Sade lakkaa ….

On aika lähteä juhliin. En  lähde juhlimaan  keihäsmiehiä , vaan pientä  poikaa ja hänen syntymäänsä. Olen  lädössä  mukaan riittiin, rituaaliin, johon osallistuvat  tuore isä ja hänen  kaverinsa. Olen lähdössä varpajaisiin.

Varpajaiset eivät ole kovinkaan suosittu  sosiologinen  performanssi naisväen keskuudessa. Niin olen ymmärtänyt. Kitkeminen on ollut kuitenkin vaikeaa.

Ulkona sataa vielä vähän

Pitkämäki on  nyt sitten omituisen valintaprosessin jälkeen pääsemässä  siihen tilanteeseeen,  johon pyrkikin; vauhdinottoradan päähän. Pyhä pohjalainen toimitus voi kohta alkaa. Minä veikkaan, että  pojan kilpailuhermot ovat entisellaan ja  tuloksena on kunniakas neljäs tila. Ehkä kolmas.

Mutta ei enempää.

Pohjalaiset voivat siitä asiasta sitten  ILKKA- lehden sunnuntaisuomalaiseen tehdä oman kirpaisevan  artikkelinsa. Tässä kesällä Ilkka ja Pohjalainen  jätti sunnuntaisuomalainen  – osiosta pois  homoseksualismia  käsitteelvän artikkelin . Muut sisäsuomen lehtiketjuun kuuluneet  lehdet sen  julkaisivat. Pohjanmaalla  oli  aavisteltu, että semmoinen artikkeli olisi  saanut väärät hormoonit jylläämään Pohjanmaalla  juuri  ennen  juhannusta.  Olisi traktorinveto-kisojen  ja  tangomarkkinoiden  tunnelma mennyt pilalle.

No, nyt  on hyvä  varata iso palstatila  keihäänheiton  tilasta kertovalle artikkelille. Sellainen kehittää yhteiskuntaa, antaa mahdollisuuden  ihmiselle sisäiseen kasvuun ja  edesauttaa maakunnan kehitystä.

Toivotaan nyt ihmeessä, että olen väärässä tässä asiassa. Muuten häviö laitetaan kirjoitteluni piikkiin. Toivotaan nyt ihmeessä, että olen  tällä kertaa totaalisesti väärässä.  Maanantaina  nimittäin  joudun tekemään  työmatkan Pohjanmaalle. Toivotaan, että Pitkämäki voittaa. Silloin on minullakin tiedossa  rauhallisempi reissu.

Tai, no, tarkemmin ottaen aivan sama minulle, voittako vai ei.  ILKKA -lehteäkään en ole  lukenut vuosiin.  Tämä hätäni taitaa lopulta johtua siitä, että minut on kutsuttu  Pohjanmaalle  10 päivän päästä arvokkaaseen  tummapuku- juhlaan. En ole pohjalaisissa juhlissa oikein koskaan  ollut. Kaikki  se hermostuttaa minua. Ja  kuten huomaatte, hermostuksissani kaadan sen teidän päällenne.

Hurmetta hiekassa

Egyptissä faaraon  miekkamiehet ovat  laittaneet  veren  virtaamaan. Autot palavat kaduilla ja ambulanssit  syöksyvät pitkin  katuja.  Nyt taitaa koittaa  seitsemän laihan vuoden ajanjakso siihen maahan.

Olen katsellut kuvia. Niissä on tietty erikoispiirre, joka eroittaa  Kairon kadulla  riehuvat ihmisen  meistä ja  meikäläisistä.

Tai tiettyjä erikoispiirteitä.

Ensinnäkin, kun joku heistä saa nahkaansa  nikkeliä oikein kunnolla ja häntä ryhdytään siirtämään Punaisen Puolikuun Hiaceen, koko jengin on pakko  tunkea paarien kanssa  lanssin oviaukkoon. Jokaisen on pakko koskea  haavoittunutta, lähmiä häntä, työntää paareja ja samalla huutaa ja mölistä. Kun sitten myöhemmin lanssi saapuu  sairaalaan, jalkaväkijoukkueellinen  nuoria miehiä on valmiina tunkemaan itsensä taas paarien kanssa  sairaalan  oviaukosta  sisään.

Seuraavana päivänä jokaisen kynnellekynevän  on  sitten pakko  änkeä itsensä  arkun viereen ja  saattaa vainajaa pikkusormella  arkun kulmasta  avittaen. Ja hirveä mölinä on päällä koko ajan.

Erityispiirteenä paras ja  kauhistuttavin on tietenkin se, että  kaikkialla maailmassa mellakoivat  massat koostuvat suurista  nuorten miesten  massoista. Ihmiskunta  on jälleen kerran  huomaamattaan  sallinut   sen tapahtua, että  15 – 35 vuotiaille  nuorille miehille ei ole keksitty säädyllistä tekemistä.  Opiskelu taikka työnteko  olisivat yksi keino hallita näitä  testoteronia  tihkuvia uroksia.

Sata vuotta sitten Euroopassa oli sama tilanne. Parantunut terveydenhuolto yhdessä korkean syntyvyyden kanssa tuottivat  runsain määrin  nuoria miehiä, joille  sen aikaiset yhteiskunnat eivät sitten keksineet muuta tehtävää kuin  Flanderin  mutaisissa juoksuhaudoissa rämpimisen.

Kuvan nuoret miehet   ovat  lähdössä loman jälkeen  vuonna 1922  Kannaksen Perkjärvelle opettelemaan  tykillä ampumista. Vasemmassa laidassa  on   tyttärenpoikani isoisän isoisä. Yhdennäköisyys on jo nyt  melkoinen. Toivottavasti  nuorimies  löytää 20  vuoden kuluttua paljon  yhteiskuntaa rakentavaa tekemistä. Tänään hänellä on  merkkipäivä. Hän täyttää tänään 2  kuukautta.

Sellainen saa  kirjoittajan herkälle  mielelle ja unohtamaan maalliset murheet ja vesisateet.

Sataa…. eli rumpologisia sanomia Esterin ennustusalustasta

Se saa minut  asettumaan paikoilleen ja  tuhlaamaan aikaani  joutavaan  vetelehtimiseen. Tosin  olen  tänään tehnyt kolme  merkittävää  tointa, joiden seurauksena  olen  aikaan saanut kaksi   asiaa, joista toinen on epäilemättä hyödyllinen ja toinen  vähintään mielenkiintoinen. Kolmas toimi ei  aikaansaanut mitään muuta kuin vettä hanhen selkään.

Hyödyllistä oli se, että ompelin  sadoin  somin ja  pienin pistoin  golf-hansikkaani ratkennen sauman  kiinni. Hanskasta tuli oivallinen ja kaunis. Nyt se istuu käteen oikeastaan paremmin kuin uutena. Voisin tulevaisuudessa  ansaita leipäni golfhansikkaiden korjaajana.

Vettä  en kaatanut hanhen  vaan pääluottamusmiehen selkään.  Olimme molemmat luottavaisilla mielin, varsinkin luottamusmies tuntui luottavan  asioiden  sujumiseen  . Minä en ollut vakuuttunut mistään.

Mielenkiintoinen asia päivän aikana oli se, että minä törmäsin  Rumpologia -termiin. Oikeastaan  Rumpologia saattaa  ratkaista tulevaisuuteni paremmin kuin  golf-hansikkaiden  korjaus. Rumpologia on nimittäin ennustamista  tai tulkkitsemista ja kaikkihan me tiedämme, että ihmispoloiset ovat olleet aina  suunnattoman kiinnostuneista  tulevaisuudestaan.

Rumpologiassa ennustetaan ihmisen takapuolesta. Vasen kankku  kertoo ihmisen menneisyydestä salaisuuksia ja  oikeasta  hyvä ja taitava rumpologi voi nähdä kohdehenkilön tulevaisuuden.

Erityisen kiinnostavksi  eläkeputki-ideaksi rumpologian tekee tietenkin kannaltani se tosiasia, että  tulevaisuudestaan kiinnostuneet  ihmiset ovat pääsääntöisesti naisia. Ja koska he eivät ennustuskäyntejään halua  julkistaa, minäkin voisin  harrastaa bisnestä hyvin harmaan  liiketoimintaverhon suojissa.

Sylvester Stallonen  äiti on kuuluisa rumpologi.

Suomessa on joitakin innokkaita amatöörirumpologeja. Kuuluisin heistä eittämättä  on  RAID- elokuvassakin esiintynyt  Perse-Arska.

Kuvassa eurooppalainen rumpologi ennustaa oman nykyhetkensä asioita  menneisyyden ja tulevaisuuden  välisessä maastossa.

Häpeällisen työttömyyden  asemesta  toki minulle näin  myös avautuu mahdollisuus  hakea starttirahaa ja perustaa sen turvin   paikakkunnan ensimmäinen  rumpologi-vastaanotto. Tyhjiä liikehuoneistoja on runsaasti halpaan hintaan  vuokrattavana.

Odotushuoneeseen  olisi hyvä  ripustaa edustava valikoima valokuvia, joissa esitellään  sekä miehen , että naisen  takapuolia.  Valokuvat voisi nimetä sitten vaikkapa ammattien  taikka varallisuuden mukaan.  Juopon perse pitäisi  varmasti  esitellä asiakkaille. Samoin  olisi hyvä saada seinälle jonkun  finlandiaehdokkaan takapuoli, jotta asiakkaat voisivat päätellä, onko heidän novellikyhäelmillään  tulevaisuutta kirjallisuuden saralla.

Hinnaksi olen ajatellut  50 euroa / takapuoli. Työkaverit  pääsevät puoleen hintaan. Heidän menneisyytensä on helppo kertoa

Syksy saa ja Tillman ehkä myös…..

En nyt kuitenkaan  kerro vielä julkisesti, mitä  on luvassa.  Parempi tällä kertaa  pitää pienempää ääntä. Suuria muutoksia, suuria tunteita, suuria suuria, vaikka Koraanista ei nyt olekaan  tullut minulle päähän pinttymää. Capran  tavoin on todettava, että ihmeellinen on maailma. Ihmeellisiä ovat ihmisten aivoitukset.

Kuvassa nuoriherra  kasteen sakramentin jälkeen. Mies ottaa  asiat  tyynesti ja ilman suuria  rähinöitä. Taivaalta tihutti vettä, Pyhäselkä lainehti taustalla ja  kastemaljastakin  sitä pojan päähän ammennettiin.

Yhtä rauhallisena hän  kohtasi nämä vesimäärät ja sakramentin  sanoman. Isoisän kurkussa kutitti joku ihmeellinen karva, kun  rukousta luettiin. Myyttiset loitsut ja  toivotukset ovat aina olleet mitä suuremmassa määrin uskon asioita. Niin tässäkin tapauksessa.

Nuoren miehen usko on vielä vankkumaton. Hän luottaa sokeasti tissin saapumiseen ja kuiviin vaippoihin. Meidän aikuisten  usko  usein horjuu ja on epäröivää.

Minä esimerkiksi uskon  niin, että huomenna luultavasti taivas putoaa niskaani töissä. Minulla on vahvat perustelut asialle. Pohdin  asiaa äsken saunassa pitkään yksikseni. Tulin siihen  lopputulokseen, että luultavasti selviän asiasta. Luultavasti  nyt käy niin, että  todennäköisyyksien  valossa viimein  joku muu kuin minä on kaltevalla pinnalla.

Meren äärellä

Mukavaa herätä työreissulla meren äärellä. Aurinko paistaa. On aivan hiljaista. Kohta pääsen katsomaan harjoittelijaa. Tien päällä ehkä Äijä ajaa edelläni omalle työpaikalleen.

Kaikessa on syksyn ja luopumisen tunnelmaa.

Ohran tähkät ovat jo taittuneet alas. On puintimiehen aika aloittaa korjuu.

Kotona taas

Suku on palannut  Satakuntaan, Keski-Suomeen ja  Helsinkiin pitkältä  Pohjois-Karjala – turneelta. Ilmassa on haikeutta ja syksyä. Näimme rakkaita ihmisiä ja  tuhansia  koiria. Huomasimme hyvin tulevamme ilman koiria toimeen. Asiasta keskusteltiin tänään perusteellisesti. Tosin  osa  keskustelijoista  olisi halunnut koiran asemesta  lemmikiksi  mikro-possun, mutta semmoinen äänestettiin  nurin .  Possun  sorkkia ja  parkettia  pidettiin  sopimattomana ja eläimellisenä yhdistelmänä.

Valokuvia otettiin hurjasti.

Aamupalalla tosin   possukeskustelu meinasi saada synkeän lopun, sillä Kimmelin aamiaisella oli viereisessä pöydässä  viihdetaiteilija  MATTI- ESKO vaimonsa kanssa ja minulta meni pekoni väärään kurkkuun niin, että aiheutin hämminkiä. Hänellä ei ollut koiraa mukana.

Vanha- Jokela on nyt sitten suljettu. Ikkunoissa on suuret vanerilevyt. Asiakkaat ovat kuulemma siirtyneet Kirkkokadulle Sointula nimiseen paikkaan.

Old Dogs  irkkupaikka on taas muuntunut  Laila – nimiseksi  karaoke-räkäläksi. Autokeisari  Laakkonen on päässyt päämääräänsä. Sivitynyt  ja humanisti ryyppääminen Joen kaupungissa  on kovaa vauhtia katoamassa. Tilalle  on sitten tullut tätä nuoriso – Ilonaa ja  vanhanpolven juottolaa.

Tänään  keskusteltiin  myös  laajasti  Stalinista. Todettiin hänet  hyväksi mieheksi. Jos hän olisi  hieman ahkerammin lukenut pappisseminaarissa, hänestä olsii tullut pappi, eikä   sotahullua diktaattoria. Pappina hän ei olisi koskaan hyökännyt  Suomeen ja  äitini olisi saanut  asua rauhassa  Kannaksella. Niinpä hänen ei olisi koskaan tarvinnut lähteä evakkoon , eikä  hän   olisi  koskaan  tavannut isääni, eikä minuakaan olisi olemassa. Eikä tytärtäni. Eikä  tyttären poikaani.

Olimme siinä määrin kiitollisessa mielentilassa, että  kukin jo pohti mielessään, olisiko nuoren miehen  toiseksi nimeksi pitänyt  kiitollisuuden osoituksena  laittaa Vissarionovitš.  Hän nyt kuitenkin on Eemil toiseltä nimeltään. Hieno nimi sekin.

Huomenna ja tiistaina  minulla on tärkeitä kokouksia ja tapaamisia. Jännittää hieman. Jäljellä on  muistaakseni 59 työpäivää. Sekin saa nyt jo kihelmöivän tunteen pintaan.

Olen ryhtynyt  tarkkailemaan  jäljellä olevaa  irtisanomisaikaani  ammatillisesti, eli leadershipin keinoin. On ollut ilo huomata se, että kaikki  strategisen johtamisen periaatteet  pätevät edelleen myös  tässä asiassa. Olen ollut  helpottunut.

Joen kaupungissa

Nuorimies kastettiin Pyhäselän rannalla mäntyjen vartioidessa toimitusta. Nimi hänellä oli ollut jo pari kuukautta. Nyt oli koolla  ystäviä, sukulaisia ja  tuttavia  edustamassa seurakuntaa. Nuorimies kuunteli  tarkaavaisena ja hiirenhiljaa  sanaa ja sakramenttia.

Minä olin ylpeyden ja onnen täyttämä.

Joen kaupunki on taas koiranpaskan ja  pissin täyttämä. Täällä on iso koiranäyttely. Lemu on tuskallista.

Pirteyttä elämään

Ahdistava työttömyysajatus hieman  on helpottamassa, sillä kuten kuvasta huomaatte,  sato on kypsymässä. Kohta on  pöhinää pöntössä ja  riemua mielessä.

Näitähän saa myös siemenenä, mutta lehtori sai omansa Helsingin kaupungista taimina. Siellä tämä harrastus on   levinnyt  eräiden kaupunginosien  alueella jokaiseen kotiin. Nämä taimet on kylvetty  multaan Vantaalla. Maahanmuuttajaperäinen nuorikaveri toimitti taimet sitten välikädelleni, joka taas kuljetti ne tänne periferiaan. Minä  meinaan torjua  työttömyyden ikävää ja ainaista  rahapulaa näiden avulla. Tuote on  luomua, taatusti tehokasta ja antaa pirteän sivumaun  elämään.

Lehtorin residenssi on aurinkoinen ja  eurooppalainen. Niinpä luonnonvalo on riittänyt kasvatuksessa ihan hyvin. Sisälläkin olisi nyt kyllä tilaa, kun lapset ovat muuttaneet pois  kotoa. Yhden huoneen voisi sisustaa kasvihuoneeksi.

Multana olen käyttänyt  tavallista Kekkilän puutarhamultaa. Ravinnetta olen antanut kasvukauden alussa hyvin varovasti, mutta nyt satokauden  alkaessa  sitäkin runsaammin. Puutarhan punaista  jauhelannoitetta   annostelen kasteluveteen  valmistajan suositukset 100 prosentilla ylittäen.

Kuvassa  näettä  erään näppärän yksityiskohdan. Kasvit  ovat  vanhassa pyykkikorissa. Kun naapuri tulee  vierailulle, taikka vaimon sukulaiset  tervehtimään, kasvit on helppo  siirtää tilapäisesti autotalliin pois uteliaiden silmistä.

TE- keskuksessa

Työkkäri on ottanut käyttöönsä diskurssin. Se ei ole enää työkkäri, vaan TE- keskuksen   joku helkakri työvoimatoimisto. Työvoima……. hmmm…

Kaikki  toimiston asiakkaat näyttivät minusta hyvin voimattomilta ja epätoivoisilta. Ehkä  työvoimatoimistossa heille jaetaan  voimaa. Minä en saanut kuin  vähäsen uutta voimaa.  Minulla oli salkussani mukana  CV suomeksi ja toinen englanniksi. Minulla oli   mukanani  helkkaristi todistuksia. Minulla oli päälläni  puhdas kauluspaita ja kaulallani  Lagosten hajuvettä.

Ajattelin, että tiedot otetaan heti ylös, ajetaan tietokoneelle ja siitä paikasta  asiakkaan käsketään lähteä suoraa päätä työhaastatteluun, koska tietokone oli sylkenyt kidastaan sopivan työpaikan.

Ei kuulemma vielä kannata ilmoittautua  työttömäksi. Vasta kuulemma myöhemmin. Se asia oli minulle suuri pettymys. Olisin mieluummin  työtön työnahakija taikka muutosturvan asiakas, kuin että  joudun nimittämään itseäni irtisanotuksi.

Sain kuitenkin   toimistosta pienen voiton itselleni. Ahkera opiskelu on aiheuttanut sen, että työvoimatoimisto hyväksyy opiskeluni sivutoimiseksi opiskeluksi ja sallii sen jatkua työttömyyden aikana ilman, että he ryhtyvät perimään tukea pois, taikka ilman, että he  vaatisivat minua hankkimaan  5 opintopistettä kuukaudessa suorituksia.

Minulla on siis edelleen seuraavat kolme vuotta taskussani Itä -Suomen  yliopiston opiskelijakunnan  opiskelijakortti, joka takaa minulle  huomattavia etuja  tavalliseen   työttömään verrattuna. Tästä se lähtee. Kohta taas luetaan silmät ristissä ja  pikkuaivot ruvella  kirjallisuustieteen  tenttikirjoja. Kirjoja, joiden kirjoittajat ovat naisia, jolla on hassuja kaksiosaisia sukunimiä.

Syyskuussa puen ylleni  limevihreän  Jokapoika -maripaidan, samettifarkut ja  vyölaukun . Syyskuussa hyppään taas junaan ja lähden  tenttiin katselemaan  kauniita opiskelijaneitokaisia. Tärpit osuvat kohdalleen ja ympärillä on laumoittain  40 vuotta nuorempia naisia,. Silloin sitä tuntee elävänsä.

Huomenan ryhdyn nakertamaan  työttömyyden kivijalasta  lisää  palasia pois. Tästä hommasta on etsittävä  hyvät puolet  väkisin,  taidolla ja oveluudella. Huomenna ryhdyn rakentamaan  itselleni  netti -CV esitystä. Siis ansioluetteloa. Siitä ei tulekaan ihan mitä tahansa  ansioluetteloa. Uskoisin, että  siihen pystyy  liittämään paljon  sellaisia yksityiskohtia, joilla ja työnantajan  mielenkiinnon  heräämään.

Taidan  laittaa  sähköiseen ansioluettelooni sen asian, että osaan  kutoa puikoilla  lapasia ja kaulaliinoja, pystyn erottamaan sokkotestissä  toisistaan 7 erilaista  viskiä ja minulla on  3000 olutpullon korkkia kokoelmassani. Lisäksi taidan laittaa ansioluettelooni linkin tänne blogiin.

Jos vaikka  työpaikkaa ei irtoaisikaan, niin ainakin  saisin noita lukijakäyntejä lisää

Uudessa paikassa

Opetteluksi tämä uuden alustan kanssa operoiminen menee. Toistaiseksi en ole onnistunut tekemään suuria munauksia. Kaikki kirjoitukset ovat mukana ja kommentitkin löytyvät ilmeisesti.

Minua viehättää tämän alustan selkeys ja tekstin korostuneisuus. Bloggerin pohja oli semmoinen tingeli tangeli, johon ei saanut visuaalista jämäkkyyttä mitenkään. Nyt ainakin oma silmä on rauhoittunut.

Oma mieli ei ole rauhoittunut. VVM blondi kaavaili ja uutistoimittaja säesti häntä illalla kovasti siinä asiassa, että nyt ryhdytään leikkaamaan kovalla kädellä ihmisiltä etuuksia pois.

Listalla oli aika korkealla eläkeputken lyttääminen niin suurella lekalla, että siitä ei enää lehtori mahdu ryömimään läpi. Helvetti sentään. Aina kun minun vuoroni tulisi, säädetään joku saatanan laki siitä, että eipä nyt enää minulle semmoinen asia kuulukkaan.

Sama asia on tapahtumassa, kuin messuilla jonotat ilmaista lippalakkia ja sitten sinun edessäsi oleva saa viimeisen ja sinulle sanotaan, että uusi erä lippalakkeja saapuu ylihuomenna. Kannattaa silloin tulla uudelleen messuille hakemaan oma lakki. Viidensadan kilometrin päästä.

Koko päivä on muutenkin ollut harvinaisen paska. Työyhteisössä virtaa tällä hetkellä veri ja ajatuksissa ja sanoissa pissa. Eilen olivat vieneet jo parkkipaikan. Tänään napisivat cartering puolella minulle syömisestäni.

Minun puolestani saavat pitää soppansa. Tulen hyvin toimeen eväillä nämä jäljellä olevat 60 työpäivää. On hyvä totuttautua siihen, että eläkeputki katkeaa ja ansiosidonnaisen lisäpäiväoikeus otetaan pois. Silloin on hyvä aina silloin tällöin ollakin syömättä.

Pitäisi ehkä hommata itsensä linnaan. Siellä on toimeentulo turvattu. Siellä voi opiskella rauhassa yliopisto-opintoja. Eipä TE -keskus asetu linnakundin opiskelua estämään, vaikka työttömän opiskelu on luvanvaraista ja tarkasti säädeltyä.