>Kirkolle

by Michael Tillman

>

Viime päivinä vellova kirkko-keskustelu on ollut ajoittain väsyttävää ja kaaotista. Erkki Tuomiojan ehdotus teologien heittämisestä yliopistomaailman ulkopuolelle on herättänyt kummastusta. Varsinkin niiden keskuudessa, jotka aikaisemmin ovat vielä olleet siinä uskossa, että sosiaalidemokratia pääsääntöisesti on ihmiselle hyväksi. Erityisen kiivaasti asiaan ovat suhtautuneet ns. älymystön jäsenet. Usein vielä hurraa-huudoin. Poikkeuksiakin on toki ollut.
Itselleni kirkko tarjoaa taas lähiviikkoina uutteraa työtä ja vaivan näköä. Tyttäreni nimittäin lahjoi minua jouluna Volter Kilven Kirkolle -romaanilla. Pokkarissa näyttää olevan 440 tiheään präntättyä sivua. Alkulauseena olevassa virkkeessä on 87 sanaa. Tietää taas tajunnan virtaa, niin että pää humisee.
Alastalon salissa – teoksen luin viime elokuussa. Siihen meni 13 päivän vapaa-ajat. Tähän taitaa mennä saman verran. Viime vuonna osti t-paidan, jonka selässä vakuutetaan, että ”Olen lukenut Alastalon salissa.” Olen sitä sopivissa tilaisuuksissa pitänyt ja kirjallisuuden harrastusta keskustelussa herätellyt.
Usein olen kuitenkin saanut varmoja ja kielteisiä mielipiteitä saaliikseni. Ne jotka eivät ole lukeneet, omaavat kaikkein varmimmat mielipiteet. Samoin näyttää käyvän tässä kirkko-keskustelussa. Tosin asiasta varoitellaan pitkin raamattua moneen kertaa.
Volter Kilpikin osasi osittain ennustaa kirjojensa kauhistavuuden. Hän joutui käymään 1930-luvulla Otavan ja Renqvistin kanssa monen monta kirjeenvaihtoa aiheesta ; liuskoja on liikaa. Tämän kirkolle -käsikirjoituksensa hän kirjoitti käsin. Vääntöä oli siitä, kuinka jämerä teos 800 liuskasta ladottuna tulee. Otava oli vähän vastahankainen tuommoisien teosten painamiseen, sillä ne eivät olleet varsinaisia best -sellereitä. Kilpi yritti saada myös varhaistuotantoaan uudelleen painetuksi , mutta sekin asia mieluusti haudattiin. Yhtään riviä Kilpi ei suostunut pois ottamaan. Hyvä niin. Ja ihan kohtuullisesti lopulta Otava hänelle maksoikin. Muistaakseni Kilpi sai 25 % kirjakauppahinnasta itselleen.
Tässäkin teoksessa siis kerrotaan muutamasta tunnista sunnuntaisena aamuna matkalla kirkkoveneellä kirkkoon. Sanotaan nyt vaikka, että 440 sivua neljästä tunnista. Tyttäreni souti viime kesänä osan tästä samasta matkasta. Omistuskirjoituksessa minua kehotetaan kirjan avulla tekemään se sama matka, josta hän vain osin pääsi osalliseksi.
Tämän jälkeen sitten pitää lukea vielä se kolmas saaristolais-sarjan teos ja sitten sitä voi ainakin yrittää keskustella asioista. Siis modernista kirjallisuudesta ja tajunnanvirtatekniikasta. Uskosta en tohdi näin hatarilla tiedoilla vielä ketään neuvomaan.
Mutta Voltter -poika oli täyttä rautaa.