Palaan takaisin tuttuun paikkaan

Kirjoittamisessa on ollut muutaman vuoden seesteinen suvantovaihe.

Olen palaamassa taas ehkä blogimaailmaan, mutta menen vanhalle tutulle blogger-alustalle, josko siellä into ja tuli tarttuisivat taas Tillmannin takinliepeisiin

Jos ette ole loukkaantuneet 10 vuoden tauosta, niin tervetuloa seuraamaan eläkeläisen kauhistuneita kommentteja maailman menosta

https://tillman-maailma.blogspot.com/

Tillman

Légionnaire, tu es un volontaire servant la France et UPM

Kuuluu laukaus kun metsuri ampuu koiransa kesken kiivaan haukun. Metso lentää puusta  ja lähtee pelkästä hämmästyksestä kaupunkiin. Se istuu huvipuiston rocket to hell – laitteeseen. Nuotion savu  seuraa sitä ja maustaa hattarat Liisalle ja Erkille. Siinä maistuu teräketjuöljy ja aserasva ja keskikoulun maantiedon tiedot. Eufrat ja Tigris, Mesopotamia ja Galilea ja Kaanaan maa.

Sidi Bel Abbès

”Au combat, tu agis sans passion et sans haine, tu respectes les ennemis vaincus, tu n’abandonnes jamais ni tes morts, ni tes blessés, ni tes armes.”

Metsurisotilaan tulee palvella Ranskaa kunniakkaasti ja uskollisesti. Kaikki metsurit ovat aseveljiä riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai uskonnosta. Tämä osoitetaan horjumattomalla solidaarisuudella, joka yhdistää kaikkia kuin he olisivat saman perheen jäseniä. Metsurin tulee kunnioittaa perinteitä ja esimiehiään. Metsurin vahvuuksia ovat kuri ja toveruus, hyveitä rohkeus ja uskollisuus. Metsuri osoittaa olevansa ylpeä legioonalaisuudestaan pitämällä asepukunsa moitteettomana, käyttäytymällä arvokkaasti ja vaatimattomasti ja pitämällä majapaikkansa aina siistinä. Metsurin on harjoiteltava lujasti, huolehdittava aseestaan kuin se olisi hänen kallein aarteensa ja oltava aina huippukunnossa. Jokainen tehtävä on pyhä, se on suoritettava loppuun noudattaen lakeja, sodankäynnin yleisiä käytäntöjä sekä kansainvälisiä sopimuksia, ja jos tarpeen, oman henkesi uhalla. Taistelussa toimitaan ilman vihaa tai intohimoa, voitettua vihollista on kunnioitettava, haavoittuneita tai kaatuneita ei hylätä eikä aseesta luovuta.

Savu leijailee kerrostalon pihassa. Jaloviina ja jallu eväänä, lopputili päänalusena, menee mies meren taakse ja aprikoi, miltä tuntuisi, jos  omistaisi siskon,  uiskon, neekerisuukkotehtaan  ja nämä kaikki seuraavat päivät

Yksi kansa – yksi rintama

Tuommoinenkin  kirja näyttää kirjahyllyssä olevan.  Jatkamme siis tänään kirjahyllyn aarteiden  kartoittamista .

Kirjan  kirjoittaja on Laurin Zilliacus, jonka sukupuolesta  suomenkielisenä pölvästinä  en meinannut saada  mitään tolkkua. Joku  lähde kertoo hänet Konnie Zillacuksen  tyttäreksi, toinen lähde taas pojaksi. Tarkemmin kun asiaa tutkin, tämä talvisodasta  kertovan kirjan tekijä onkin kiinnostava rauhanoppositioonkuulunut mieshenkilö.

Rauhanoppositio  tuntuu  koostuneen aikoinaan pääosin  sosialisteista  ja RKP:n kansanedustajista. Myöhemmin siellä sitten  jo varmisteli uraansa myös UKK ( korjat. ) Näyttää siltä, että tämänkin kirjan takaa  tulee esille mielenkiintoisia asioita. Tämä  oppositio laati mm. nk. Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, joka luovutettiin Presidentti Rydille  elokuussa  1943. Silloin elettiin aikaa, jolloin kaikki Antti Rokasta lähtien  tiesivät jo, että kaik`on mänt !

Kirja tuntuu vähän kuivalta. WSOY on painanut kirjan Porvoossa 1941. Oltiin valmistautumassa uuteen sotaan ja  kunniakkaita tarinoita on ilmeisesti tarvittu  runsain mitoin.

Kirjan mielenkiintoisinta  antia saattaa olla se, että lähes joka sivulla kerrotaan Ruotsin valtion ja ruotsalaisten  ihmisten  ponnisteluista ja  avun annosta  sotaa käyvälle  naapurivaltiolle. Kirjasta saa selailemalla sen kuvan, että apua on runsain mitoin  annettua ja organisoitu.

Toinen mielenkiintoinen aihe kirjan loppupuolella näyttäisi olevan  keskustelu, jossa pohditaan  niitä suuria uhrauksia, joita ruotsinkielinen väestö  näyttäisi joutuvat tekemään, jos  kodittomia sotapakolaisia  sijoitettaisiin  ruotsinkielisille alueille. Kielikysymystä  käsitellään kirjassa avoimesti, mutta ei kovinkaan monelta  kantilta  arvioituna. 

Laurin Zilliacuksen  isä oli siis aktivisti Konni Zilliacus, joka  oli melkoinen seikkailija. Vanhoina päivinä hän eleli Tuusulassa, jossa vieläkin juhlitaan tätä miestä monin menoin vuosittaina.

Mielenkiintoinen  suku. Näyttäisi jopa siltä, että sukuun kuuluu pari nuorta miestä, joiden isä on edesmennyt Tommy Tabermann.

Kirjan ja kirjailijan  takaa löytyy tässäkin tapauksessa  mielenkiintoisia asioita.  Metsuria, Siwan kassaa, eikä  levyseppähitsaajaa  juuri  helpolla tästä suvusta löydä. Sitäkin enemmän on kielitieteilijöitä, antiikintutkijoita ja humanisteja.

Ehdottomasti tämäkin kirja on pakko lukea.

Rocio Graves on piileskellyt kirjahyllyssäni

Selailin kirjahyllyä aamutuimaan  ja kummastelin  hyllyyn kertyneitä opuksia. Olen näköjään ylittänyt  tuntemisen ja yksilöinnin rajan. Enää en  osaa sanoa, mistä joku kirja on tullut ja miksi. En osaa enää edes  kertoa, mistä joku kirja kertoo. Hyllyssäni on muukalaisia.

Robert Gravesin kirjoittama  ” Turhuuden saaret”  tuntuu olevan hyvä esimerkki asiasta. Otin sen  vuoksi eteeni ja päätin poistaa  tietämättömyyteni. Päätin samalla  siirtää myös hieman siivousta ja tiskikoneen täyttämistä. Onnekseni hyllyssä näyttää olevan  paljon  tuntemattomia kirjoja ja niiden  tarjoamia tekosyitä.

Tämä Gravesin kirja tuntuu olevan meriromaani. Se luonnollisesti selittää sen, miksi se on joutunut hyllyyni. Johdanto on päivätty 1949 Mallorca –saarelle, joten  saattaa olla, että kirjassa puhutaan  myös espanjalaisista. Johdannon jälkeen  näyttäisi  olevan kartta. Kartan otsakkeeksi  on  merkitty:

 ” Niiden neljän laivan matkareitti, jotka huhtikuussa 1595  lähetettiin Perusta kenraali Alvaro de  Mendanan komennuksessa rauhoittamaan ja asuttamaan Salomonin saaret.”

Tämä pitää nyt siirtää rivin päähän ja näkyville.

Tämä Robert Graves näyttäisi olleen melkoisen tuottelias kirjailija. Ja runoilija. Teoksia on syntynyt vallan paljon ja suurella ahkeruudella. Ainakin 140 nimikettä.

Ensimmäisessä maailmansodassa näyttää kirjailija käyneen ja saaneen  sieltä shell shock –  taudin. Tuo saattaa olla jonkin sortin rintama-kauhu  oireyhtymä.

Kirjailijalla  näyttää olevan Tomas niminen poika, joka lähentelee  kuuttakymmentä. Poika asustelee Mallorcalla, kirjoittelee, piirtää ja soittaa. Hänellä taas näyttää olevan  tytär, joka luo uraansa mallina. Se on  Rocio Graves tämän tyttären nimi. Nätin näköinen  nuorinainen, joka on näköjään hetken viihtynyt Twitterissä ja Bloggerissa, mutta sitten on maailma  tyttären vienyt mennessään.

Pahus, kirjahyllyni vei minut  jonnekin tuntemattomaan ja outoon. Enkä edes  lukenut vielä tätä kirjaa. Seikkailin vain vähän taustalla. Ehkä jatkan tutkimuksia  kirjahyllyssäni. Kunhan ensi laitan tiskikoneen päälle ja pyykit koneeseen. Tuohon ylle  liitin kuvan kirjalija Robert Gravesin  asuintalosta Mallorcan saarella.

Tervetuloa lukijaksi Keski-ikäinen mies. Toivottavasti viihdyt täällä, 

Calluna Vulgaris

Yhä harvemmaksi käyvät sellaiset puolueet, joita itseään kunnioittava ihminen voisi äänestää. Nyrkkisankarit Vapaavuori ja Häkämies ovat  iskostuttaneet ajanhengenmukaisesti  oikeistopuolueeseen  sellaisen ajatuksen, jota tähän asti ovat viljelleet vain demarit ja demokraattiset voimat. Minulle riittää tuota kauheutta tuo annos ja säästän teidät enemmältä.

Viikon valonpilkku on tietenkin Mauri, joka on havainnut viimein oman riittämättömyytensä ja sen, että aika on ajanut ohi. Luopuminen nöyryyttävästä kamppailusta on uljasta ja järkevää. Juuri samoin Tillman  nuoruutensa vuosina usein joutui poistumaan soidinpaikoilta  huomattuaan sen, että   nyt ei eväät riitä, eikä rahkeet kestä.

Kunnallispoliittisella levelillä (  hieno vieraskielinen sana, toivottavasti  kaikki kunnallispoliitikot tietävät merkityksen) olen jo uskoni menettänyt. Olenkin päivän aikana pohtinut, että jos työelämä  sattuisi heittämään minut ennen säädettyä eläkeikää pois  sylistään, ryhdyn kunnallispoliitikoksi. Ryhdyn ajamaan kunnallisia asioita. Sellainen  on hieno ja  mausteinen lisuke sille kaikelle, mitä olen puuhastellut.

No, ei tämä nyt mikään negrologia  ole.

Minua ainoastaan kummastuttaa se, että lakeja halutaan muuttaa sen jälkeen kun on hassusti käynyt. Joskus olen todella törmännyt  muutamaan kokoomuslaiseen  työtoveriin, joka on sitä mieltä, että ylinopeussakko on aiheeton ja sen antaja on syyntakeeton.  Persu- työtovereita minulla ei tiettävästi ole. Kristilliset työtoverini eivät ole myöntäneet ylinopeutta ajaneensa. Keskustalaiset  työtoverini ovat hajaannuksen vallassa. He ajavat erisuuntiin, jolloin vektorit kumoavat toisensa ja summavektori on yhtä  moitteeton ja puhdas kuin Kekkosen kalju. 

Mihin on kadonnut laillisuus-aate ?  Lakeja pitää noudattaa. Siihen tämä hutera yhteiskuntamme  perustuu. Muuten  käy niin kuin Varkaudessa.  Huonojakin lakeja pitää noudattaa. Järjestelmän  asia on sitten pohtia, onko laki oikea, vai väärä. Mutta vasta sen jälkeen kun  asia on ensin käsitelty.

Muuten ollaan siinä tilanteessa, että oikeudessa  huudetaan Valde vapaaksi ja uhrille pieni sakko.

Layla

Vaihdoin kesärenkaat, luin  Jari Tervon kirjoittaman kirjan Layla  ja ihmettelen, miksi takapihan koivuissa melskaavat  linnut eivät tapa toisiaan käyräteräisellä tikarilla. Miksi ne eivät kammoksu, vaikka  saapastelen täysin Allahin vaatimusten vastaisesti ja mietin kuka niistä tirpusista on muslimi ja kuka pakana.

Niin kauan kuin Tervo kirjoitti rovaniemeläisistä  oman kulttuurin kaistapäistä, minulla oli helppo ja viileä olotila. Noin se menee. Perkele ja puukko, viina ja vittu.

Olen lukenut muistaakseni kaikki Tervon teokset, iltasanomien  lehtijuttuja lukuun ottamatta. Nyt en tiedä, tuliko tähän stoppi. Tervo nimittäin  kirjoittaa esiin meidän omat hölmöytemme  vieraan kulttuurin keinoin. Muslimi-tyttären taival on moderni evakkotie. Heidän kulttuurinsa on  kummallinen ja aivan yhtä kummallinen  on meidän oma kulttuurimme. Tervon  kirjan jälkeen minua oksettaa ja hävettää ja hirvittää.

Ainoa täysjärkinen näyttää olevan Ilmari, huoran ja deekuäidin poika.

Taidan lopettaa kirjojen lukemisen. Taidan  lopettaa kirjallisuuden  opiskelun. Taidan olla jo liian vanha ja hauras siihen, että kirja tekee minuun vaikutuksen. Tai sitten olen vain Tervolle kateellinen.

Ehkä olen vähän katkerakin Tervolle siitä, että hän kirjoittaa ja osoittaa meidän jokaisen kohdalta meidän heikkoutemme. Jos et ole Trampas ryöstämässä Rovaniemen  pankkia, niin sitten ainakin olet komisario ajamassa virka-autolla oman autosi rekisterikilpiä takaa. Taikka ravintola Piston  epätoivoinen  asiakas.

Jokaisella meistä on oma tarina ja Tervo anastaa niitä sieltä ja täältä, levittää eteemme ja laittaa meidät pohtimaan. Kuka meistä voikaa olla sellainen, josta ei saisi aikaan  kunnon eeposta. Tavallaan Tervo on Sofi Oksasen  kanssa soutamassa samaa venettä. Vieraat  ja omat kulttuurit ajavat ihmispoloista etsimään edes hetkesi puhdistusta  tästä helvetillisestä mössöstä

Ikävä

ilman merta ja verta
ihminen
kuolee

Sitruuna, kohtalona vadelmasiideri

Kuohuviinipullot, pataruuat ja rommit

ikäviäsäilyttää työpaikalla

säilytä kuitenkin

aina

makuullaan viinat

kuljeta vuoden oluita, mutta muista

erityisohjeet alkoholissa:

 Älä tai ei !

niillä pärjäät

säilytä ne kuitenkin yleensä pullossa

tai hanojen läheisyydessä.

Sitruuna pilaa,

muista,

minitomaatin ja suru vadelmasiiderin

Pelicansien vieraana

Satakunnan lahja Suomen  poliittiselle järjestelmälle oli eilen  ollut  reissussa Varsinais-Suomen vastaavan lahjan kanssa. Oli ajeltu moottoritietä molempiin suuntiin. Mukana matkassa olivat olleet eduskunnan varapuheenmies Ravi ja presidentin erityisavustaja Kortelainen.

Hyvin oli selvitty hässäkästä, vaikka vähän oli jouduttu ajamaan taakse päin  vastaantulevien kaistalla. Vähän oli myöhästytty matsista, mutta  muuten oli kaikki ollut kivaa ja mukavaa.

Kyseisistä herroista Kataja ja Kanerva  ovat viime aikoina niittäneet mainetta myös  epäpoliittisesti ja epäkorrektisti. Varsinkin Kanervan kohdalla  on epäilty, että  siirtyminen pikkutöppäilyistä isomman luokan töppäilyihin katkaisisi  siivet. Näin Kanerva itsekin  totesi julkisuudessa. On vähän siivetön olo.

Kanerva liikkuu kuitenkin sujuvasti edelleen vaikuttajien seurassa. Tuntuu siltä, että suhteet puolueeseen ja ystäviin ovat säilyneet hyvinä. Se on tietysti hyvä. Sellaista pitääkin oikean ystävyyden ja toveruuden olla. Sen pitää kestää tuomiot ja käräjäoikeudet. Poliittinen maailma näyttääkin tuossa mielessä olevan kovasti sietokykyinen ja anteeksi antava. Täynnä oikeaa lähimmäisenrakkautta.

Tavallinen ihminen joutuu eristetyksi elämässään paljon vähempien rikkeiden vuoksi. Työyhteisössä poikkipuolinen puheenvuoro kokouksessa saattaa aiheuttaa paljon hankaluuksia ja menetettyjä mahdollisuuksia. Väärien ihmisten kanssa seurustelu saattaa katkaista työuran. Humalassa töihin tulo mahdollistaa työlainsäädännössä työsuhteen purun. Tavallista ihmistä luonnehditaan aina  sen mukaan,  istuuko sukulainen linnassa, onko lanko homo ja onko suvussa ollut tapana mennä serkkujen kanssa  naimisiin.

Eliitin piirissä suhteet säilyvät ja niitä vaalitaan. Ystävää tuetaan ja porukalla mennään jääkiekkomatsiin, jotta ikävät asiat ja paha olo menisivät pois. Hyvä niin. Tämä osoittaa vain sen, että me tavalliset ihmiset olemme paskiaisia ja aivan oikein, olemme  nerokkaan järjestelmän avulla valinneet itseämme fiksumpia ja parempia ihmisiä edustamaan meitä. On levollista ryhtyä viettämään lepopäivää ja valmistautua  työviikkoon.

Kiinalainen juttu

Kävin torstaina läheisteni kanssa kiinalaisessa ravintolassa. Minua lämmitti  se ystävällisyys ja kunnioitus, jolla asiakasta  kohdeltiin. Se läheni rakkautta.

Neljän ruokalajin ateria kesti tunnin. Makuina vuorottelivat suolainen, makea, kirpeä ja taas makea. Sama makulajitelma toteutui ravintolan edessä, pysäköintipaikalla.

Nuori mies, noin 16 vuoden ikäinen, hyvästeli siellä skootterilla liikkeellä olevaa tyttöystäväänsä. Hyvästely kesti ateriamme ajan. Olin vähän kateellinen. Nuoret osasivat rakentaa asiasta spektaakkelin, joka sytytti sekä minut, että jälkikasvuni. Ulkona oli kylmää, mutta näytelmä hohti kiinalaisen ravintolan julkisivun ikkunoihin kummallista ja näkymätöntä lämpöä. Jokainen hyväily ja jokainen suudelma olivat kohdallaan, aivan kuin  kiinalaisen aterian yksityiskohdat.

Tuo pirunmoinen darwinistinen  tanssi on edelleen  ajankohtainen ja kiihkeä. Yhä uudelleen  ”sweet   sixteen”  on se aika, jolloin  nuoriso raivaa tiensä  läpi  tietämättömyyden viidakon kohti  ihmistä, johon  muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Yhä edelleen tuo tanssi on kuumaa ja välillä hyvinkin kiinalaista.

Kielikuvat on varastettu Robert Wallerin teoksesta , Slow walz  in Cedar Bend. Hidas Valssi suomennettuna. Siis kirjasta, joka hakkaa Hiljaiset sillat 100 – 0. Ainakin siitä syystä, että päähenkilön nimi on Michael Tillman.

Se kirja ei  koskaan tule pääsemään yhdenkään  yliopiston kirjallisuusopintojen tenttivaatimuksiin. Se on aivan varma. Mutta siinä kirjassa on paljon  mukavia yksityiskohtia ja siitä kirjasta  vanha opettaja-pieru voi ammentaa kymmeniä  loistavia lainauksia. Yksi parhaista on  tämä.

Kun opiskelija neitonen tulee kysymään minihameessa arvosanastaan, tai hylätystä tentistään, opettajan kannattaa potkaista  työhuoneen ovi apposen auki käytävälle ja keskittää katseensa työhuoneen seinällä olevan puhelinluettelon  numeroiden parillisuuteen taikka parittomuuteen.

Tämä siis esipuheena siihen  ongelmaan, että näin  tällä viikolla naisopiskelijastani   koko yön kestävää unta. Kesustelimme hänen opinnäytetyöstään  siinä unessa, ja kyllä minua pitkästytti !