.
Tässä välissä lady sipsutti peräohjaamoon ja palasi kohta takaisin toisen lasin kanssa. Nyt siinä näytti olevan puoli senttiä puhdasta vettä joukossa. Tomerasti hän työnsi sen minun käteeni ja totesi lakonisesti:
-Now you have two !

Mieleenpainuvaa ja miellyttävää palvelua.