>Tauko rauhoittaa…

>

Kirjoittaja on pitänyt taukoa. Blogi on saanut selviytyä itsekseen tämän alkukesän. Kirjoittaminen muistuttaa niin paljon älyllistä toimintaa ,ettei sellaiseen ole ollut kuluneen kuukauden aikana juuri aikaa ja voimia ollut. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta . Jälleen kerran aktiviteetit osuvat tänne loman loppupuolelle. Seuraavat kolme viikkoa ovatkin hektisiä, täynnä tapahtumia ja uusia virikkeitä. Pihapupu saa vartioida rauhassa tyttären kanssa pihaa ja taloa.

Perheen teologi on kotiutunut siis jälleen saaristoseurakunnasta tänne sisämaahan. Eräs tähänastisen elämän kohokohdista oli päästä kuuntelemaan hänen viimeistä jumalanpalvelustaan. Jotain todella rauhoittavaa ja usvanomaista on saada omalta tyttäreltään Herran Siunaus jumalanpalveluksen päätteeksi. Uskominen tulee helpoksi ja vapauttavaksi. Jumaluus laskeutuu vierelle tutuksi ja turvalliseksi asiaksi.

Huomenna kirjoittajan elämän täyttää taas toinen kohokohta. Nuorimies on ollut palveluksessa nyt 4 päivää ja viidentenä he kutsuvat omaiset katsomaan, mitä kaikkea puolustusvoimat on kyennyt heille opettamaan. Odotan jännittyneenä. Vieläkö sulkeiskentän hiekka pölisee samalla tavalla kuin 1974.

Siitä sitten kirjoittaja siirtyy sujuvasti jazzin pariin ja viettää viikon tutustumalla rannikkoseudun kulttuuriin. Tavoitteena on nähdä viikon lopuksi Tall Ship Racen laivat Kotkassa ensi torstaina. Raakatakiloitujen näkeminen on sykähdyttävää. Mutenkin on kiva katsella taas, millä nimillä miehet ovat entisaikoina kastaneet laivansa.