Kirjoittamisessa on ollut muutaman vuoden seesteinen suvantovaihe.
Olen palaamassa taas ehkä blogimaailmaan, mutta menen vanhalle tutulle blogger-alustalle, josko siellä into ja tuli tarttuisivat taas Tillmannin takinliepeisiin
Jos ette ole loukkaantuneet 10 vuoden tauosta, niin tervetuloa seuraamaan eläkeläisen kauhistuneita kommentteja maailman menosta
https://tillman-maailma.blogspot.com/
Tillman
>Leppävirralla toimivalta Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskukselta tuli kirje. Ajattelin, että nyt vihdoin minua muistetaan siitä, että olen liikenteessä varovaisesti liikkeellä. Ajattelin, että matka turvalliseen Espanjaan on nyt tässä kirjekuoressa.
Siellä oli kuitenkin vain ylikonstaapelin lähettämä huomautus siitä, että Varkaudessa vastaedes siinä Severi Suhusen vahanukke- huoltoaseman kohdalla pitää ajaa alle 50 km /h. Minun kokeilemani 55 km / h vauhti oli saanut kameran tolpassa välähtämään. Perjantaina ajettu ja kirje jo keskiviikko- aamuna minun kourissani. Hyvin se lain karvainen käsi toimii.
Ironista on se, että yksi Suomen kuolonkolari- suma-valtateistä on juuri se, joka menee Leppävirran ohitse.
Olen seuraavat viisi viikkoa ahkerasti tien päällä. Mittariin tulee 5000 -8000 km. Toivoa sopii, että en joudu uudelleen viranomaisten käsiin .
>
Suomalaiset pankit ovat hoitaneet 1992 vuoden jälkeen asiansa kunnolla. Niinpä niille laitetaan nyt sitten SDP-vero, joka vääjäämättä iskee jokaisen pankkipalveluja käyttävän kukkaroon. Vain varakkaat voivat järjestellä asiansa niin, että heidän suhteellinen osuutensa ko. veron jälkiseurauksista on pieni.
Demarit siis tekivät sen taas. Aiheuttavat omille kannattajilleen kurjuutta ja ongelmia. Jos Keskustan silmäätekevät näyttävät olevan omaneduntavoittelijoita ja vähän yksinkertaisia, nämä Demarit tuntuvat olevan vain yksinkertaisia.
Tobinin veron olisin hyvinkin käsittänyt. Sekin on kiistelty asia, mutta olisi sitä nyt voinut tässä kokeilla. Tämä nykyinen ehdotus on tarkoitettu populistiseksi sumutukseksi. Perusdemari juopuu tästä kostonhalusta ja riemuitsee jouluun asti. Ajatus pankkiherrojen kyykyttämisestä kamppailee tasapäisesti sen kanssa, että kusee 30 asteen pakkasessa housuihinsa, jotta edes vähän lämmittäisi.
Puheenjohtaja Jutta tuo minun mieleeni linja-auton rahastajatytön. Näitä oli vielä 1960 ja -70 luvuilla jokaisessa linja-autossa.
Nämä rahastajatytöt olivat kovaksikeitettyjä, paheellisen oloisia, flirttejä, joskus vähän häikäilemättömiä, mutta ennen kaikkea oman arvonsa tuntevia.
Linja-auton katossa oli kaksi nappia. Toisesta kun painoi, saattoi odottaa, että kuljettaja pysäyttää seuraavalla pysäkillä. Toisesta kun painoi, tämä yhdistetty autoemäntä – rahastaja – kuskien viihdyttäjä saapui kysymään, mitä kuljetettava tarvitsee.
Rahastajatytöillä oli aina piukka peppu. Hänen piti pystyä sujuvasti kulkemaan ahtaalla käytävällä, hänen piti osata nojata poikittain rahastuksen ajan istuimeen ja kun käytäväkin oli täynnä seisovia oppilaita, hänen piti pystyä pujottautumaan tiukoilla lantiohousuillaan pitkin tungosta auton perälle asti.
Rahastajatyttö saa minut näköjään hyvälle päälle ja tunnelmoimaan menneistä. Rahastajatyttö saa minut oikeastaan sekopäiseksi.
Jutta ja demarit saavat minut taas sekoamaan ja epätoivoiseksi. Aika moni Topi Romppainen taas miettii jossain betonielementtikerrostalossa sitä, miksi se punaisen viivan vetäminen ei taaskaan tuonut jauhopussia eteiseen, marsua lapselle ja mersua isälle.
Niitä toiveita varten on Joulupukki.
>Tänään lähden tervehtimään opiskelevaa nuorisoa maakuntiin.
Edessä on 500 km autolla ajoa läpi äärimmäisen vihreän maaseudun. Edessä on lähdestulkoon matka Kalliosta Eiraan – elokuvan teemassa.
Edessä on 500 km läpi Etelä- ja Keski-Pohjanmaan.
Jos niin kävisi , että kohtaisin matkallani vastoinkäymisiä, olen illan suussa pakotettu pakenemaan Mad-Max tyyliin ruotsinkieliselle rannikkoseudulle turvaa hakemaan, raportoin siitä jostain Närpiöläisestä majoitusliikkeestä, taikka yritän palata omieni joukkoon 8-tien, Satakunnan ja Hämeen kautta.
>
Useimmat meistä sanovat, että he ovat isänsä, taikka äitinsä näköisiä. Monet myöntävät, että aviopuolisotkin muistuttavat toisiaan kasvonpiirteiltään, ainakin 30 vuoden avioliiton jälkeen.
Minä en ole oikein minkään näköinen. Myönnetään. Mutta on minussa silti enemmän näköä kuin uusissa autoissa. Minä huononäköisenä en enää erota toisistaan näitä ropposia.
Ennen oli pikkupojilla paljon helpompaa. Volkkari oli erilainen kuin Mosse ja Citikka oli taas omanlaisensa. Opel oli kantikas.
Moderni massatuotantomaailma halusi yksilöllisyyttä. Pitkään kestävä kestokulutushyödyke valittiin niin, että se kertoi jotain omistajastaan.
Nyt omistamisen kohteet piilotetaan lattean muotokielen taakse. Postmoderni vie sielumme tarinalla, ei enää metallikasalla.
Postmodernissa erotumme nyt vaatteilla. Autot ovat nyt yhtä muodottoman samanlaisia kuin meidän nuhjuiset harmaat vaatteemme olivat 1950- ja – 60 luvuille.
Minä en muistuta ketään poliitikkoa. Luojan kiitos. Minä saatan muistuttaa kaukaisesti erästä iskelmätähteä. Minut on jopa sekoitettu joskus häneen. Sitten minä muistutan erästä musiikinopettajaa. Molemmissa tapauksissa pystyn todistamaan identiteettini sillä, että kajautan reippaan laulelman, tai parikin tahtia riittää yleensä hyvin.
Passikuvassa jouduin ottamaan pois silmälasini. En enää muistuttanut itseäni. Kauhistuin. EU – määräykset riistivät itseltäni identiteetin. Kuljen tästä lähtien seuraavat 5 vuotta rajojen yli jonakin toisena. Lasit kädessä. Toisessa kädessä silmälasit ja toisessa joku muu lasi.
>
Näitä mietin ja kauhistelen ihmismielen saatanallisuutta ja dualistista rakennetta. Tässä nyt on oikeastaan Mylly-Matti – pelin tapainen tilanne, jossa mikä tahansa siirto sataa laariin. Ihmiskunnan kauheuksien laariin.
Jos tukipaketti hyväksytään, monet hyväksyjät ovat saatanallisia pettureita ja paskanpuhujia, jotka ovat kusettaneet äänestäjiään 5-0. Jos taas tukipaketti hylätään, hylkääjät ovat saatanallisia pettureita ja ihmiskunnan vihamiehiä, jotka aiheuttavat Eurooppaan suurimman katastrofin sitten toisen maailmansodan.
Lähden kohta oikeisiin töihin. Lisäarvoa yhteiskunnalle tuottavaan työhön, jossa yritän tänäänkin toimia niin, että suuria virheitä ei pääsisi tapahtumaan ja samalla säilyttäisin kasvoni ja uskaltaisin katsoa peiliin taas illalla.
Päättäjät tekevät kuitenkin kaikkensa, jotta tavallisten ihmisten toimet mitätöitäisiin. Onneksi en ole kuitenkaan hätäkeskuksessa töissä. Saattaa nimittäin käydä niin, että kunhan kaikki ovat kämppänsä myyneet ja uuteen kaupunkiin hätää lievittämään menneet, poliittiset päättäjät komentavat koko revohkan takaisin vanhaan luolaan ja vanhaan kotikaupunkiin.
Tähänkin pätee vanha raumalainen nuorisosananlasku 1970- luvulta.
Saat kusta minun taskuuni, jos nauramatta kuset.
>
Töihin tullessa huomasin, että joku muukin on unohtunut eilisiin tunnelmiin. Työpaikan lipputangossa roikkui velttona äitienpäivälippu. Myöhemmin tässä sitten on selvinnyt se, että tässä vaiheessa vuotta liputuspäiviä on runsaasti ja jopa perättäisinä päivinä.
Tänään liputammekin Timon, suuren Eurooppa-ystävän kunniaksi.
Tulevat opettajasukupolvet voinevat käyttää tätä päivää hyvänä esimerkkinä, kun he opettavat nuorille, mitä sivistyssanana ironia tarkoittaa.
Minä saatoin lauantaina tyttäreni avioliiton satamaan pitkin kirkon pitkää käytävää. Sellaisen asian muisteleminenkin saa aikuisen miehen kurkun karheaksi ja olon väriseväksi.
Selviydyin asiasta ilmeisen kohtuullisesti.
Myöhemmin onnistuin vielä tiivistämään kolmetuntisen puheeni 13 minuuttiin. Sitäkin pidettiin hyvänä suorituksena. Sain ihmiset itkemään ja nauramaan. Edelleen , uskoisin, että hyviä hääpuheen kriteerejä.
Vieraita oli monilta mantereilta ja useista maista. Hääautoa kuljetti portugalilainen nuorimies, jota boolimaljan lähistöllä illan myöhemmässä vaiheessa ryhdyttiin yleisesti kutsumaan Portugalin pääministeriksi.
Rauman kielistä laulelmaa kuultiin. Siitäkin hääväki liikuttui, vaikka eivät mahdollisesti ymmärtäneet sanomaa.
Epämääräinen rosvolauma ryösti jossain vaiheessa anopit. Heidät kuitenkin palautettiin sangen nopeasti, sillä olivat rosvojen piilopaikassa osoittautuneet määräilynhaluisiksi ja lisäksi erittäin persoiksi samppanjalle ja mansikoille.
Ja nyt minulla on tietenkin sitten kaihoisa olo. Juhlat ovat ohi. Nuoripari on näillä hetkillä saapumassa jonnekin tuntemattomalle pikkusaarelle Kreikan saaristossa. Ja aikovat olla siellä pari viikkoa. Tyttäreni suunnittelee nyt elämäänsä toisen miehen kanssa.
Nuorimies lähtee taas tyttöystävänsä kanssa huomenna viikoksi Irlantiin.
Haikeana yritän lohduttaa itseäni sillä, että ainakin meidän perheemme yrittää tukea nyt näitä Euroopan pikkuvaltioita heidän ongelmissaan.
Kuvan teksti on hääparin toisilleen pitämästä päiväkirjasta.
Tervetuloa lukijaksi Ananas. Toivottavasti viihdyt.
>
Olen pari päivää matkoillakin. Sellainen tekee ihmiselle aina hyvää. Varsinkin kunnallispoliitiikasta on ihmispoloisen syytä aina välillä ottaa etäisyyttä. Usein myös omasta fyysisestä asuinpaikastaan. Joskus on jopa syytä ottaa etäisyyttä ihmisiinkin
Menen tavallaan siis löytöretkelle uuteen ja tuntemattomaan. Menen pois nykyisyydestä, unohdan kaiken arkisen ja eilisen. Menen viikonlopuksi omieni pariin. Menen niiden keskelle, jotka ovat minulle tärkeitä.
Minä palaan kuitenkin. Mikäpä minut täältä pois pitäisi. Palaan tällä kertaa vähän muuttuneena ja vähän toisenlaisena.
>
Jotkut lajitoverit ovat epäilemättä myös seuranneet sitä prosessia, jolla eurooppalaisten hulttiovaltioiden raha-asiat laitetaan kuntoon ilman, että uusi eduskunta pääsisi sanomaan asiasta yhtään mitään.
Jos istuisin eduskuntasalissa, minua kyllä vituttaisi. Persuäänestäjiä voi kohta vituttaa ihan sutena, kun heille selviää se, että seuraavan kerran yleisönosastoon kirjoittaessaan he voivat käyttää nimimerkkiä ” äänestinkö turhaan”
Mutta , koska minä teen huomennakin työtä, jolla on lisäarvoa, opetan nuorisoa, kirjoitan juuri nyt puhetta ja kannan huolta huomisesta, minua vituttaa vain vähän.
Minua vähän puistattaa se, että Yhdysvaltojen päämies seuraa live- lähetyksenä suuren terroristin teloitusta. Olisin odottanut edes yllättyneisyyden teeskentelyä.
Ihan vain rehellinen ystävän kysymys; Kenen teloitusta / tappamista te haluatte katsoa. Omalta kohdaltani vastaan, että en kenenkään. En halua katsoa yhdenkään ihmisen live – tappamista.
Voisin katsoa live – jalkapalloa, live – rakastelua ja live- novellinkirjoittamista. Voisin jopa katsoa livenä kehityskeskustelua. Mutta en minä kyllä katsoisi livenä tappamista.
Jos olisin Obaman, kyselisin erikoisjoukoilta samalla lailla kuin aikoinaan lapsena kysyttiin, joko kissanpennut on hävitetty.
>
Saimi mummu varoitti aikoinaan Luovion kahvilasta. Kuka siellä iltaansa istuskelee, saa maksaa siitä kovan hinnan. Niin sitten kävikin yleensä. Vain Mauri Antero Nummisen kohdalla Saimi mummu erehtyi. M.A. kävi aikoinaan piipahtamassa ko. kahvilassa ja liitti kokemuksensa pohjalta kirjoittamansa tekstin kirjaansa, jossa hän esitteli Suomen keskiolut-baareja. Asiallinen kirja. Voin suositella.
Mutta palataanpa puheenjohtaja Soiniin. Synnin palkka. Lutherin maailmassa synnistä pääsee eroon synninpäästöllä, katumuksella ja sillä, että ei alvariinsa uudelleen, heti seuraavana päivänä mene sitä tekemään. Katolisessa maailmassa on ilmeisesti toisin.
Eurooppalaisessa maailmassa syntiä ovat tehneet pääasiassa Soinin uskonveljet. Soinilla lienee asiasta joltiseltaankin selvät mielipiteet ja käsitykset.
Tarvittaisiin jälleen jonkunlainen uskonpuhdistus. Pitäisi kurittaa etelän tuhlaajapoikia, antaa vähän tukkapöllyä ja pistää heidät maistamaan omaa kurjuuttaan. Sitäköhän Soini tarkoittaa.
Bin Ladenin syntien palkka oli upottaminen merkitsemättömään hautaan. Nyt synnit ovat sovitettu. Niinhän tämä uusi maailmanjärjestys toimii. Synnin palkka on kuolema. Bin Ladenilla on nyt kukaties seuranaan 70 neitsyttä. Niin ainakin uskoo puoli maailmaa.
Usko ja tuomio näyttävät olevan mitä suuremmassa määrin kulttuurirelativistinen juttu, jonka omistajana on kansallisvaltio ja sitä kautta sen jäsen. Soinin sanojen mukaan almuilla ja aneilla ei nyt pärjätä.
Minua kauhistuttaa se, miten Soini ja hänen kumppaninsa siirtävät syntioppinsa kotimaiseen politiikkaan. Kuka on tehnyt syntiä ? Kuinka se tullaan rankaisemaan ? Ovatko syntiset ja syylliset puhtaaksi pestyjä sen jälkeen, vai jatkuuko meno entisellään.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että syntisiä ovat värilliset ihmiset, jotka tulevat luoksemme sellaisessa olomuodossa, että eivät pysty itsestään ilman apua huolehtimaan. Synniksi se näyttää muuttuvan siksi, että jotkut uskovat heidän tulleen tänne tahallaan ja hymyssä suin.
Minä en tiedä asian oikeaa luonnetta, enkä olotilaa. Enkä välttämättä halua ottaa edes selville sitä. Minua sitä vastoin kiusaa se, että maakunnassa on havaittavissa ensimmäiset merkit siitä, että yhteiskuntaa kosketteleva päätöksenteko on saamassa kriteerikseen syntisyyden, hulluuden ja tunteet. Maakunnissa on olemassa jo ensimmäisiä merkkejä siitä, että viidenpennin suutarit tekevät sadan euron vahinkoja.
Suomalaiset kävivät 1600 – luvulla opettamassa Keski-Euroopan katolilaisille vähän pakkoruotsia. Jotain samaa on nyt ilmassa. Suomalaiset kävivät opettamassa pakkoruotsia suomeksi niin, että eräin paikoin Tsekinmaalla vieläkin pienissä kylissä pikkulapsia kasvatetaan uhkailemalla suomalaisilla. Olen käynyt Kaarlen sillalla katsomassa paikkaa, johon Hakkapeliitat retkensä pysäyttivät.
Tälläkin kertaa käy niin, että kun Hakkaraiset, Tuupaiset ja Soinit lähtevät keskieurooppalaisia opastamaan, viimein tullaan verissä päin takaisin. Harmillista ja surkeaa on se, että sangen moni kyvykäs ja viisas ihminen tuhoutuu poliittisesti tässä taistelussa. Vain vahvemmat kieltäytyvät hyväksymästä sitä.
Olen menettämässä uskoni. Myönnetään. Olen menettämässä uskoni ihmiseen, en Jumalaan. Mitä enemmän luen ja perehdyn yhteiskuntien toimintamekanismeihin, sitä kauhistuneemmaksi tulen, seuratessani arkipäivää. Poliittinen luonnollinen koe on kaikenaikaa menossa ympärillämme. Sen näennäinen hidas etenemisvauhti sokeuttaa meidät, kun yritämme seurata sitä lähietäisyydeltä.
Tulevat sukupolvet voinevat tehdä lopullisen analyysin. Sitten kun vähän etäisyyttä on saatu asioihin. Toivon mukaan ihmiskunta ei sitä odotellessaan revi toisiltaan silmiä päästä. Sitten emme näe mitään ja joudumme luottamaan huhupuheisiin ja valtaapitäviin. Se olisi onnetonta
Tillman 