>Super – Y

>

Helsingin Sanomat tiesivät torstaina bensiinin ja viinan lisäksi muitakin nousijoita.

Lannoitteiden hinta nousi äkkiä viidenneksen

Kemira GrowHow eli lannoite-Kemira ilmoitti torstaina nostavansa peltolannoitteiden hintoja 13,8 prosenttia. Korotus tuli voimaan heti.
Edellisestä hinnannoususta ei ole aikaa kahtakaan kuukautta. Marraskuun lopulla yhtiön lannoitteet kallistuivat 6,1 prosenttia, eli nousua tuli äkkiä viidennes. Pellon Y3 -lannoitteen tonnihinta on nyt noin 320 euroa. Vuosi sitten lannoitetonnin sai noin 90 euroa halvemmalla.

Ennusteeni halvan ravinnon loppumisesta näyttävät toteutuvan nopeammin kuin luulinkaan. Kirjoitin asiasta tänne syksyllä. Silloin ennusteen pohjana oli vehnän maailmanmarkkinahinnan kaksinkertaistuminen. Nyt lisäpotkua kehitykselle näyttävät antavan tuotantokustannukset ja psykologia.

Lannoitteiden kysyntä on kasvanut nopeasti. Lisää satoa tarvitaan entistä pienemmistä viljelyaloista. Samaan aikaan öljy ja muut lannoitteiden raaka-aineet ovat kallistuneet nopeasti. Tämän lisäksi lannoitemarkkinat seuraavat yleensä viljamarkkinoita pienellä viiveellä. Nyt viljan hinta on korkealla ja viljelyn kiinnostavuus samalla nousussa. Samalla yhä suurempi osuus peltopinta-alasta valjastetaan energian tuottamiseen. Tästä taas johtuu välittömästi viljan hinnan edelleen nousua, josta taas seuraa lannoitteiden hinnannousua.

Kehäpäätelmästä puuttuu kokonaan vielä se, että elintason kohotessa suuri joukko itäisen pallonpuoliskon ihmisistä ei enää halua tyytyä kuppiin riisiä, vaan himoitsevat veristä pihviä. Semmoisen tuottamiseen sitä peltopinta-alaa vasta tarvitaan.

Jotain hyvääkin tästä voi seurata pienessä mitassa. Soklin kaivos tullaan varmasti avaamaan, sillä fosfaattia tarvitaan lannoitteisiin ja nyt sitä kannattaa louhia vähän huonommastakin paikasta. Toivon mukaan kaikkia valtauksia ja esiintymiä ei ole vielä ehditty myymään ulkomaille. Semmoisissa tapauksissa nimittäin louhijat myyvät meille takaisin omaa omaisuuttamme kalliiseen hintaan.

Toinen super-Y – juttu lienee sitten Talvivaaran koboltti. Sitä nimittäin menee markkinoille kuin siimaa. Hinta on noussut vuoden aikana 60 %. Nämä uudet hybridiautot ja muut akkutoiminnot nimittäin tarvitsevat kobolttia. Tuommoisen hybridin rakentaminen Toyotan tehtailla vaatii kuulemma 2,5 kg kobolttia.

Mutta tärkein tuossa otsikossa on tietenkin lannoite ja ravinnon riittävyys. Minun sukupolveni muistaa superlannoitteen nimellä normaali super-Y. Se oli erinomainen aine. Kaikki samassa paketissa.; N ja P ja K ja vielä hivenaineita. Edeltävä lannoitesukupolvi oli ollut pääasiassa vain kalkkisalpietaria.

Lauantain kunniaksi laitetaan oikein värikuva vauraalta seudulta. Tämä muuntaja on varsinainen super – y kaikkien tavallisten tiilimuuntajien joukossa. Sipoossa näitä löytyy. Vauraus ja hyvinvointi ovat muokanneet muuntajistakin komeampia.