>Taivaan tulet

by Michael Tillman

>

Kemijärvellä tulet jatkavat leiskuntaansa. Yhtiö lopettaa kannattavan tehtaan , kieltäytyy myymästä sitä ja käyttäytyy muutenkin juuri niin kuin metsäpatruunat ovat käyttäytyneet. Ovat käyttäytyneet 1900-luvun alussa, ovat käyttäytyneet kapinaa kukistettaessa ja ovat käyttäytyneet sodanjälkeisessä maailmassa. Me muut olemme oppineet kieliä ja kännyköiden käyttöä. Olemme menneet eurooppalaisen perheen jäseniksi ja vaihtaneet rahamme toiseen. Metsäteollisuus ja patruunat kulkevat ympäriinsä kuin huumatut laamat ja syljeskelevät pitkiä sylkiä muiden päälle.
Raaka-aineen saatavuuden huoli on näennäistä. Pohjoisen metsät kasvavat enemmän kuin koskaan. Se puhe , että yhtiö kuljettaisi kalliin energian aikana sieltä Kemijärven ympäristöstä puuta etelän tehtailleen, on lapsellista puhetta. Uskokoon ken tahtoo. Puufirmat ovat aina vaihtaneet puunsa vihollisen kanssa niin, että kuljetusmatka on jäänyt minimiin. Muutama vuosi sitten kartoille piirrettiin Pohjois-Suomessa jopa 0-hintarajoja. Se tarkoitti, että sen rajan takaa puun tuominen tehtaalle oli kannattamatonta, sillä kuljetuskustannusten lisäksi ei voitu maksaa enää kantohintaa.

Tarkoitus ei olekaan turvata niillä puilla raaka-aineen saatavuutta, vaan varmistaa se, että niitä puita ei kukaan käytä sellun tekemiseen. Raadollista mutta totta.

Kyseisen yhtiön toimista on aikaisemminkin jäänyt kansanperinteeseen monta hauskaa ja surkuhupaisaa tarinaa. Legendoja oikeastaan, kai pitäisi sanoa. Eräs niistä kertoi metsurista, joka maanantaiaamuna töihin lähtiessä evästi pikkupoikaansa.

Isä lähtee nyt savottaan viikoksi. Pidä jussi äidistä huolta, ainut mies kun talossa olet. Jos tulee poliisi käymään, käy heittämässä vällyjä saunassa olevan pontikkapannun peitoksi. Jos taas tulee Gutseitin mies, niin mene äidin syliin, äläkä liiku siitä mihinkään

Mutta osataan sitä täällä etelämpänäkin. Paikallinen osuustoimintakauppa on rakentamassa entisen liikkeensä tilalle uutta markettia ja huoltoasemaa omistamansa huoltoaseman tontille. Harjakorkeus olisi pitänyt jo saavuttaa. Työt kuitenkin seisovat, sillä kaksi paikallista yrittäjää on valittanut kaavasta. Toinen valittaja pitää huoltoasemaansa 2 kilomerin päässä. Toinen valittaja on taas toisen valtaketjun elintarvikekauppias, jonka liike on 500 metrin päässä rautatien takana. Ja kuluttaja kummastelee. Paikkakunnan elintarvikeliikkeiden määrä ei nouse. Eikä huoltoasemien määrä. Mutta valitettava on. Jos joku muu keksii tai yrittää jotain, se on estettävä.

Metsäpatruunat ovat muutekin sakanneet korttinsa vähän väärin. Heidän tuotteensa rakenne ja laatu on pysynyt viimeiset 100 vuotta suunnilleen samana. Nokia tekee uuden innovatiivisen harppauksen mobiili – bisneksessä aina kuuden kuukauden välein. Ja metsäpatruunan kulkevat ympyrää.

Kuva on ajalta, jolloin koneet vielä kävivät lujaa. Tämä kone on vanhoja kunnianarvoisia Jämsänkosken vehkeitä. Silloin oli oikeita nippeleitä ja nappuloita valvomossa. Kuvan kaveri ei ole patruuna vaan Repa, joka myöhemmin hylkäsi sellu- ja paperihaaveet ja ryhtyi ostamaan tukkeja sahalle. Sekin ala hullaantui keväällä hölmöyksissään maksamaan puusta itsensä kipeäksi. Ja sekin ala tekee suurin piirtein samaa tuotetta kuin 100 vuotta sitten. Tulee mieleen laulaja Kaija Koo. Uskomattomat 16 pitkäsoittoa ja jokaisen levyn jokainen kappale samalla sävelmällä ja nuotilla laulettu. Tai Taru Valkeapää, joka oli ehkä vieläkin suppeampi ilmestys aikoinaan. Suppea, mutta mukavan söpö ja lespaava.

Pitäisikö huudahtaa Hugo-peikon tavoin.

Herää pahvi !