>Tuoreita uutisia

>

”Laulaja Saija Varjus pani koko elämänsä uusiksi orkesteria, taloa ja aviomiestä myöten. Vakava sairauskin pysyy paremmin kurissa, kun ei tarvitse enää stressata.”

Näin kertoo Iltalehti. Olen seurannut artistin uran vaiheita syrjäsilmällä muutaman vuoden. Ajan myötä olen huomannut, että itselleni terveellistä on kuitenkin elää ns. tavallista elämää. Meillä tosin on aikalailla yhteistä ollut vuosien aikana.
Varjus on kotoisin samasta osasta maata. Hän on ammatiltaan opettaja ja ajoi ainakin aikoinaan moottoripyörää. Nuo syyt jo riittänevät normaalia suurempaan tarkkaavaisuuteen. Tuoreita juttuja Iltasanomat saattoivat kertoa vain pari kappaletta.
Taiteilijalla on lehden kuvassa mukanaan kaksi vasikan kokoista koiraa. Niiden nimet ovat Matti ja Teppo. Tämä oli minulle uusi tieto. Lieneekö asia myös uusi Matille ja Tepolle. En tiedä.

Toinen uusi asia oli se, että taiteilija oli hankkinut pianonsa aikoinaan lastensa lapsilisillä. Vaarallinen tieto, mutta lienee asia jo vanhentunut. Aikoinaan ainakin nimittäin oli lapsilisien suhteen valtiovallalla sellainen toivomus, että se käytettäisi lasten menoihin ja kulutukseen. Lapsilisää maksettiinkin äidille, taikka hänen valtuuttamalleen henkilölle. Tällä menettelyllä varmistettiin se, että kun joissain tapauksissa lapsilisä saattoi olla perheen suurin ja säännöllisin tulo, ainakin hetkellisesti nainen, joka oli lapset synnyttänyt, saattoi harkita tarve-esineiden ja vaatteiden hankintaa lapsille. Muussa tapauksessa ne saattoivat mennä ilkeän isän juominkeihin. No Varjus ei liene ainoa syntinen. Minun lapsilisilläni ostettiin taloon lehmä vuonna 1959. Tämän otuksen nimi oli Hertta. Kova lypsämään ja poikimaan, mutta poikimahalvausaltis.

Varjus näyttää hoikistuneen kuvissa. Taustalla näkyvä omakotitalo on hulppean näköinen. Lähistölle rakentaa kuulemma ex- kumppani Upi omaa taloaan. Toivottavasti nyt rakentaa niin kauas, että entiset myrskyt eivät enää heiluta. Muistelen sen elämän olleen aikamoista aikoinaan.
Tuore 7 päivää -lehti kertoo, että pääministeri Matti Vanhasen kodin myyntihinta on laskenut 1,1 miljoonasta eurosta 985 000 euroon. Taloa on kaupattu nyt yli kolme kuukautta ja siinä ajassa hinta on siis alentunut 115 000 eurolla.
Tuommoiseen ei voi kuin todeta, että niin se pitääkin laskea. Itse sain 1992 taloa ostaessani 33 % pyyntihinnasta putoamaan pois. Nyt kun kauppa edes siedettävästi vielä käy, pyynti pitää olla reilu ja siihen on tietenkin laitettava pääministeri-lisä. Asuntokauppa tulee ensi syksynä käymään jo paljon nihkeämmin ja paljon alemmilla hinnoilla.. Asiassa kummastuttaa vain se, että miksei lähistölle jäänyt ex –puoliso lunasta taloa. Uuden ihastuksen kanssa olisi mukava mittailla Matin käden jälkeä ja iltapuhteina tutkiskella, miten tuokin tapetinsauma on vino, taikka tuokin kaakelirivi alkaa ihan väärästä paikasta.