>Arpa on heitetty

>

Markettien ja kauppaliikkeiden eteiset ja ovensuut ovat nykyään täynnä houkutuksia köyhälle. Jonoa on koneille ja odottavat tramppaavat edestakaisin kassan ja konejonon väliä. Illuusio rikastumisesta on ikiaikainen ja loputon. Ajatus on tietenkin se, että saisi jotain, jonka hankkimiseen ei ole kulunut vaivaa tai tuskan hikeä.

Kummalliselta tuntuu se, että tähän leikkiin ryhtyvät juuri ne, joilla tuskan hiestä on kokemuksia jo elämässään sekä toisaalta sitten ne, joilla mitään kokemusta ei ole. Olen nähnyt uskomattomia yhteisöllisyyden parlamentteja näillä koneilla. Siinä 10 ikävuotta juuri saavuttanut nuori neuvoo 80-vuotiasta eläkeläismummoa vaihtoehtojen edullisuudesta. Keskustelu yli kahdenkin sukupolven onnistuu luontevasti ja ilman aggressioita. Molempia yhdistää sama huuma.

Koneiden takana jonotetaan. Minusta se on ihmeellistä. Jonot ovat siistimpiä kuin pikkujouluina taksitolpilla. Ollaan hiljaa ja annetaan jonon kärjessä olevan pelata rauhassa. Osallistutaan rikastumiseen riittiin. Uskonnollinen tunnelma on jonossa rikkumaton. Kunnes joku saa armon ja täyspotti kolisee laariin. Silloin seurakunta ylistää konetta ja tuuria yhteen ääneen mumisten. Tsasounassa olen huomannut jotain samaa. Paitsi että nykyään ei enää saa sisällä tupakoida. Suitsutus ja savu puuttuu hedelmäpelin äärestä.

Hedelmäpeli on sanana hassu. Peli on yleensä jotain, joka on vaaratonta ja hauskaa. Siis urheilua taikka ajanvietettä. Hedelmä on taas terveellistä ja ravitsevaa. Paitsi mytologiassa, jossa Eevalla kävi moka ja jutusta saadaan kärsiä edelleen. Yksikätinen on paljon parempi sanana. Se kertoo paljon myös käyttäjästään. Harmi että niitä ei juurikaan Suomessa ole.

Viime viikolla jonotin omassa marketissani kassajonossa. Edessäni oli noin 30- vuotias nuori nainen, jonka asiointi kassalla kesti ja kesti. Hän pohti rahojensa riittävyyttä ostoksiin. Hänellä oli toppa savuketupakkaa, leipää ja leikkelettä. Kun hän viimein pääsi itsensä ja kassan kanssa yksimielisyyteen siitä, minkä ostoksen hän jättää pois, jono taas liikahti. Huomasin, että tiskille jäi leikkeet. Leipäa ja tupakkaa; niin minäkin olisin tehnyt. Ilman tupakkaa on huono olla nälkäinen.

Ostosten jälkeen nainen marssi peliautomaatille ja ryhtyi pelaamaan. Hän oli säästänyt erikseen konetta varten summan, jota hän ei missään nimessä aikonut uhrata päivittäistavarakaupan alttarille. Äänestä päätellen sinne koneeseen meni kokonainen leikkelepöytä.

Kummallista on se, että en tunne näitä peli-ihmisiä juurikaan. Olen asunut paikkakunnalla kohta 30 vuotta, mutta pelimiehet on edelleen minulle outo ryhmä. Paitsi nuohoojan tunnen. Edellinenkin nuohooja oli pelien orja. Liekö noessa jotain altistavaa. Nykyinen nokipoika on vielä pysynyt ilmeisesti peliadiktiossaan tolkuissaan, sillä tasan vuoden välein hän käy ehdottamassa takan ja savupiipun nuohousta. Edellinen mestari saattoi olla joskus niin huonoissa varoissa, että nuohouskiertoa piti vähän kiihdyttää. Eräänä kalenterivuonna minä muistan hänen ehdottaneen meidän kiinteistöllemme kolme kertaa nuohousta.