Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: Touko, 2007

>Bora Bora

>

Tällä viikolla minulle on selvinnyt sitten mikä on Bora Bora. Käsite lienee ollut tuttu ennen minua laajoille kansankerroksille. Niin näppärästi sitä viime viikonloppuna on käytetty Pohjanmaalla ja sen jälkeen lehdistössä. Pidän itseäni sivistyneenä ja kohtuullisen paljon matkustaneena henkilönä. Harmillista on tietenkin se, että nyt vasta jälkijunassa pääsen tutustumaan tämän kaltaiseen houkuttelevaan lomakohteeseen. Sen jälkeen kun lapsuutensa juuri ohittanut nuoriso on taitavasti käyttänyt tieto taitoaan ja henkilökohtaisia avujaan saadakseen itselleen unelmien loman.

Jumalainen Google tarjoaa etsivälle nopeasti hyvää tietoa Bora Borasta . Kun asukkaita on vain 4500, nuoret matkailijat tuntevat taatusti olonsa kotoiseksi. Paikkahan on puolet pienempi kuin Alavus, mutta huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Töysä tai Tuuri. Näiltä paikkakunnilta kuvittelen innokkaiden matkailijoiden olevan kotoisin. Bora Boralla voi ihastella siirtomaaelämän sykettä monin muodoin. Ranskalainen ote on edelleen alueella voimakas. Algerian ongelmien jälkeen Ranska siirsi ydinkokeensa tännepäin maailmaa ja räjäytteli latauksiaan maassa , merellä ja ilmassa. Sykettä siis riittää nuorille naisille.

Sykettä on riittänyt kyläkauppiaallakin. Iltalehdessä olleen aikataulun mukaan ullakon seksi-hetki oli kestänyt kunnioitettavan pitkään. Kuten myös juhliminen ja viikonlopun vietto. Vanhan uskomuksen mukaan helluntai on tietysti avainhetki hankkia heila, jos aikoo viettää rattoisan loppuvuoden. Kuvittelisin kuitenkin, että kyläkauppiaan keinot ja mahdollisuudet hankkia säädyllistä ja säädytöntä seuraa kaikkina vuorokaudenaikoina ovat suhteellisen hyvät ja monipuoliset. Jos vain ymmärtää pyytää apua . Hänen omat yrityksensä tuntuvat kilpistyvän yhä uudelleen maailman raadollisuuteen.

Sillä siitähän tässä on kysymys. Kyläkauppias on tavallista ihmistä suojattomampi sitä saalistusta ja pahuutta vastaan, jota näemme ympärillämme. Tavallaan on surullista, että nämä mervit ja matit, susankuroset ja muut ilmiöt ovat olemassa, aiheuttavat itselleen ongelmia, mutta ennen kaikkea joiden maailma ja elämä houkuttelee toisia hyödyntämään heidän ongelmiaan ja haavoittuvuuttaan. On vaikeaa enää erottaa syitä ja seurauksia.

Ja rakkauden kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä. Ihmissuhteiden tasolla on tietenkin mahdollista kehitellä vuorosanat ja repliikit, jotka ovat tilanteeseen johtaneet. Sellaisen kertomuksen arvo on kuitenkin dokumentaarinen. Juonen sisältö muistuttaa halpis tv-sarjan yhdenillan episodia. Varmasti tämän tapauksen osapuolet ovat salkkarinsa ja frendinsä opetelleet. Paitsi tietenkin ehkä kyläkauppias, jonka mielilukemista on Aku Ankka. Jännittyneenä jään odottamaan tulevaisuutta ja myöhemmin alkavaa tv-sarjaa, jossa kyläkauppiaalle etsitään morsianta. Taru ja todellisuus sekoittuvat jo nyt kummalliseksi sekamelskaksi. Tapahtuipa sarjassa mitä tahansa, taustakertomus on ja pysyy. Formaatin luojat ja sarjan käsikirjoittajat joutuvat työskentelemään sangen epäkiitollisessa tilanteessa, jossa itse draama on jo lähtenyt liikkeelle.

Ja sitten lopuksi. Vanhemman miehen ja 18 vuotiaan nuoren naisen tarinaan saa kyllä ulottuvuutta, ainakin fiktiivisesti. John Wayne menee pois tolaltaan kun hän yrittää häätää kaupungista Angie Dickinsonia elokuvassa Rio Bravo. Feathers ei ole mikään pyhäkoulutyttö, mutta rakkaus ja ihastuminen muuttavat kaiken. Ja vanha jäärä on sulaa vahaa. Humphrey Bogart saa sätkyn, kun Laurell Bacall pyytää häntä ”Kirjavassa Satamassa” viheltämään, jos tarvitsee jotain. Myöhemmin pari sitten avioituikin. Ja vieläkin pitemmälle pääsee Susan –niminen neitokainen, joka haaksirikkoisena pelastetaan Tinkerbelle- nimiseen alukseen kirjassa ”Kaksintaistelu Karibialla” . Hän parantaa, pelastaa ja tuo hoivaa omaa amok-juoksuaan tekevän juopon merikapteenin elämään ainakin muutamaksi päiväksi. Ja kokee samalla suuren rakkauden. Kukahan hoivaisi näitä meidän matti- ja vesa-poikiamme.

Mainokset

>Muuntajia ja muistosanoja

>

Täällä viikolla maaninen himo metsästää hyvännäköisiä muuntajia lisääntyi päivä päivältä. Nuo uljaana seisovat kuivanmaan majakat kiehtovat mieltäni karulla kauneudellaan ja yksinkertaisuudellaan. Vuosi vuodelta niitä valitettavasti vain näkee vähemmän ja vähemmän . Puiset ovat palaneet tulipaloissa ja tiiliset ovat rapistuneet ,taikka ne on hajoitettu ihmisen elämän tieltä. Onnistuin taas tällä viikolla kuvaamaan ja tallentamaan joitakin uusia löydöksiä. Samalla taas mietin, mikä niissä oikein minua viehättää.

Rakennuksen muoto on tietenkin fallosmainen. Siksi vissiin niitä majakoitakin hellitään ja kuvataa kirjoihin ja kansiin,postikortteihin ja kotialbumeihin. Mitä se sitten minusta kertoo. En ole vielä rohjennut asiaa mietiskellä, mutta varmasti se jotain poikkeavaa ja hassua on. Perusteeksi riittänee se, että kukaan muu ei ole kiinnostunut muuntajista.

Tuollainen siisti , korkea ja kodikas tiilimuuntaja voisi olla mieluisa oleskelupaikka aurinkoisina iltahetkinä. Se on esteettinen silmälle ja sopeutuu hyvin maisemaan. Se tuo mieleen ne vuosikymmenet, jolloin liikuttiin linja-autoilla , puitiin ladossa puimakoneilla ja kuunneltiin Olavi Virtaa. Sellaisessa voisi jopa asua, jos tuki-ja liikuntaelinsairaudet pysyisivät kaukana ja eläkettä voisi tervein jaloin kipaista paikallisesta pankista nostamaan. Vähän kompromisseja ikkunoiden koon ja määrän suhteen tulisi epäilemättä tehdä. Ja perheen suhteen myös ehkä joitakin kompromissejä.

Kaksi viikkoa on kestettävä vielä suolakaivoksella. Sen jälkeen edessä on edelleen kiireisiä päiviä, mutta sitten minä itse saan toivottavasti mitoittaa kiireeni itse. Se kiire on hyvää vauhtia jo kiihtymässä. Tänään tuli avec kutsu Turun Tuomiokirkkoon kesäkuun 30 päivä pidettävään tilaisuuteen. Se merkitsisi käytännössä kesän viimeisen viikonlopun menettämistä. Muille viikonlopuille on jo monenlaisia juhlia ja tilaisuuksia ehdolla. Niitä tuntuu ilmaantuvan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän , aikaisemmin ja aikaisemmin. Sille asialle on kyllä tänä kesänä tehtävä jotain.

>Merkittäviä tapahtumia

>

Perjantaina perheen kuopus sai kaivatun ja odotetun tiedon. Jatko-opiskelukelpoisuus akateemiseen maailmaan varmistui. Jatko-opiskelu halukin tuntuu kasvavan päivä päivältä. Isänsä laiskuus on jalostunut sopivaksi karheudeksi ja suurkaupungin kaipuuksi. Arvosanatkin olivat yllätyksettömät ja tasokkaat. Tilaisuutta juhlistettiin sillä, että isä ja poika valitsivat lakkiaisten kuohuviinin. Tässäkään hänelle ei keskinkertaisuus ollut tähtäimessä. Juhlajuoma on nyt sitten tilattu kuivemmasta päästä valikoimaa. Toivottavasti ei vanhojen mummojen kitalaessa tomu pölise, sillä onnittelumalja on kohtuullisen kuiva.
Teologian opiskelijakin kotiutui kotiseurakunnan helmaan. Aikuisen tyttären oma elämä on saanut taas talven aikana paljon uusia särmiä ja kulmia. Niitä nyt sitten ensimmäiset päivät hiomme koko perheen voimin. Ja tuntuu niitä särmiä ja kulmia tulleen meille kotijoukoillekin. Tuntuu hyvältä kun vähän narskuaa, tulee väärinymmärtämisiä ja sitten taas sovitellaan. Kesäkuussa jo hän katoaa jakamaan toisille ihmisille iloa ja lohdutusta. Ja nuorimies lähtee heinäkuussa samalle kasarmille kuin isänsä aikoinaan. Lopultakin yhteiset hetket taas supistuvat viikkoihin ja päiviin. Syytä on siis nauttia.
Huomenna työnantaja toivottavasti ei tarjoa yllätyksiä. Minulle riittää ihan hyvin lähiviikoiksi nämä omat pienet ympyrät ja murheet. Iltapäivän auringossa loikoilin sohvalla ja luin loppuun Annie Proulx:in Ässä hihassa –tiiliskiven. Ihastuminen syvenee kirja kirjalta. Laivauutiset olivat jo merkittävä lukukokemus, seuraava ihastuttava ja tämä viimeinen sinetöin ilmeisesti suhteemme. Toivottavasti hän kirjoittaa vielä paljon lisää. Jälleen kerran kirjojen ja novellien elokuva-versiot ovat jääneet minulta katsomatta. Tyttäreni houkutteluista huolimatta. Arvaatte kyllä, mitä elokuvaa hän on minulle suositellut. Eikä siinä kuulemma ole edes mitään teologista. Pitänee harkita ..

>

Tänään on ihan pakko laittaa esille tietenkin pick up, sillä iltapäivällä Robert Kincaid seikkaili taas kolmosella Iowan peltoaukeilla. Tälläkään kertaa en katsonut koko elokuvaa, sillä minusta se jotenkin on aina pois kirjalta ja sen kultti-luonteelta. Minä vain yksinkertaisesti hankin kirjasta omat mielikuvani aikoinaan ja niitä ei elokuva oikein voi muuttaa.
Robert siis ajeli oikeesti tietty mielikuvissani punaisella 57 chevy pick upilla. Elokuvassa hänellä on vähän uudempi vihreä, joka kieltämättä on maailmaa nähneen auton näköinen, mutta jotenkin tämä punainen sopii mielikuviini paremmin.
Tämä on ensimmäinen blogin kuva, jota en ole itse ottanut. Netistähän näitä löytää. Tekijänoikeuksia en ole kysellyt.

>

Kesä lähestyy. Sen huomaa jälleen päivärytmin kiihtymisestä ja hektisestä elämänjuoksusta. Tuntuu kummalliselta jälleen kerran joutua samaan tunteeseen, vaikka koko talvi oli aikaa unelmoida kevään ja kesän nauttimisesta. Päivät rientävät ohi. Merkkipaaluina toukokuussa ovat ainoastaan organisatooriset kosket ja akanvirrat; joltain aina pettää pinna.
Itse erehdyin avaamaan perjantaina työsähköpostin kotona. Kahden oluen jälkeen. Turhan laajalla jakelulla tuli kommentoitua elämän menoa organisaatiossa. Vaikka kuinka tuntee olevansa oikeassa, joskus on vain parempiakin vaihtoehtoja kuin ääneen puhuminen. Viisas, mutta ei erityisen rehellinen tapa on tietysti se, että hyppää oravanpyörästä muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi pois. Vuorotteluvapaa näyttääkin olevan hyvä vaihtoehto mielenterveyspoliklinikka vierailulle.
Mutta nyt harjoittelijoita tapaamaan. Nuorten tapaaminen oikeassa työympäristössä saa aina mielen hyvälle tolalle. Voi puhua vapaammin opiskelusta ja tavoitteista, joskus kuulee uusia asioita ja yllätyskin sisältyy melkein joka päivään. Eilen kuulin että olen opettanut kolme vuotta artesaania.

>
Vanha Leidi viime kesäisessä hahmossaan. Tällä viikolla puuhastelu siis alkaa. Kun hän ikäntyy, ilmestyy kaiken näköistä kremppaa ja harmia niin kuin meille ihmisillekin. Ihmisen ikänä 23 vuotta ei ole vielä mitään. Mopolle se kuitenkin on tyylikäs keski-ikä. Monet tuon ikäiset viettävät jo leppoisia eläkevuosia ajoneuvomuseoissa , taikka lepäävät sitten solmussa vahinkokeskusten varastoissa. Toivotaan täksikin kesäksi taas vähemmän kilometrejä ja laadukkaampaa ajoa. Määrän etsiminen on levottomien nuorukaisten hommaa. Meille riittää muutama hyvä reissu ja uusien reittien löytäminen

>Kesälaitumet odottavat

>Tällä viikolla on viimein aloitettava myös ajokausi. Tänään ei kuitenkaan ehdi, ei ehkä huomennakaan, mutta kenties keskiviikkona on jo aikaa noutaa pyörä talvisäilytyksestä. Monta asiaa pitää kuitenkin hoitaa kuntoon ennen kuin pitemmälle reissulle pääsee lähtemään.Talvella huomasin irroitetun akun kuivaneen itsekseen. Laiskuus viime kesänä ja syksynä kostautuu. Olisi pitänyt muistaa tarkistaa nestepinta. Nyt ajokausi lähtee liikkeelle akkukaupasta. Joka kevät olen huomannut myös renkaiden tyhjenneen talven aikana. Sitäkin varten on varauduttava pumpulla. Talven aikana kaasuttimien kohokammiot kuivuvat samoin aivan tyhjäksi, joten akussa pitää olla voimaa pyörittää kaikki neljä kohokammiota täyteen ennen kuin on toivoakaan siitä, että elämää syntyisi rautaan. Kun niin pitkälle sitten päästään, että mopo kulkee ja on turvallisesti taas kotona, on ryhdyttävä lisätöihin. Takarengas on sileä, joten taas on edessä sarja akrobatiaa ja rahanmenoa. Kawasakin takarenkaan vaihto on aina joka kerta uusi elämys. Vihdoin on myös venttiilit säädettävä, sillä ainakin kaksi kesää sekin on laistettu.

>Viimeistä viedään…

>

Koko talven olen piiskannut opiskelijoita, maanitellut tehtävillä ja rakentanut luentoja, joilla kukaan ei nukkuisi. Tänään se sitten taas päättyy. Viimeiset luennot sattuivat tänä vuonna jo toukokuun alkuun, joten edessä on yli neljä kuukautta opetuksetonta aikaa. Olo tuntuu taas huojentuneelta.Pari seuraavaa viikkoa on pakko uhrata paperitöille, tenttien korjaamiseen ja airojen lepuuttamiseen. Vuosi vuodelta sitä huomaa soutaneensa lähemmäs ja lähemmäs kuohuvan putouksen reunaa. Usein sitä ihmettelee jaksamisen määrää ja voimavarojen joustamista. Huomaa säikähtäneensä ihan reunalla. Näinkö lähelle sitä taas jouduttiin tänäkin keväänä. Ja sitten kuitenkin joku tulee ja pysäyttää pakolla.Naapurin mies ajoi edellisenä yönä alikulkukäytävän betonipylvääseen. Kävin eilen katselemassa tien reunaan laitettuja hautakynttilöitä. Paikalla on 60 km nopeusrajoitus. Ne tuntuivat lepattavan räntäsateessä kituliaasti ja mustuneina. Laskeskelin mielessäni törmäysnopeuksia ja lähiystävien amok-juoksuja. Saldo on joka kevät aina surullisempi .

>

Radolle pitäisi lähettää viesti.Se asia muistui mieleeni tuosta otsikko – kuvasta. Lokakuussa aamut olivat jo kuulaita ja pyökkimetsät kauniin keltaisia. Tuolla laakson perällä pidin seminaarin paikallisille toimihenkilöille. Niin sitä ainakin myöhemmin unkarilaisella web – sivulla mainostettiin. Jos sinulla on kuusi kuuntelijaa, tilaisuus muistuttaa enemmän opintopiiriä kuin seminaaria. Paikallistelevisio joutui käyttämään kaikki laajakulmansa ja kätevyytensä, jotta edes vähän mahtipontisuutta olisi tullut otoksiin.Mutta Rado käänsi tyylikkäästi.Siksi tuon päivän aamukuva olkoon nyt väliaikaisesti tämän ensimmäisen blogi-harjoitelmani aloituskuva. Kuvasta voi aistia senkin, että kehittyneet itäisen Euroopan valtiot ovat sopivassa valossa ihastuttavia paikkoja. Naarmuisen ja rähjääntyneen pinnan alla on mielenkiintoisia näköaloja. Eilen kannustin raivokkaasti Slovakiaa, kun he kamppailivat Moskovassa jääkiekon MM-kisoissa Kanadaa vastaan. Joukossa ei ollut ketään Pobradista, mutta Slovan Bratislavan miehiä siellä viiletti syksyiseen malliin. Pobradissa lippu jääkiekko-ottelun istumapaikalle maksoi lokakuussa runsaan euron . Pidin sitä asiallisena hintana.