>Tauko …

>

Nyt siis pillit laitetaan pussiin viikonlopuksi. Olen blogiviestinnän tavoittamattomissa jossain Pohjois-Karjalassa. Laitan laukkuun verkkarihousut myös, mutta tuskinpa juon kaljaa auringonnousuun. Vaativa työ kuljettajana rittänee huviksi tällä kertaa. Ilma näyttää suosivan meitä. Puhumme kielillä ja saunotamme vieraat uuvuksiin. Maanantaina viemme heidät naistentansseihin, sillä alkuperäiskulttuuriahan pitää myös olla. Syksy kun on, säästämme heidät mämmiltä ja avantouinnilta.

>Kiireisen päivän aamu…

>Eikä toivoakaan paremmasta.

Tänään luennot syövät aamupäivän ja iltapäivällä on suunniteltava slovakkien ohjelmaa. Ensi viikon tiistai meni uusiksi ja viikonlopun ohjelmakin on vähän ilmassa. Kaksi täyttä työpäivää kuitenkin odottaa myös viikonloppuna. Armejan termiä lainatakseni minulle iski siis ”gines”. No onneksi minulla on vähän parempi palkka kuin pojalla.

Harmittaa tietenkin se, että poika tulee viikonlopuksi vapaalle ja minä sauhuan jossain ”egyptin korvessa ” slovakkien kanssa ja puhun eurosport-englantia. Toivon mukaan pystyn retkikunnan seisauttamaan Joensuun torille 10 minuutiksi, jotta edes tyttären pääsee näkemään.

Eilisen blogitekstin kuva oli pyydystänyt sivulle 80 katselijaa. Monet olivat tossutarinassa samaa mieltä, mutta oli joukossa niitäkin, jotka tulkitsivat tossuja myös toisin. Niin minä itsekin aluksi tein. Ajattelin, että jotain poikaa on taas kiusattu oikein olan takaa ja viimeksi sitten heitetty lenkkarit lankoihin. Ajattelin kuitenkin vähän maustaa tarinaa ja keksiä toisenlaisen jutun. Sanoilla ja kuvilla on näköjään suuri valta. Muistuu mieleeni Vladimir Vysotskin ”Valhe ja totuus”- kappale. Ihmisen mieltä voi ohjata kohtuullisen helposti haluamaansa suuntaan. Ja niin sitä on aina tässä maailmassa tehty. Huolimatta hienoista filosofian totuusteorioista.

>On olemassa kursiivinen melankolia…

>

Valokuvatorstain aihe on tällä kertaa jälleen kiinnostava ja tavallaan myös laajuudessaan helppokin. Melankoliaa löytyy syksyllä yllin kyllin. Muuttolinnut jättävät meidät tänne lumen ja jään vangiksi. Talvirenkaiden vaihto on kohta edessä ja kerrospukeutuminen on taas aiheellista. Perinteinen melankolia ei yllätä eikä oikein luo mitään uutta ajatteluun.

Virkistävää on sitä vastoin tarkkailla vähän ympäristöään ja etsiä tuoreita melankolian ilmenemismuotoja. Eläkeläisen ostokset kaupan hihnalla ovat usein aika surumielisiä. Viiltäviin tarinoihin voi törmätä lauantaina varhain aamulla A-marketin ovella. Ja surullista on nähdä, kun opiskelijalta puuttuu tulevaisuuden hahmotuskyky. Surullista on myös nähdä urheilukentälle menevän tien yläpuolella sähkökaapelissa roikkuvat juoksulenkkarit. Joltakin on ura ohi. Pettymys on ollut suuri.

Surullisinta on se, että lenkkarit roikkuvat tuolla kaapelissa jo neljättä vuotta. Tilanne on siis kuitenkin kursiivista, jatkuvaa, vaikka itse urheilu onkin jo jäänyt. Kun pettynyt omistaja menee keskustaan päin, taikka palaa sieltä, asia palaa hänen mieleensä vääjäämättä. Nuo ovat minun . Noiden tarinaa ovat päässeet miettimään kymmenet tuhannet tällä tiellä liikkuneet. Mitähän he minusta ajattelevat ? Kiusallisen hyvin solmuun ne ovat pyörineet. Niistä pääsee irti vain tilaamalla tikapuuauton. Paikkakunnalta muuttaminen saattaa kuitenkin olla helpompi vaihtoehto.

Tänään on myös terapiatorstai. Kuten lukija huomaa, kynässä on tänään vähän tahmeaa mustetta. Kynä ei luista. Ajatukset ovat jo lepakoissa. Ehkä niin on parempi. Virhehän se olisi kirjoittaa joutavaa lässytystä tuommoisen kuvan alle. Tähän kuuluisi oikeastaan runo. Kellä kirja sattuu olemaan lähellä, lukekoon runon ”Talo” . Kirjoittanut Uuno Kailas. Siinä sitä on melankoliaa. Siinä on mies, joka olisi aiheuttanut tällä runolla säpinää tämänpäiväisessä runotorstaissa. Jos vielä sattuisi elämään. Tillmanin omat runot jääkööt vielä pöytälaatikkoon. Niin ankeaa tästä päivästä ei nyt kuitenkaan kannata tehdä.

>Viisaita ajatuksia..

>

Tänään ollaan viisaita. Pohditaan vähän lisääntymisjuttuja. Silmiini nimittäin sattui aamulla lehtileike, jonka olin tallentanut muutama vuosi sitten, mutta jota en ole vielä kullanmuruille opetuksessa käyttänyt. Jarmo Wallenius oli tehnyt tämmöisen artikkelin takavuosina Hesariin.

Omia lapsia auttamalla nainen saa enemmän lapsenlapsia

JARMO WALLENIUS
Turun yliopiston biologian laitoksen ekologian osastolla työskentelevä Mirkka Lahdenperä ja kansainvälinen tutkimusryhmä tekivät havainnon, jonka mukaan pitkään menopaussin eli lisääntymiskyvyn ehtymisen jälkeen elävät naiset saavat enemmän lapsenlapsia kuin lyhyemmän aikaa elävät.

Tämä arvostetussa Nature-tiedelehdessä julkaistu ja maailmalla laajaa huomiota saanut tutkimustulos vahvistaa tunnetun antropologin Kristen Hawkesin viime vuosikymmenellä esittämää ns. isoäitihypoteesia: teorian mukaan luonto suosii naispuolisten yksilöiden pitkää, lisääntymisiän ylittävää elinkaarta siksi, että isoäidit pystyvät edistämään omien lastensa lastensaantia ja edesauttamaan lastenlastensa selviytymistä aikuisikään.

Syvällistä evolutiivista merkitystä
– Nyt julkistetussa tutkimuksessa havaittiin, että isoäidit todella pystyvät vielä oman lisääntymisensä loputtuakin kasvattamaan jälkeläismääräänsä ja ns. biologista kelpoisuuttaan auttamisellaan.
– Tämän vuoksi luonnonvalinta on voinut ihmislajin kehityksessä suosia pidempää lisääntymisen jälkeistä elinikää naisilla, Mirkka Lahdenperä painottaa.Tutkimuksessa käytettiin hyväksi suomalaisia kirkon väestörekistereitä 1700–1800-luvuilta ja Quebecin alueen populaatiorekistereitä 1800–1900-luvuilta. Mukana oli 537 suomalaista isoäitiä lapsineen ja lapsenlapsineen Kustavin, Rymättylän, Hiittisten, Ikaalisten ja Pulkkilan kuntarekistereistä

Tuntuu loogiselta. Näinhän tuo menee. Naisten tehtävänä on kautta aikojen ollut varjella ja edistää jälkeläisten hyvinvointia ja laatua. Muutamia vuosia sitten kanadalaisen yliopiston kampuksella tehtiin koe, jossa tutkittiin sukupuolten innokkutta keskittyä geneettisen valinnan apulaisena olemiseen.

Kokeen ensimmäisessä vaiheessa komea nuorimies lähetettiin kuljeksimaan kampukselle ja tekemään vastaantuleville nuorille naisille lyhytaikaista avoliittoa koskevia ehdotuksia. Yhdeksän naista kymmenenstä kieltäytyi ryhtymästä tuommoiseen hankkeeseen keskellä päivää tuntemattoman miehen kanssa.

Kun sama koe toistettiin toisin päin ja liikkeelle laitettiin kaunis ja muodollisesti pätevä nuori nainen, yhdeksän nuorta miestä kymmenestä olisi ollut valmis heti ryhtymään ja yhtymään.

Meille miehille ei siis ole juurikaan sälytetty kykyä ja taipumusta valikoida sitä, mihin siittiömme laitamme. Meillä on niitä paljon ja me yritämme kylvää niitä joka vakoon. Naisen tehtäväksi on taas muodostunut varjella ja suojella harvinaista munasoluaan ja tarkoin harkita minkäkaltaiseen käyttöön hän sen asettaa ja millaiset geneettiset ominaisuudet hän sille haluaa. Muistan kun nuorena seurasin samaa prosessia maatalossa. Navetan lehmät tulivat tietysti kiimaan yksi toisensa jälkeen vuoden aikana ja silloin oli nopeasti soitettava paikalle seminologi eli salkkusonni. Hänellä oli pakasteessa monen sortin siemeniä, joita sitten sai ostaa valmiiksi lehmään kohtuun laitettuna. Sopiva isäkandinaatti katsottiin paksusta sonniluettelosta, jossa oli kunkin tarjokkaan parhaat puolet lueteltu.

Ja valinnan teki äitini. Ei siis itse maanviljelijäisä vaan äitini sanoi joka kerran painavan sanansa asiaan. Muistan tämän erittäin selvästi. Hänellä ei ole kansakoulun jälkeen ollut juuri kansanopistoa ja kansalaisopistoa kummempaa mahdollisuutta sivistää itseään, mutta tämä sisäänrakennettu järjestelmä toimii erittäin hyvin. Hän oli selvillä ihmisen sosiologis-ekologisesta toiminnasta. Hän sovelsi sisäänrakennettua systeemiä empimättä ja piti ohjakset hallussaan tässäkin asiassa.

No niin. Kuten huomaatte, olin jälleen kävelylenkillä illalla. Endorfiini paukku tuli saatua ja ajatus laukkaa kuin villivarsa. Urheilumenestyskin on jälleen uhattuna. En tosin eilisestä urheilemisestani ole vielä huomannut muuta seurausta kuin sen, että Rauman Lukko hävisi kiekkopelinsä ja että suuret määrät urheilijoita on koko ajan käyttänyt jos jonkin sortin lääkettä ja hormonia erityisluvilla, joiden vuoksi heitä ei edes testata eikä raja-arvoja ole asetettu. Hassua. Tai oikeastaan käsittämätöntä. Minullakin on itseasiassa kaapissani useita purkkeja värikkäitä pam- päätteisiä pillereitä. No minulla on niihin reseptit, enkä minä nyt ole vielä huomannut tarvetta ottaa näitä pam-päätteisiä ennen iltakävelyä. Hyvin olen uskaltanut lähteä liikkeelle ilmankin.

Mutta urheilumiehiä ollaan.

>Tiet tasa-arvoisiksi

>

Sunnuntain Hesari ei yleensä petä. Lehteen on pyritty saamaan jättiannos mielenkiintoista luettavaa, sillä monella on aikaa sunnuntaiaamuna. Eilen lehti oli taas onnistunut etsimään monta uutta ja tuoretta näkökulmaa maailman menoon. Tässä esimerkki.

Kun Suomessa kaivataan miehistä näkökulmaa tasa-arvokeskusteluun, ollaan Ruotsissa jälleen askel edellä. Ruotsissa puututaan jo tiestön epätasa-arvoon.
Ruotsin tielaitos pistää kaikki 6 000 työntekijäänsä suorittamaan ”tasa-arvoajokortin”. Sen avulla asvalttimieskin oppii tasa-arvon perusteet.
Tielaitoksen työntekijät suorittavat tietokoneen ääressä parin tunnin kurssin ja kurssin päätteeksi kymmenen kysymyksen loppukokeen. Dagens Nyheter -lehden paljastamat kysymykset eivät ole helppoja: Paljonko naisia on töissä julkisella ja paljonko yksityisellä sektorilla? Miten YK lisäisi tasa-arvoa Ruotsissa?
Kahdeksalla oikealla vastauksella saa diplomin, tuttavallisemmin tasa-arvoajokortin. Jokaisen työntekijän on läpäistävä ajokoe vuoden 2009 loppuun mennessä. Näin tielaitos parantaa uskottavuuttaan tasa-arvoisen tiestön suunnittelijana.
Tasa-arvoajokortti on leviämässä Ruotsissa muillekin työpaikoille.

Ovatkohan ruskeiksi paahtuneet asfalttimiehet osoittautuneet Ruotsissa erityisen hankaliksi tässä tasa-arvo asiassa. Hankalaa on tietenkin, jos työmailla on paljon kesäisin lihaksikkaita paahtuneita miehiä, jotka vievät yöunet ohiajavilta sosiaalitantoilta. Ja sitten asia on korjattava. Voihan olla myös niin, että , Ruotsissa kun ollaan, yöunet ovat menne myös joiltakin miehiltä.

Minulle, keski-ikäiselle miehelle avautuu tietyömaalla Suomessa vain vähän epätasa-arvo -mahdollisuuksia. Ja voin lukijalle ne paljastaakin. Minua ei juuri voi syyttää epätasa-arvosta, kun sora-auton hytistä hyppää työmaalla puukengät jalassa ja Mouhijärven Nesteen lippis päässä raavas autoilija nortti suupielessä. Olen immuuni. Ei hetkauta.

Sitä vastoin olen heikkona niihin kovaksikeitettyihin nuoriin naisiin, jotka radiopuhelimella ja pysäytyslätkällä ohjaavat liikennettä, jos tiellä on vain yksi kaista vapaana. He ovat sen näköisiä, että puolet työmaan asfalttimiehistä on kesän aikana syönyt aamiaista heidän kanssaan. Ja se toinen puoli työmaan miehistä on syönyt sen toisen kanssa, joka odottaa sinua puolen kilometrin päässä ja vahtii niitä toisia, vastaantulevia.

Nämä nuoret naiset katsovat meitä jonossa olevia välinpitämättömästi 15 cm oikean korvan ohi . Tiukan topin hihaan on sullottu savukeaski. Ja äänetön valta huokuu heistä. Et mene, eikä kukaan mene, ennen kuin minä näytän vihreää. Tosi coolia. Vain silloin, kun olen mopolla liikenteessä ja jonon eturivissä, minulla on tunne, että pärjään tuolle naiselle. Minulla on tunne, että ajopuvun vieno testosteronikilpi suojaa minua tuolta naiselta ja hänen vallaltaan.

Suomessa olisikin tietyömailla kiellettävä kylmät ja persoonattomat liikennevalot, jotka eivät aiheuta ajajassa kuin agressioita. Liikenteen valvonnassa on muutenkin pelattava tunteilla ja vallalla. Aivan liian usein operaatiota hoitaa metallinen kameratolppa tai ylipainoinen miespoliisi. Ei synnyn aitoa alistamisen tunnetta. Vaadin, että minulla on aina halutessani oltava mahdollisuus päästä naispoliisin tarkastettavaksi. Se olisi tasa-arvoa se.

Kuten lukija saattaa huomata, olin taas eilen kävelylenkillä. Se näyttää stimuloivan näihin aamukirjoituksiin kummallisia piirteitä. Sanovat, että ihmiseen erittyy jotain aineita, kun tarpeeksi kävelee. Epäilen liikuntatohtorien väitteitä endorfiinista. Jotain sekoittavaa sieltä lenkkipolulta kuitenkin tuntuu päähän tarttuvan, sillä ainakaan vielä en uskalla yli tunnin lenkkejä tehdä. Muuten kirjoitan kaikki salatut fantasiani tänne julki.

>Urheilua ja hulluutta

>

Kuvan hulppea silta on rakennettu eurooppalaisten kansojen avustuksella. Sen jälkeen kun Portugali liittyi Euroopan Unioniin, Madeiran saari on rakennettu täyteen tunnelia ja siltaa. Yleensä juuri näin, että kun tunneli loppuu, niin silta alkaa. Ja kaikki on tehty EU-rahalla. Niin minulle taksikuski kertoi luottamuksellisesti. Ja voin vakuuttaa, siellä riittää benji-hyppääjille harjoituspaikkoja. Suomeen tuollaisen rakentaminen on vaikeaa, kun meillä ei ole omasta takaa sopivia notkopaikkoja. Eikä mäkiä. Mutta emme mekään jää toimettomiksi. Suuria meillekin suunnitellaan. Eilisen Ilta sanomien mukaan:

Suomeen suunnitellaan maailman suurinta mäkihypyn sisähallia. Sijoituspaikaksi on kaavailtu Ylitorniota.- Viime vuonna moni mäkihypyn maailmancupin osakilpailu jouduttiin perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Miedän sisähallimme voisi toimia vaihtoehtona näille kisoille, muotoili Ylitornion kunnanjohtaja Erkki Keski-Nisula uutistoimisto Reutersille.Myös hiihtoliitossa suhtaudutaan arviolta 30 miljoonaa maksavaan hankkeeseen positiivisesti.- Fantastinen idea, mäkihypyn lajipäällikkö Janne Marvaila kommentoi.Ylitornioon suunnitellaan hallin myötä myös kansainvälistä mäkihyppylukiota.

Perjantai on alkanut kivasti. Kirjoittaja tuntee juuri nyt paljon erillaisia ihmismielen tunteita. Samanlainen elämys tulee viinipruuvi -tilaisuudessa, kun onnistuu löytämään vanhaa nahkaa, polkupyörän sisäkumia, sikaarin lehteä ja suklaata viinin mausta. Ennen kuin itse viinikouluttaja niitä kertoo. Juuri niin minulle kävi. Keskiviikkona kävelin 30 min iltahämärässä ja eilen kokonaista 40 min. ja luulin olevani orastavan kuntoiluharrastukseni vuoksi jotenkin eturivin kansalainen. Terveisiä vain sinne Siuntioon. Niin siinä sitten kävellessä mietin, millaiseen porukkaan tässä nyt liitytään ja samaistutaan, jos oikein elämäntapoja muutetaan ja positiivisesti liikuntaan ja urheiluun suhtautumaan ryhdytään. Mietin ja nautin kosteassa illassa kävelystä ja vaimon kehumisista.

Niin sitten TamU menee viimeisellä 2 minuutilla sössimään 2-1 johdon Bordeauxia vastaan 2-3 häviöksi. Olin varma, että tämä oli minun syyni. Pitikö alkaa kävely ja kuntoilu. Ikinä mikään lafka ja juttu ei ole kovin suurta elinkaarta esittänyt, jos minä olen siihen mukaan lyöttäytynyt. Pitikö mun nyt sekoittaa Suomen urheilukin.

Niin sitten aamukuudelta huomaan eilisen lööpin netissä. Joku suunnittelee mäkihyppyhallia. Rahikaisen sanoja Tuntemattomasta Sotilaasta siteratakseni. Varmat merkit on olemassa. Lama tästä tulee. Ja hiihtoliitto suhtautuu asiaan positiivisesti. Kun hiihtoliittoon yhdistetään sana ” positiivinen” , kyseessä on yleensä ollut joku suuren luokan härdeli, jossa taas on piikitetty jotain jonkun suoneen. Tai ainakin joku kahjo on menettänyt sen viimeisemmänkin järjen hivenen. Näille olemassa oleville hiihtoputkille saadaan kyllä tavallisia liikkujia yllin kyllin, mutta ainakaan minä en aijo ryhtyä eläkepäivinä harrastamaan mäkihyppyä. Vaikka elämäntavat ja harrastustoiminta saattavat joskus mäkihyppääjien vastaavia muistuttaakin. Vaimoni on vihjannut siihen suuntaan. Nuoruudessa ei tunnettu maaseudulla vielä kovin hyvin mäkihyppääjiä ja heidän elintapojaan. Varoittavana esimerkkinä sai silloin toimia Tarmo-eno.

Minua vain yksinkertaisesti pelottaa liikaa. Siis sekä hyppääminen, että nämä ideanikkarit. Luulisi näinä aikoina kuntaisillä olevan vähän muita murheita kuin mäkihyppyhallit. Monissa kunnissa joudutaan subventoimaan tai ottamaan haltuun jääkiekkohallejakin. Ja kohta otetaan sisäministeriön haltuun kokonaisia kuntia, jos ei meno muutu. Ja meillä on edessä vielä kunnallisvaalitkin, joihin ehdokkaiksi hakeutuvat juuri nämä henkisen maailman pelle pelottomat.

Tänään en mene kävelylle. Ihan muuten sitten saletti juttu. Saatte uskoa. Minulla on ihan omat lajini varattu perjantai-iltaa varten. Muuten siellä telkkarissa huomenna taas on joku kaljunsa irtohiuksilla huonosti peitellyt ”immokuutsa”, joka pyytää yhteistä rahaa F-1 kisahallin rakentamista varten, kun meillä ei voi pitää kisoja ja harjoitella kun F-1 säännöt kieltää nastat. Tänään pidän nuorille onnellisena koulua kuusi tuntia. Se sentään on rationaalista touhua, jonka tulokset saattavat sataa monen moista hyvää yhteiskunnan laariin. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Pasila olkaa hyvä; Porilaisten marssi.

>Kiviä aidassa

>

Valokuvatorstain kunniaksi tällä kertaa kuva, joka ei esitä muuntajaa. Harrastuksena kiviaidan rakentaminen on kuitenkin vähintään yhtä terapoivaa kuin muuntajien kuvaaminen. Tien poskesta löydetty kivi hakee paikkaansa usein pitkään. Suuret raot aidassa merkitsevät sitä, että rakentajalla ei ole ollut tarpeeksi aikaa juuri tälle kivelle. Siitä sitten kärsivät viereisetkin kivet ja koko aidan ulkoinen habitus. Ei tule nättiä. Eikä pysy pystyssä. Oma kiviaitani kiertää tontin laitaa ja rakentuu hitaasti . Olen rakentanut sitä kohta 15 vuotta. Aita saa vuosien kuluessa patinaa, sen päällä kasvaa kalliokasveja ja koko rakennelma on helppo hoitaa. Kun naapurit leikkaavat omia pensasaitojaan, minä lisään kiven taikka pari.

>Mennäänpäs tuon työpäivän yli niin että heilahtaa….

>

Läntinen taivas oli illalla hetken tämän näköinen. Vaikka en ole koskaan ollut erityisen ihastunut auringonlaskukuviin ja yleensä leikkinyt tämmöisissä tilanteissa välinpitämätöntä, eilen kuitenkin päätin kokeilla uuden leluni ominaisuuksia. Kuva on lähes orginaali. Lisäsin vain 10 yksikköä kontrastia ja vähän enemmän saturaatiota. Värit ovat siis kohtuullisen lähellä aitoa. Tuommoisesta punaisesta minä satun pitämään. Kuvan perusteella tänään siis pitäisi tulla kaunis päivä. Nyt aamukuudelta sitä ei vielä osaa oikein sanoa. Väsyttää….

Nuorimies lähetti tekstiviestin illalla maastosta. Hän tuntuu nukkuvan yössä vielä vähemmän kuin isänsä, mutta laadullisesti paremmin. Unta on saanut kuulemma tunnin yössä. Minä taas nukuin viime yönäkin tunnin kerrallaan. Pojalle olivat kuitenkin luvanneet ensi yöksi 8 tuntia unta. Kadehdittava määrä. Pojan mielen pitävät virkeänä myös koulutuksen sisältö ja siihen liittyvät lelut. Tekstiviestien perusteella olen pääsemässä vähitellen perille armejan oppimisstrategiasta; kun pinna kiristyy ja voimat ehtyvät, sirotellaan mukaan toimintaan vähän leluja. Tänään kuulemma on raskaan kk:n koulutusta. Huomenna taas räjäytellään miinoja. Eilen pääsi ampumaan kevyellä singolla. Sitä kummasti jaksaa ilmeisesti yön ryömiä metsässä, jos tietää aamulla pääsevänsä kokeilemaan tv:stä tuttua talibanien raskasta konekivääriä.

Mutta minä ryhdyn heiluttamaan hakkua täällä suolakaivoksella. Aamun epistola koskettelee muutosvastarintaa johtamisessa ja johtamiseen liittyviä arvovallan muotoja. Nuoriso saa asiaa koskevan oppimistehtävän ja katsomme pätkän Tuntemattomasta sotilaasta. Siitä vanhemmasta ja puhtoisemmasta. Siinä tyypit ovat vähän selvempiä ja helpompia analysoitavaksi. Ongelmana on kuitenkin se, että nykynuoriso ei enää tiedä, kuka on Riitaoja tai Hietanen; Mäkilästä nyt puhumattakaan. Minun pitää selostaa alussa henkilögalleria. Ja sittenkin tulkinta menee nuorilta usein metsään. Eräskin nuorimies analysoi viime vuonna johtamista elokuvassa näin:

” Se vanha patu (kirjoittaja tarkoittaa varmaan kapteeni Kaarnaa) hortoili vain siellä suolla ja etsi marjoja, vaikka jengi hyökkäs samaan aikaan suon yli. Sitten se hölmö vielä käveli pystyssä ja tapatti itsensä miesten silmien edessä kun ei ymmärtänyt ryömiä ”

Klo 12.59

Tunti sitten kesken luennon näykki jo kohtuullisen mukava rytmihäiriö. Oppilaat eivät ilmeisemmin huomanneet mitään, sillä tuskinpa nuorimman kurssin ihmiset vielä yhden viikon jälkeen osaavat lukea ihmistä täydellisesti. Piti istua tuolille, hidastaa puhetta puoleen ja keskittyä jokaiseen sanaan. Helpotti kummasti kun hiipi seuraavaksi ylitehokkaan ilmastointiventtiilin alapuolelle. Viileä ilmavirta piti hapet aivoissa ja ajatuksen selkeänä. Rämmin läpi koko jutun noin 5 minuutissa , mutta kohtuullisen höntin olon se jätti.

Pitänee lisätä lääkitystä ja lyhentää työpäivää. No parasta siinä taas oli kuitenkin se, että homma etenee käsikirjan mukaan. Yllätyksiä ei tullut. Kun tietää, mistä on kysymys, asia ei enää säikytä niin kovasti. Ja turha kai tässä on rynniä täysillä, jos kerran tarkoitus on taas vappuun asti selvitä.

>Arki ahdistaa….

>

Ja häviölle jää tänään sitten blogi. Monta tärkeää työtä on saavuttanut ehdottoman dead line -viivan. Vaikka yritin varastaa taas yöstä lisää aikaa ja tulin töihin jo klo 6, silti kello onkin jo kohta 7. Olen kadottanut taas jonnekin tunnin. Yöllä niitä katosi useampia. Silmät rävähtivät auki klo 3.28. Edellisenä yönä sama tapahtui klo 3.35. Tuollaisen yöllisen heräämisen jälkeen sitä on vähän alakuloinen ja loppuaika meneekin sitten herätyskellon tikityksen kuunteluun ja oman elämän pohdiskeluun.

Mutta katsokaa te kuvaa. Se on otettu postikortti-siirappisesta Bledin kylästä Pohjois- Sloveniasta. Uskomaton paikka. Ällistyttävän kaunis pieni kylä, jonka keskellä on pieni järvi, jonka keskellä on taas pieni saari, jossa on pieni kirkko. Jos mäkihyppy kiinnostaa ja haluaa Planican lentomäkeen keväällä katsomaan pitkiä hyppyjä, joudut melkein varmasti ohittamaan tämän kylän 3 km päästä. Kannattaa poiketa. Et tule unohtamaan koskaan sitä päivää. Luultavasti et edes ehdi Planicaan. Ja selvyydeksi vielä. En ollut katsomassa mäkihyppykisaa. Enkä hyppäämässä. Keskityn sitäpaitsi kuntoilussa nykyään, kuten muistatte, toisenlaisiin kumpareisiin.

Ja nyt sorvin ääreen.

Klo 10.00

Pari pidettyä oppituntia näköjään piristää kummasti. Oppimisen ihme näyttää tarttuneen myös itseeni, sillä juuri äsken onnistuin roudaamaan tuon vanhoihin teksteihin kadonneen laskurin tänne etusivulle. Minusta nimittäin tuntui äsken siltä, että se laskuri ei rekisteröinyt enää vierailuja sen jälkeen, kun se oli muljahtanut pois näkyvistä tuonne vanhojen sivujen joukkoon. Nyt se on tuossa etusivulla näkösällä. Ja päivä vasta alullaan. Mitähän kivaa sitä vielä ehtii tänään oppia. Toivottavasti ei mitään sellaista, mikä onnistuu vain kantapään kautta.

Klo 16.46

Opinnäytetyön työseminaari loppui juuri. Tulossa on kohtuullisen laadukas työ asiakastyytyväisyydestä. Nuoren naisen data koostuu 3000 vastauslomakkeesta 5 vuoden ajalta. Siitä saa jo ristiintaulukoimalla monen moista jakautumaa, joita sitten voi seurata pitkittäisseurantana. Ja jos vielä saa liitettyä mukaan toiminnan kehittämisehdotuksia, niin luulenpa, että jälleen yksi opiskelija on saatu valmistumisen kalkkiviivoille. Ja työn tilaajakin saa itselleen ehdotuksia.

Minun lienee taas syytä kehittää itselleni kyytiä kotiin. Yksitoista tuntia sorvin ääressä tekee miehestä vähän pehmeän. Jotain pientä tässä vielä ehtii kotona touhuilla ennen nukkumattia. Mielenkiintoista arvailla taas ensi yön heräämisajankohtaa. Yleensä se pysyy viikon ajan kolmen minuutin haarukassa, kunnes saan taas lepakot häädettyä pois. Tai sitten tämä meno ryhtyy merkkailemaan elämää pienillä sievillä rytmihäiriön poikasilla.

>Maanantain aamupäätöksiä

>

Aloitan kuntoilun. Eihän tätä synkkää ja pimeää syksyä muuten jaksa. Olen monen muun tavoin vain harhaillut terveysintoilijoiden sääntö- ja menetelmäviidakossa. Monet kokeilemistani kuntoilulajeista ovat olleet epämukavia ja kovin hikisiä. Niiden lupaukset ovat olleet tyhjiä ja katteettomia. Mutta nyt olen vihdoin löytänyt lajini. KELA:n tukemat kuntoutusjaksot ovat olleet hyödyllisiä ja mielenkiintoisia, mutta ei siellä ole koskaan tästä menetelmästä kerrottu mitään.

Tosin olen jo alitajuisesti tuijotellut naisten rintoja koko elämäni. En ole vain tiennyt, että se samalla lisää kuntoani ja antaa suojaa monenlaista tautia ja vaivaa vastaan. Vain 10 minuutin tuijottelulla voi saavuttaa saman tuloksen kuin puolen tunnin aerobic-harjoituksella. Ajatusta voisi kehitellä eteenpäin. Mitähän tapahtuisi, jos osallistuisi naisryhmän mukana aerobic-harjoituksiin ja samalla tuijottelisi peiliseinien kautta rintoja. Tulisikohan ylikuntoon. Sellainen kokemus minulla asiasta on, että kun kuntoutuksessa jouduimme Taunon kanssa alkeis-step harjoitukseen ja tuijottelimme ja yritimme matkia ohjaajan liikkeitä, meinasimme kuolla. Tuo nyljetyn oravan näköinen nuorinainen veti läpi puolentunnin ohjelman ilman hikipisaraa. Me täytimme juomapullomme puolentunnin aikana kaksi kertaa ja olimme vaikeuksissa sekä rytmin, että jaksamisen kanssa. Ja se steppilauta oli noin 3 cm korkeudella maasta. Millaistahan se oikea step sitten on.

Mutta minä ryhdyn tuijottelemaan rintoja. Sääri-mieshän minä olen tosin ollut, mutta tästä eteenpäin olen vannoutunut kuntoilija. Sääriä saattoi ihailla kaukaa ja myös takaa päin. Tämä rinta-juttu vaatii nyt kyllä enempi kohtaamistilanteita tai sitten on juostava kohteen etupuolelle, jotta voi päästä kuntoilukontaktiin. Siinä saattaa tosiaan se kunto kohota. Ja itsepuolustustaidot.