Harjoittelen taas
Kirjoittaminen vaatii jatkuvaa harjoittelua. Kuten eläminenkin. Puolivaloilla elämisestä saa finnejä ja peräpukamia. Joskus saa kunnolla siipeensäkin. Ainoa asia, mikä elämässä näyttää sujuvan ilman harjoittelemista, on eläköityminen.
Sanotaan, että olisi kauheaa ja tuhoisaa jäädä pois töistä ilman valmennusta ja mentaali-istuntoja. Sellaiset ajatukset ovat vieraita minulle. Osa-aikaeläke näyttää olevan niin lähellä maanpäällistä taivasta kuin suinkin on mahdollista ajatella. Ensi viikollakin on kaksi työpäivää. Sitten on taas neljän päivän viikonloppu. Ja sen jälkeen kolme työpäivää ja viisi päivää vapaata ja kaksi työpäivää jne.
Tätä elämää voisi oikeastaan jatkaa loputtomiin.
En kuitenkaan tee sitä. Kun olen nyt onnistunut täyttämään viikoittain neljä hienoa päivää monipuolisilla harrastuksilla ja puuhasteluilla, luulisin pystyväni samaan seitsemän päivän kera.
Ongelmia on tietenkin aina kaikessa muutoksessa. Työkaverit ovat selvästi kateellisia. Toiseksi, nyt joudun tekemään entiset työni kolmessa päivässä, mikä kieltämättä on sekä humoristinen, että ironinen kokemus. Mutta kun on iskussa, kaikki onnistuu. Lähipiiri on kuitenkin ryhtynyt tarkkailemaan onnellisuuttani ja ajankäyttöäni. On siis naamioitava puuhakkuus ja onni jotenkin, jotta se ei aiheuttaisi ympäristössä kateutta ja tuskaa.
Olen ryhtynyt valehtelemaan.
Valehtelen kysyjille eläkkeen määrän alaspäin, veroprosentin ylöspäin ja kotonaolon ihanuuden alaspäin. Raviveto- voitot ja itsetehdyn kotioluen alkoholiprosentin olen myös muuntanut ylöspäin. Näin olen pystynyt hieman lohduttamaan kanssaihmisiä ja takaamaan itselleni rauhan.
Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joilla säätelen onnellisuuden tasoa. Kirjoittamalla voi vähän lisätä omaa ahdistustaan ja vajavaisuuden tunnettaan. Siksi kirjoittamisessa on ollut taukoa. Ihmispoloisella on mennyt kaikki nämä kuukaudet silmittömän lujaa, eikä jarrulle ole ollut kysyntää. Pakko on kuitenkin vähitellen palauttaa mieliin myös tämä ajankulu.
Varastossa on 14 blogialustaa. Olen ryhtynyt herättelemään niitä pikkuhiljaa henkiin. On syntynyt päähän ajatus siitä, että työhikoilun helpottaessa ihmisen olisi syytä tehdä jotain korvaavaa tuskan ja ahdistuksen ja vaivan tuottavaa toimintoa, josta kuitenkin pääsisi irti tuosta vain, olan yli heittämällä.
Kirjoittamisen lisäksi muitakin tuskan tuottamismenetelmiä tietenkin on. Kun heittivät 7 vuoden opintojen jälkeen ulos yliopistosta, hain toiseen yliopistoon, aika hankalaan koululutusohjelmaan. Hankalaan siinä mielessä, että hakijoita oli satoja ja sisään otettiin vain 20 -30. Pääsin varasijalle. Peruutuspaikkaa ei ole kuitenkaan kuulunut, joten valehtelen edelleen ravivoittoni ylöspäin ja kirjoitan tekstejä, jotka julkaisun jälkeen ahdistavat ja myllertävät mieltä.
Näin saan eläkepäiviini vähän perspektiiviä ja potkua.
